Kamara juhlistaa 20-vuotista uraansa EP:llä: uusi video ”Uljas maailma” katsottavissa.

Kuva: Jaakko Manninen
MAINOS:




Tiedote 13.2.2020

Vuonna 2000 Hankasalmella perustettu metalliyhtye Kamara julkaisee tasavuosiensa kunniaksi ”Vallan huoneissa” -EP:n huhtikuun 3. päivä. Pienlevy sisältää kolme täysin uutta Kamara-biisiä sekä uudelleen äänitetyn version esikois-EP:n nimibiisistä ”Tämäkin vielä”, jonka lead-lauluista vastaa bändin suurimpiin musiikillisiin innoittajiin lukeutuva Timo Rautiainen. Musiikillisesti ”Vallan huoneissa” on eheä kokonaisuus, joka sisältää tutun vahvoja ja tarttuvia kertosäkeitä, perinteisiä riffikäskytyksiä sekä entistä enemmän tilaa saanutta puhdasta laulutulkintaa.

Yhtyeen laulaja-kitaristi Juha Minkkinen kertoo uudesta kappaleesta ”Uljas maailma”:

Videoksi kuvattu ensimmäinen sinkkulohkaisu ”Uljas maailma” on perkuleen tykki ralli ja siten hyvä läpileikkaus nykyisestä linjastamme. Biisissä otetaan kantaa ihmisen ja luonnon väliseen alati kasvavaan kuiluun, jota nykyään onneksi koetetaan edes hieman kuroa umpeen. Ymmärrys ja rakentava dialogi vaativat tosiasioiden myöntämistä tai ainakin niiden vastaanottamista, eikä vain sokeasti ja kuurosti niiden kieltämistä.

EP:n julkkarikeikka pidetään Hankasalmella ravintola Hankalassa lauantaina 11.4.2020.

KOKOONPANO
Juha Minkkinen – laulu ja kitara
Jaakko Minkkinen – soolokitara
Henri Lehmonen – basso
Jaakko Silvast – rummut

DISKOGRAFIA
Tämäkin vielä EP (Firebox 2004)
Synti, tuomio, katumus (Roihu 2005)
Tyrannia (2010)
Painajaismaa (2013)
Kahden maailman välissä (2016)
Kamara (2018)
Vallan huoneissa EP (2020)

https://www.facebook.com/kamarabandofficial/
https://www.instagram.com/kamarabandofficial/
https://open.spotify.com/artist/0PQqv1ls5P2OhJVJozJVaY
http://www.kamara1.com/

Kuva: Jaakko Manninen

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.