Hieraisin silmiäni törmätessäni taannoin sosiaalisessa mediassa Gods of Violence –levyn ensimmäiseen sinkkulohkaisuun sekä musiikkivideoon. Albumin nimikkokappale ”Gods of Violence” nimittäin kuulosti todella tuoreelta ja (vanhaksi yhtyeeksi) yllättävän vihaiselta. Toinen maistiaispala ”Satan Is Real” ei edellisen tapaan jättänyt sekään kylmäksi, joten odotukset uutta levyä kohtaan olivat hämmästyksekseni varsin korkealla.
Edellämainitut positiiviset yllätykset pistivät jopa tarkistamaan, että kyseessä todella on se Kreator, nimittäin raskaan musiikin miljoonista alakategorioista ei thrash-metal ole koskaan kuulunut suurimpiin suosikkeihini, eikä teutonirässin legenda ole onnistunut vakuuttamaan allekirjoittanutta millään muotoa, ei levytyksillään eikä livetilanteissa. Nämä seikat huomioon ottaen voitaneen sanoa, että yhtyeen uutta levyä on tarkasteltu täällä päässä täysin ilman minkään värisiä fanilaseja.
Sotaisa albumi alkaa tunnelmaa nostattavalla introlla, jonka jälkeen ensimmäinen varsinainen kappale ”World War Now” tekee jo heti kättelyssä pelin selväksi tiukan riffittelyn sekä aggressiivisen laulusuorituksen myötä, ja viimeistään erittäin maistuvan melodisen kertosäkeen kohdalla. Pitkän linjan yhtyeitä arvoitetaan kovin usein ja toisinaan ankarastikin laulajiensa senhetkisen kunnon kautta, mutta Mille Petrozza osoittaa olevansa mies paikallaan ja erinomaisessa vedossa: Laulutaiteilijan kireä ja vihainen ääni soi hyvin, ja on tyylilaji huomioon ottaen erittäin vapautuneen kuuloista. Albumin miksaus on myös toteutettu kuulijaa ajatellen, sillä kaikkien soittimien sekä sanoitusten seuraaminen onnistuu helposti ilman ammattivehkeitä. Yhtyeelle tunnusomainen taitava kitarointi on näyttävästi esillä, vaikkakin äänimaailma muutoin luovii suhteellisen turvallisilla vesillä.
Gods of Violence vyöryttää tarttuvia ja nopeatemposia raitoja peräjälkeen, eikä matkalle mahdu ensimmäistäkään heikkoa rallia. Kappaleista eniten sormirummuttelua ja hyväksyvää nyökyttelyä aiheuttavat hengästyttävän nopealla rumputulituksella siivitetty ”Totalitarian Terror”, sekä ajasta ikuisuuteen siirtyneille rokkareille hattua nostava, mahtipontinen ”Fallen Brother”. Yksi levyn hinouksia onkin tarttuvien ja jopa popahtavien elementtien tuonti muutoin melko perinteisen rässijynkyn rinnalle, ja etenkin kun toteutustapa ei syö liikaa pohjaa rock-uskottavuudelta (vrt. useat tämän päivän melodeath-viritelmät). Albumin suurin miinus tulee sen kestosta: Viimeiset kappaleet ”Side by Side” ja ”Death Becomes My Light” jäävät albumin hännillä hieman etäisiksi, olkoonkin että ovat varsin kelvollisia ralleja. Hienoisella tiivistämisellä ja loppuhuipennuksella tämä turboahdettu paketti olisi toiminut napakammin, aiheuttaen näin ollen myös suuremman tarpeen kuunnella teosta usemman kerran putkeen alusta loppuun.
Nihkeä suhtautumiseni thrashiin on ehkä johtunut tarpeeksi itseäni puhuttelevien melodioiden puutteesta, mutta Kreator vuonna 2017, tarjoaa kohdallani lääkkeen tähän vaivaan. Yksi ongelmista nyky-thrashissa on ehkä nuorempien orkesterien osalta liika kumartelu kultaiselle 80-luvulle. Tähänkin saataneen muutos, kun yksi tuon kulta-ajan suurista nimistä kuulostaa massiivisemmalta, vihaisemmalta ja ennen kaikkea tuoreemmalta kuin suuri osa thrash-tyylin uuden polven tukanheiluttajista – ja osoittaa olevansa varsin ajankohtainen vielä kunnioitettavat kolmekymmentäkaksi vuotta debyyttialbuminsa julkaisun jälkeen.
8/10
Markus Salmela
1. Apocalypticon
2. World War Now
3. Satan Is Real
4. Totalitarian Terror
5. Gods of Violence
6. Army of Storms
7. Hail to the Hordes
8. Lion with Eagle Wings
9. Fallen Brother
10. Side by Side
11. Death Becomes My Light
Ei oppinut hallitsemaan mitään soitinta, joten tyytyy kirjoittamisen ohella valokuvaamaan niitä, jotka tämän taidon omaavat. Vapaa-aikaa rytmittävät matkailu, kilpauinti ja black metal. Edellämainittujen lisäksi kiinnostunut eläimistä (ei siinä mielessä).
 - levyarvio. Markus Salmela, Metalliluola.){kind=link}