Tiedote 14.3.2025
Kitaristi Finn Windsvalin kasaama Elding pääsee viimein julkaisemaan upean The Enroaching Malice Part I -EP.nsä, joka vie kuulijat yhtyeen moniulotteiseen maailmaan. Hyvin elokuvallisesta

Filmi- ja pelimuusikista inspiraatiota ammentavan Eldingin ydinryhmään kuuluvat Windswalin lisäksi esimerkiksi Reignited-yhtyeestä tuttu Aleksi Kärkkäinen, muun muassa Dark Sarahissa vaikuttanut Thomas Tunkkari sekä tuoreet kiinnitykset basisti-vokalisti Tony Helander sekä viimeisimpänä alun perin Australiasta Suomeen päätynyt kitaristi John Emslie. Mukana menossa ovat olleet myös tuottaja-äänittäjä Topias Kupiainen sekä Rolf Pilve sessiorumpalina.
Kaunis ja jyhkeä kokonaisuus pitää sisällään myös suuremman ajatuksen:
”Viihteen lisäksi tavoitteena on edistää jokaiseen kuuntelijan halua pohtia näkökulmia, arvoja ja käytäntöjä, jotka voisivat auttaa koko ihmiskuntaa vaalimaan terveellisempää elämää. Ensin yksilötasolla, mutta myös kollektiivisesti ja lieventää sellaisia asioita, jotka aiheuttavat vahinkoa itsellemme ja ympäristöllemme”, Finn kuvailee ja lisää ongelmien hautaamisen vain kasvattavan niiitä.
Kulttuuriperintöjen sekä luonnon vaaliminen sekä henkisten arvojen muistaminen värittävät ääripäitä ravistelevaa EP-kokonaisuutta.
”Haluamme saada valon ja pimeyden vastavoimat, kuten myös muut elämän matkan vastakohdat, resonoimaan kuulijoiden sydämissä”, Finn sanoo ja toivoo musiikin tuovan kuulijoille myös lohtua, selkeyttä ja voimaantumisen tunteita.”
Eldingin EP-saagan toinen osa, The Encroaching Malice Part II, on jo työn alla.
Eldingin muodostavat:
Aleksi Kärkkäinen | Laulu
Finn Windsval | Kitara
John Emslie | Kitara
Tony Helander | Basso ja laulu
Thomas Tunkkari | Rummut
WEBSITE | INSTAGRAM | FACEBOOK | SPOTIFY | YOUTUBE | RUOKANGAS.COM
Lähde: Ginger Vine Management & PR