Kouvolasta tuleva Korpsesoturi rymisteli pari vuotta sitten esiin nimeään kantavan EP:n sekä ”Malus Corpus” -debyyttipitkäsoiton myötä. Asiallisesti toteutettua death metallia sisältäneet julkaisut antoivat viitteitä potentiaalista, mutta todellinen läpimurto jäi tuolloin vielä tekemättä. Oli mielenkiintoista lähteä ottamaan selvää, mitä kahden vuoden aikana on tapahtunut ja onko nyt Korpsesoturin vuosi, kun kakkosalbumi ”Korpskrist” julkaistaan.
Bändin sointi on rankkaa, rouhivaa ja rehellistä. Turhia kikkailuja ei sävellyksissä ole ja mutkat painetaan huoletta suoriksi. Juha Ahlfors viemäröi edellislevyn tapaan mallikkaasti ja miehen ulosanti sekä rummut levylle takoneen Paul Rytkösen suoritukset ovat ”Korpskristin” valttikortteja.
Kappalemateriaali jää hyvistä puitteista huolimatta debyyttilevyn tapaan turhan keskinkertaiseksi ja todelliset tähtihetket vähiin. Korpsesoturi lyö kovaa ja raskaasti, mutta osumatarkkuus jättää toivomisen varaa. Sieltä täältä löytyy hyvää draivia sekä tiukkaa myllytystä ja levyn päätöskaksikon tasoista murjomista kaipaa enemmän.
Debyyttilevyyn nähden ollaan samassa pisteessä ja tästä syystä ”Korpskrist” jää pieneksi pettymykseksi. Korpsesoturilla on edelleen käyttämätöntä potentiaalia, jonka toivoisi lävähtävän esiin seuraavalla levyllä ja materiaalin lähtevän kunnolla lentoon. Tämä teos on ainoastaan ”ihan ok”, ei sen enempää.
6½/10
Miika Manninen
1. Fatus
2. Pedon sielu sisältäsi
3. Ihmisyyden rippeet
4. Himo veren, kuoleman
5. Saappaat puolillaan verta
6. Infernon lahja
7. Kadotuksen kiihkeä voima
8. Helvetin vanha kiulu
9. Korpskrist
10. Kutsu varjojen
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.
 Metalliluolan arvio, Miika Manninen.){kind=link}