[three_fourth]Sami Lopakan (ex-Sentenced) ja tuottajaguru Hiili Hiilesmaan yhteisistä ideoinneista toteutettu, venäjänkielellä doomia veivaava KYPCK on hiljalleen saavuttamassa kymmenen vuoden iän. Bändi on jo debyyttinsä ajoilta tuonut vahvan vaikutuksen koko olemuksellaan, tai ainakin jos pitää kolkosta, melankolisesta ja raskaasta musiikista pääosin karunpuoleisella neuvostovaikutteisella kuvastolla höystettynä. Kyseinen lokero onkin sellainen, jossa bändi toimii lähinnä itsensä haastajana, mikä kyllä itsessään jo tekee uusista julkaisuista lähtökohtaisesti mielenkiintoisia. Yhtyeen musiikkikin on kolissut allekirjoittaneelle kovaa, kakkosalbumin hetkittäisistä heilahteluistakin huolimatta, joten odotukset Kypckin tuoreimpaan neljänteen julkaisuun olivat melko korkealla. Hetkeksi nämä odotukset tuntuivat kuitenkin törmääävän betoniseen seinään.
Ensikosketukset levyyn olivat kivikkoisia. Ennakkoon julkaistut lyhyet biisipätkät eivät tuntuneet oikein antavan mitään, ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ensimmäinen levyn pyöräytyskin tuntui menevän ohi ilman kunnollista kosketusta kappaleisiin. Aloitusveto ”Я свободен (I am Free)” ei millään meinannut jäädä päähän, vaikka kuuntelukertoja kerääntyi hyvään tahtiin. Useita kertoja levyn läpi käyneenä kuitenkin jotain tapahtui, ja edellä mainittu raita ilmestyi kuin taikaiskusta päänsisäisen jukeboksin listalle. Tällä hetkellä se tuntuu levyn vahvimmalta. Samanlaista ”valaistumista” tapahtui tasaisesti myös muidenkin raitojen kohdalla.
”Zero” ei tosiaankaan tunnu päästävän kuuntelijaansa helpolla. Jotenkin tuntuu että tällä levyllä on siirrytty useampaankin otteeseen kuulijan vaikuttamiseen enemmän esim. sointukiertojen ja äänimaailman luoman tunnelman kautta, kuten ahdistavan profetiallinen ”2017” osoittaa. Viime levyn (”Имена на стене (Imena Na Stene)”) suoraan iskeviin biiseihin verrattuna kontrasti tuntuu välillä suurelta, omalta osaltani siihen vaikuttaa sekin, että pidän kyseistä lättyä edelleen bändin vahvimpana kokonaisuutena. Soundin perusainekset jatkavat silti hyvin paljon siitä, mihin edellisellä levyllä jäätiin. Kokeilut sekä äänimaailmassa, että ilmaisussa ovat kuitenkin huomattavasti lisääntyneet, ja miltei jokaisesta kappaleesta löytyy jos jonkinlaista jippoa.
”Мне отмщение (Vengeance Is Mine)” ja ”Прогулга но Неве (Stroll by the Banks of Neva)” tuntuvat alkuun helpoimmin sisäistettäviltä sävellyksiltä, ja ne tuovatkin melkoisen energiapiikin levyn alkukolmannekselle. Varsinkin jälkimmäisen rehellisen suoraviivainen testosteroniriffittely on jotain, mitä ei hirveän usein pääse KYPCK:ilta kuulemaan. Mukana on myös biisejä kuten ”На небе вижу я лицо (I See a Face in the Sky)”, joka on osoitus yhtyeestä parhaimmillaan. Kappale iskee suoraan alakuloisuuden kultasuoneen, edustaen levyllä ehkä sitä tutuimman kuuloista KYPCK:ia, joskin loppuosan naislaulu on muistuttamassa uudesta. Pitkästä aikaa tuli myös samalla törmättyä raitaan, joka pitää joillain kuuntelukerroilla tylysti skipata, koska mielentilan sukelluksesta tulee niin syvä. Biisin lopun odotuskin on piinaavan pitkä, kuten se tarinan päähenkilön kohtalon teloituskomppanian edessä omaavalle varmasti onkin. Oma vähäinen venäjän pohja auttaa kappaleen epätoivon fyysisessä tuntemisessa ilman lyriikoiden kokoaikaista vahtaamista tiettyjen avainlausahdusten, kuten ”viimeinen päivä” ja ”tämä on loppu”, kautta, mutta jälleen kerran tulee mietittyä kuinkahan paljon enemmän kielen osaaminen toisi vielä lisää syvyyttä bändin tarjoamiin kuuntelukokemuksiin. Sanoissa kun piilee voimaa. Käännökset kansivihosta löytyvät tavalliseen tapaan ja kappaleiden aiheet jäävät hyvin mieleen, mutta kieltä hallitsemattomalle sanojen merkitykset katoavat auttamattoman äkkiä muistista.
”Zero” on kokonaisuutena melkein prikulleen tunnin mittainen, mikä tekee siitä yhtyeen tähän asti pisimmän julkaisun. Pääosin levyn jälkimmäinenkin puolisko tarjoaa mielenkiintoa materiaalin hiljalleen avautuessa, pari viimeistä kipaletta eivät kuitenkaan jaksa enää täysin kantaa levyn painoa harteillaan. Bändi tuntuu myös ehkä hieman keskisormet pystyssä hakeneen pari prosovoivampaa nimeä kappaleille, kuten ”Русофоб (Russophobe)” ja ”Белая смертъ (White Death).” KYPCK on siinä mielessä mielenkiintoisessa asemassa, että bändiä on nimitelty ilmansuunnasta riippuen sekä kommunisteiksi, että natseiksi. Pakko myöntää että tällä kertaa itsellenikin tuli levyn päätöskappaleen nimestä aluksi aivan jotain muuta mieleen kuin päätös päättää elämä hankeen. Bändi on toisaalta hyvin auliisti avannut biisien taustoja julkisuudessa, joten sanomat kappaleiden taustalla osoittautuvat helpolla tutkimustyöllä aivan toisenlaisiksi nimien mahdollisesti tuomista ennakkokäsityksistä.
Kaiken kaikkiaan ”Zero” osaa olla välillä hyvin v-mäinen tapaus. Sitä on runsaasta puheen tuottamisesta huolimatta edellisiin kavereihin verrattuna lähes mahdotonta ymmärtää. Sen mukanaan tuomat kotitekoiset keitokset eivät tuo joka huikalla suurta turvallisuuden tunnetta. Vaikka kylmät hankien valtaamat kolhoosit, ruostuneet sillankaiteet ja etanolilla täytetyt samovaarit tulivat jo viime kerroilla tutuiksi, onnistuvat ne tässä seurassa vaikuttavan uudestaan vierailta ja ihmisepäystävällisiltä. Hirttoköysi lähtee jälleen varalta matkaan, etteivät elämän realiteetit pääse vahingossa unohtumaan.
Sisältä kovin tutunoloisen veijarin päättäväinen tarpominen ja asenne tekevät lopulta vaikutuksen. Samoin makuaisti tottuu käsittelemään uudenlaiset seokset, ja vatsanpohjassa kumpuavan lämmön myötä myös yhteinen kieli alkaa pikkuhiljaa löytyä. Määränpää tuntuu olevan yhä määrittelemättömän etäisyyden päässä sijaitseva mysteeri, ja opas tähän mennessä se vaikeimmin avautuva persoona, tästä huolimatta matkalle lähtö ei enää kaduta. Pieni varautuminen tulevaan säilyy, mikä tekee arvosanan päättämisestä myös astetta hankalampaa. ”Zero” tuntuu jatkuvasti palkitsevan kuuntelijaa mitä enemmän sitä soittimessa pyörittää. Albumi nousee lopulta syvien kinosten syvyyksistä ylpeästi yhtyeen muun katalogin rinnalle, vaikkei korkeimmalle asetettua rimaa ylitäkään.
8½/10
Jari Ala-Kahrakuusi
Lue Metalliluolan KYPCK-haastattelu uuden levyn tiimoilta linkistä.
[/three_fourth] [one_fourth_last]
1. Ya svoboden (I Am Free)
2. 2017
3. Mne otmshchenie (Vengeance Is Mine)
4. Progulka po Neve (Stroll by the Banks of Neva)
5. Na nebe vizhu ya litso (I See a Face in the Sky)
6. Moya zhizn (My Life)
7. Poslednii tur (The Last Tour)
8. Rusofob (Russophobe)
9. Baikal
10. Belaya smert (White Death)[/one_fourth_last]
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Jari Ala-Kahrakuusi.){kind=link}