Kanadalainen Imonolith ensimmäistä kertaa Suomeen

Yhtyeessä vaikuttaa ansioituneita muusikoita Devin Townsendin bändistä.

Kuva: Erich Saide
MAINOS:



Kanadalainen Imonolith ensimmäistä kertaa Suomeen. Imonolith sai alkunsa helmikuussa 2018, kun Devin Townsendin yhtyeen rumpali Ryan “RVP” Van Poederooyen ja kitaristi Brian “Beav” Waddell halusivat herättää yhteiset biisinsä eloon.

Uuteen bändiin pyydettiin Threat Signalin keulasta tuttu laulaja Jon Howard, Methods of Mayhem -kitaristi Kai Huppunen ja Ecoline Crushissa soittanut basisti Scott Whalen. Viiden kokeneen, mutta yhä nälkäisen miehen Imonolith oli valmis iskemään oman leimansa moderniin metalliin.

Imonolith on rankka ja säröinen, mutta ryhmä ei pelkää koukkuja ja rullaavuutta. Yhtyeen maaliskuussa 2020 ilmestynyt debyyttialbumi State of Being on vahva kokonaisuus, mutta vallitseva maailmanaika on hidastanut Imonolithin lupaavaa rytinää kohti maailman hevieliittiä: globaalin kiertueen sijaan kanadalaisyhtye on julkaissut nipun soittovideoita levynsä biiseistä otsikolla Quarantine Sessions.

Kun karanteeni katoaa ja tauti taittuu, Imonolith on valmiina näyttämään tiukkuutensa livenä. Ensimmäisen keikkansa Suomessa orkesteri tekee Helsingin On the Rocksissa sunnuntaina 5. joulukuuta 2021.

Nem Agency Presents
Imonolith (CAN), Ascend the Hollow (GER/NED/IE)
su 5.12.2021 Helsinki, On the Rocks

Liput alk. 19,50 e (Tiketti, alkaen ke 3.2.2021 klo 9)
20 e ovelta

imonolithband.com
rocks.fi
tiketti.fi
nem.fi


Lähde: Nem Agency
Kuva: Erich Saide

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.