Korpiklaani – Jylhä (2021)

1. Verikoira 2. Niemi 3. Leväluhta 4. Mylly 5. Tuuleton 6. Sanaton maa 7. Kiuru 8. Miero 9. Pohja 10. Huolettomat 11. Anolan aukeat 12. Pidot 13. Juuret

Korpiklaanin yhdestoista studioalbumi ”Jylhä” julkaistiin Nuclear Blastin toimesta 5.2.2021. Ahkerasti kiertävälle bändille levynteko oli pandemiatilanteen takia nyt hieman erilainen prosessi, sillä esituotantoon oli tällä kertaa mahdollista ladata enemmän paukkuja. Klaaniin liittyi myös uusi rumpali Samuli Mikkonen, joka otti heti huomattavaa roolia myös ideoinnissa ja sovituksissa. Esituotannon jälkeen äänitykset sujuivat jouhevasti tuottaja Janne Saksan alaisuudessa sekä Hämeenlinnan Sound Supreme Studiosilla, että nokkahahmo Jonne Järvelän omalla JonneMusic studiolla Lahdessa. Äänimaailma levyllä on moitteeton.

”Jylhä” valmistui jo viime kesän aikana, mutta levyn julkaisua lykättiin tämän vuoden puolelle. Mikäs siinä, sillä odotellessa kuvattiin peräti viisi erinomaisen hienoa musiikkivideota, joista neljä julkaistiin jo ennen albumia ja viimeinen tuutattiin eetteriin albumin julkaisupäivänä. 13 kappaletta sisältävä levy kellottaa mitakseen tasan tunnin.

Uuden rumpalin tuoma energia ja raivoisampi, ellei peräti eläimellinen soittotyyli iskee jauhot suuhun heti kun levyn avaava ”Verikoira” pääsee kunnolla vauhtiin. Sahaava riffittely tuo mieleen jopa Judas Priestin. Toisena raitana kuullaan Bodomin järven synkistä tapahtumista kertova ”Niemi”, joka on raskas ja rivakka kappale. Kontrasti edelliseen, pari vuotta sitten julkaistuun yleiseltä tunnelmaltaan rauhallisempaan ”Kulkija”-levyyn on huomattava – nyt on nimittäin kyseessä heavy metal!

Ensimmäisenä singlelohkaisuna ja videona julkaistu ”Leväluhta” alkaa letkeän reggaetyylisenä ja sisältää myös ska viboja – tunnistettavaan Korpiklaanin soundiin sovitettuna toki. Kertosäkeessä sitten mennään taas lujempaa ja kappale lisää kierroksia loppua kohti. Johtuuko sitten pidemmästä esituotantovaiheesta vai mistä, myös Jonne Järvelän vokalisointi levyllä on aiempaa monipuolisempaa. ”Verikoirassa” ja ”Pohjassa” kuullaan suorastaan äkäistä huutoa ja ”Kiurun” väliosassa taas voimakasta syvältä kumpuavaa tulkintaa. Korpiklaanille tuttuun tapaan Jarkko ”Cane” Savijärven kitara ja Jarkko Aaltosen soittama basso luovat tiukan pohjan, jonka päälle Sami Perttula haitarillaan ja Tuomas Rounakari viulullaan loihtivat usein kauniit ja melankoliset melodiansa. Myös soolot hoidetaan näillä ns. folk instrumenteilla ja millä tavalla! Hyvänä esimerkkinä ”Leväluhdan” lopun revittely, joka suorastaan huutaisi päästä irti myös lavalla.

Yksi levyn kohokohdista on surumielinen ja koskettava ”Tuuleton”, joka on ehkä yhtyeen kunnianhimoisin kappale tähän asti. Kylmät väreet. Kappale ei voisi olla kauempana sellaisesta hilpeästä kaljoitteluhumpasta, josta yhtye on myös tunnettu. Molempia tyylisuuntauksia toki tarvitaan ja kyllä iloisempaa tunnelmaa ”Jylhältä” löytyy kuten ”Huolettomat” ja todellisen sing-along kertosäkeen omaava ”Sanaton Maa”. Eikä näiltä listoilta pidä unohtaa toiseksi viimeisenä käyntiin polkaistavaa ”Pidot” kappaletta, jossa vierailee thrash-legenda Exoduksen basisti John Gibson, mutta ei bassossa vaan banjossa! Kappaletta voisi kuvailla jonkinlaisena korpiklaanimaisena yhdistelmänä bluegrassia sekä suomalaista pelimannimusiikkia.

Levyn sanoituksista vastaa yhtyeen pitkäaikainen sanoittaja runoilija, kirjailija ja muusikko Tuomas Keskimäki, jonka jälki on edelleen vakuuttavaa. Lyyrisinä huippuina erityismaininnat annan kappaleista ”Kiuru”, ”Tuuleton” ja levyn päättävä ”Juuret”. Kun ”Verikoira” avasi levyn väkevästi niin mainittu ”Juuret” päättää sen samaan tapaan vahvasti. Keskitempoisessa tarinassa on mahtava kertosäe ja kun vielä viimeiselle minuutille vaihdetaan nopeampi vaihde silmään, viimeistään siinä vaiheessa olen täysin myyty.

Kokonaisuutena ”Jylhä” on erittäin vahva levy. Musiikillisesti ja sanoituksiltaan kenties raskain Korpiklaani-kokonaisuus – vähintään raskain moniin vuosiin. Kappaleita on kolmetoista, mutta yhtään heikkoa lenkkiä ei joukkoon mahdu ja kärkikappaleita on useampia. Vielä viikko sitten olin sitä mieltä, että vuoden 2018 ”Kulkija” oli yhtyeen paras levy, mutta ”Jylhä” ylittää sen ansiot kokonaisuutena ja vielä selvällä marginaalilla. Mestariteos, mutta kieltäydyn antamasta täyden kympin arvosanaa, sillä joku etiäinen kertoo, että yhtyeen ruuvissa olisi vieläkin kiristämisen varaa.

9½/10

Harri Metsäjoki

1. Verikoira
2. Niemi
3. Leväluhta
4. Mylly
5. Tuuleton
6. Sanaton maa
7. Kiuru
8. Miero
9. Pohja
10. Huolettomat
11. Anolan aukeat
12. Pidot
13. Juuret

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here