”Jokainen levymme on viimeinen.” Haastattelussa Avatar-yhtyeen klovni Johannes Eckerström.

Ruotsin Göteborg on tuonut metallimaailmaan omanlaisensa melodeath-skenen, jonka tietä ovat viitoittaneet sellaiset bändit kuten In Flames, At The Gates, Pagandom ja Dark Tranquility. Aina jonkinlaisen skenen synnyn ja sen hypetyksen siivittämänä syntyy lisää bändejä. Suurin osa näistä kuolee ennen esikoislevyään, mutta jotkut kasvavat pikkuhiljaa isomman liigan kärkikahinoihin. Näin on käynyt myöskin Göteborgista ponnistavalle Avatarille, joka julkaisi debyyttinsä “Thoughts of No Tomorrow” jo vuonna 2006. Nyt kuusi levyä lisää kirjoittanut yhtye jatkaa nousujohteista tarinaansa vaikka sukset on meinattu viskoa saunaan polttopuiksi ja väliin on tarvittu täydellinen muodonmuutos, että bändi on edelleen edes olemassa.

Avatarin laulajaksi hieman vahingossa valikoitunut Johannes Eckerström on yhtyeen kenties näkyvin hahmo, vaikka uusimmalla konseptilevyllä ”Avatar Countrylla” (2017) valokeilaan onkin nostettu bändin kitaristi Jonas Jarlsby. Tapaan pitkänhuiskean laulajan helsinkiläisessä kahvilassa. Mies on hivenen myöhässä, mutta laittaa kohteliaasti ja pahoitellen tilannetietoja matkaltaan. Ruotsista Suomeen muuttanut Johannes tietää, että suomalaiset ovat täsmällistä väkeä. Käymme aluksi pakollisen vertailun veljeskansojemme kulttuurillisista ja kielellisistä eroista.

– Muutin Suomeen 2014 ja yritän tällä hetkellä opetella kieltä etsimällä muun muassa jatkuvasti hyviä suomenkielen kursseja. Olen tosin niin paljon kiertueella, että on vaikea sovittaa aikatauluja yhteen kurssien kanssa.

Suomi ei tunnetusti ole se kaikkein helpoin kieli oppia.

– Soitimme juuri Ranskassa keikkoja ja vaikka en kyseistä kieltä puhu, niin pystyn aika helposti päättelemään mitä asiat tarkoittavat. Vaikka numerot yksi, kaksi ja kolme kuulostavat monella kielellä samanlaisilta, mutta suomeksi ei. “Elokuva” on movie ja niin edelleen. Luulin aina olevani hyvä kielissä, koska äitini on saksalainen, joten minulta taipuu luontevasti Saksa, Ruotsi ja Englanti. Aion kiinnittää kotiini pieniä post it -lappuja, joissa asian nimi on suomeksi, eiköhän se siitä, Johannes pohtii pedagogisia ratkaisuja kielemme oppimiseksi.

Mies kertoo aikovansa asettua Suomeen pysyvästi. Maahamme hän päätyi aika impulsiivisesta päätöksestä italialaisen – Suomessa työskentelevän – vaimonsa kanssa. Tätä ennen Johannes eli tyypillistä ruotsalaista poikamieselämää boheemina muusikkona ja asumalla ladossa.

– Kun tapasin vaimoni asuin maaseudulla ladossa, kuin hippi konsanaan. Tämä oli ihan ookoo silloisessa elämäntilanteessa, mutta tuon boheemin elämäntyylin kanssa olisi jäänyt vaimo saamatta, Johannes naurahtaa.

– Yksi asia johti toiseen ja vaimoni ehdotti aika impulsiivisesti muuttoa Suomeen. Kolme päivää myöhemmin olimme muuttamassa tänne emmekä aio näillä näkymin mennä takaisin Ruotsiin.

Käymme tässä välissä myös rakenteellisen ja järjestelmällisen luennon Ruotsin ja Suomen kiinteistöjen omistus-, vuokra- ja hintapolitiikasta, joka ei miestä tunnu hirveästi miellyttävän, mutta ei siitä sen enempää.

Me suomalaiset pidämme isoveljeämme hieman kosmopoliittisempana, edistyneempänä ja avoimempana, kuin omaa härmäläistä ja katajaista kansaamme.

– Kulttuurierot eivät mielestäni ole suuria. Minulta on kysytty usein miltä on tuntunut muuttaa Suomeen. Tietty ujous ja introverttiys, joka tuntuu olevan kovin suomalainen juttu, näkyy ihan yhtä paljon ruotsalaisessa kulttuurissa. Suomessa on Göteborgiin verrattuna mielestäni jopa paljon paremmat sääolosuhteet. Ja paljon enemmän Karjalan Piirakkaa, Johannes naulaa antropologiseen keskusteluumme viimeisen naulan.

“Olin nuorempana hieman kaoottisempi, mutta nyt kolmissakymmenissä kaipaan rakenteellisuutta ja järjestelmällisyyttä, oli kyse sitten vaikka Suomen kielen opettelussa.”

Avatar on juuri useita maita kattavalla Avatar Country -nimisellä Euroopan kiertueella. Haastattelua tehdessä bändi on juuri tullut Ranskasta ja pitää pari päivää taukoa, ennen kuin jatkaa matkaansa.

– Olen kiertueella noin puolet vuodesta tai ainakin poissa maisemista. Teemme videokuvauksia tai muuta promootiota, joten bänditouhut vievät suurimman osan ajastani.

Nuoruus Göteborgissa ja bänditoiminnan käynnistäminen

Avatarin – kuten monen muunkin – bändin tarina on saanut alkunsa teinivuosien musadiggailusta ja kaveriporukan yhteisistä intresseistä. Laulajaksi Johannes päätyi sattumalta.

– Ensimmäinen bändini oli 8. tai 9. -luokalla. Halusin soittaa bassoa heavy metal coverbändissä. Minusta ei alunperin pitänyt tulla laulajaa, mutta lopulta päädyin siihen rooliin. Tyypillisin bänditarina menee niin, että kaksi kaverusta tapaa, joilla on samat intressit. Toisella on Metallican paita ja toisella Iron Maidenin paita. He päättävät perustaa bändin ja saavat valita soittimensa ensin, jotka ovat kitara ja rummut. Mukaan löytyy kaksi muutakin kaveria, joista ensin bändiin päätynyt valitsee basson ja viimeiseksi tullut joutuu mikin varteen, Johannes kiteyttää melkein jokaisen bändin syntytarinan.

– Näin minäkin päädyin laulajaksi. Vedimme muun muassa Judas Priestiä ja muita klassikoita. Bändillämme oli enemmän nimiä, kuin soittajia. Suosikkejamme olivat härskit nimet, joita bongasimme muun muassa kaduilta seiniin töherretyistä graffiteista.

Eksentrisen yhtyeen nokkamiehellä on myös muodollista koulutusta, joka on haettu nuoruudessa musiikkilukiossa. Herran tuolloinen pääinstrumentti ja Avatarin muunlainen musiikillinen kokeilunhalu olisi saattanut viedä bändin hieman toisenlaisille urille.

– Opiskelin musiikkipainotteisessa lukiossa Ruotsissa ja yksi pääsoittimistani oli pasuuna. Tuohon aikaan bändimme oli jo Avatar ja meillä oli jopa kaksi klarinetistiä, pianisti ja yksi huilisti. Aloitimme siis hyvin erilaisena bändinä, kuin mistä meidät nykyisin tunnetaan.

– Olin Avatarin lisäksi mukana funk-bändissä, jossa halusin soittaa pasuunaa tai kitaraa, mutta ensimmäisten treenien jälkeen päädyin siihenkin laulajaksi. Minut tavallaan huijattiin siihen, mutta samalla se oli myös salainen haaveeni.

Johannes on laulajana erittäin monipuolinen ja mies saa aikaan jopa salonkikelpoista Black Metal -ärinää ja herkempää, puhdasta vokalisointia. Pasuunan soitto ja lukion laulutunnit ovat miehen mukaan auttaneet tässä, mutta onpa hän joutunut myös räppämään.

– Opiskelin laulamista lukiossa samalla, kun soitimme bändissä ja sain myös sitä kautta arvokasta kokemusta. Olin kuitenkin ainoa metallidiggari funk-bändissä ja osa jätkistä diggaili esimerkiksi Red Hot Chili Peppersiä ja jouduin jopa räppäämään. En ollut siinä kovinkaan hyvä, mutta tein parhaani, sittemmin Death Metal -ärjymisen aakkoset opetellut laulaja muistelee.

– Opettelin onneksi myös karjumaan ja laulamaan Death Metal -soundeilla, joka muodostui tärkeäksi osaksi Avatarin soundia. Opin nopeasti tekniikat ja luulisin, että aikaisempi pasuunan soittaminen auttoi tässä.

Johanneksen poukkoilu kahden eri bändin välillä vaikeutti sen verran asioita, että jonkinlainen valinta oli edessä: jatkaako funkilla vai hevillä.

– Lopulta jouduin tekemään emotionaalisesti vaikean valinnan kahden bändin välillä. Lopulta ratkaisu oli helppo, koska olen sydämeltäni hevari ja Avatar oli valintani.  

Nuoret muusikonalut olivat innokkaita oppimaan ja kehittymään. Debyytti piti myös saada pihalle. Vuonna 2006 innokkuus palkittiin ja varsin pätevä kokonaisuus “Thoughts Of No Tomorrow” julkaistiin maailmanlaajuisesti. Levy nappasi jopa sijan 47 Ruotsin albumilistalla. Ahkera harjoittelu sai palkintonsa.

– Ensimmäinen albumimme julkaistiin ennen kuin olin täyttänyt kahtakymmentä. Tämä ei ollut mikään ihme sillä harjoittelimme todella paljon. Joskus sammutimme treenikämpästä kaikki valot testataksemme, osaammeko soittaa biisit pilkkopimeässä. Näin kovalla treenillä meistä tuli koko ajan parempia ja parempia soittajia. Olimme erittäin motivoituneita oppimaan.

– Emme epäilleet hetkeäkään, ettemmekö jossain vaiheessa onnistuisi tekemään jotain todella hienoa ja toimivaa. Etenkin alun ydintriomme minä, John (rummut) ja Jonas (kitara) uskoimme, että bändimme toimii ja saatuamme Simonin (kitarat 2003–2011) ja Henrikin (basso) mukaan meissä oli hienoa vibaa, jota emme olleet kokeneet missään.

Musta valssi, joka oli olla viimeinen.

Huolimatta hyvistä viboista ja höyrypäisen kovasta motivaatiosta bändillä oli tunne, että kokonaisuudesta puuttui jokin palanen. Yhtye julkaisi toisen levynsä “Schlacht” 2007 ja kolmannen “Avatar”-levyn kaksi vuotta myöhemmin. Avatar oli jo tässä vaiheessa päässyt kiertämään sellaisten nimien kanssa kuten Impaled Nazarene, In Flames, Evergrey, Obituary ja Hardcore Superstar. Miehistöllä oli kuitenkin puhti lopussa ja bändin tarina meinasi katketa tulevaan “Black Waltz” -albumiin. Silloin kuitenkin löytyi se puuttuva palanen, joka täytti kaivatun tyhjiön ja siivitti orkesterin uuteen nousuun. Palanen tuli klovnin hahmossa ja sen tarjoili yhdysvaltalainen friikkisirkus-taiteilija.

– “Black Waltz” -albumin myötä kehitimme oman visuaalisen tyylimme ja löysimme itsemme. Ennen tätä kokeilimme kaikenlaista päätöntä. On olemassa promokuvia, joissa ryömin muun muassa alasti Göteborgin kaduilla. Aloimme olemaan kenties hieman epätoivoisia bändimme suhteen.

– Olin itse jo melkein 25-vuotias ja pohdin suuntaa elämälleni. Olin nuori, mutta jo kahdeksan vuotta ollut Avatarissa. Muutkin bändin jäsenet pohtivat olisiko elämällä tarjota jotain muuta. Päätimme, että “Black Waltz” jäisi meidän viimeiseksi levyksemme, Johannes muistelee.

Päätös lopettamisesta kuitenkin auttoi Avataria “Black Waltz” -levyn kirjoitustyössä.

– Kirjoittaessamme ja äänittäessämme “viimeistä levyämme” onnistuimme vapautumaan kaikista meihin kohdistuneista kahleista, odotuksista ja paineista. Päätimme tehdä aivan törkeän hyvän levyn ja halusimme myös pukea sen visuaaliseksi. Se ei ole helppoa. Jotkut bändit, kuten Rammstein ja Slipknot osaavat pukea musiikkinsa upean visuaaliseen muotoon, mutta esimerkiksi Queensrÿche 80-luvulla näytti nololta yrittäessään näyttää coolilta. Toki heidän levynsä olivat uskomattoman hyviä.

– Omaa tyyliä etsiessämme tutustuimme yhdysvaltalaiseen Bryce Gravesiin, joka on Hellzapoppin sirkusrevyyn johtaja. Hän piti meille vanhempieni mökillä kuvaussession, jossa minut muun muassa ympäröitiin tulimereen järvessä. Aika hurja kokemus ja kesti vain muutaman sekunnin ennen kuin sukelsin järveen panikoiden. Kyseinen taiteilija innostui myös näyttämään kuinka pystyy poraamaan nenäänsä ja syömään lasia. Normaalia mökki-actionia, suomalaiseenkin mökkeilyyn tutustunut Johannes naurahtaa.

– Innostuimme tästä ja hän suostui osallistumaan Black Waltz -biisin tekoon Hellzapoppinin kanssa, jonka ohjasi Johan Carlén. Siinä videossa olimme ensi kertaa sirkusasuissamme ja se tuntui täydelliseltä. Asumme ja musiikkimme osui nappiin. Koimme tekevämme rehellisesti omaa juttuamme ilman mitään ylimääräistä.

”Black Waltz” osoittautui loistavaksi levyksi, joka osui ja upposi sekä faneihin että kriitikoihin. Bändi oli kuin uudestisyntynyt ja hypetys sai uuden alun. Kiertueet Lacuna Coilin ja Sevendustin kanssa veivät Avatarin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin.

– Saimme levyllä paljon huomiota ja uusia faneja ympäri maailmaa. Koko siihenastinen matkamme oli tähdännyt tähän levyyn ja koimme suurta intoa jatkaa eteenpäin. Puheet siis bändin kuoppaamisesta lopetettiin välittömästi. Sovimme kuitenkin, että jokainen seuraava levymme on oleva viimeisemme. Ehkä, jos teemme totaalisen flopin, niin se todella jääkin viimeiseksi, Johannes naurahtaa.

“Välillä toivoisin, että olisimme olleet hieman itsevarmempia ja nokkavampia uramme alkuvaiheessa. Esiintyessämme ensimmäistä kertaa tv:ssä ja haastatteluissa olimme aika hiljaisia vailla suurempaa sanottavaa.“

“Black Watz” -levyn positiivisen pöhinän myötä Avatar lähti kirjoittamaan sille seuraajaa ja “Hail The Apocalypse” sai päivänvalon 2014. Billboard 200 -listoillekin kivunnut albumi sai myös puhtia komeista musiikkivideoista. Sama aherrus näkyi kahta vuotta myöhemmin bändin siihen astisen uran kenties laadukkaimmalla “Feathers & Flesh” -albumilla.

– Teemme paljon DIY-meiningillä videoita ja haluamme todella panostaa niihin. Pohdimme yleensä yhdessä jonkinlaisen ytimen ja idean videoon ja lähdemme viemään projektia eteenpäin. Emme ole ammattilaisia käsikirjoittamisessa, emmekä etenkään storyboardien piirtämisessä. Olemme paskoja piirtäjiä, mutta jotenkin onnistumme aina kasaamaan juuri sellaisen videon, jota halusimme. Teemme paljon töitä niiden eteen, joten siksi varmaan onnistumme, Johannes pohtii.

”Avatar Country” -levyllä pistettiinkin sitten jo iso vaihde silmään kannustusjoukkojen avustuksella.

– Keräsimme Kickstarter-kampanjalla “Avatar Country” -levyn videoita varten huikeat 50000 euroa ja saimme kaiken palamaan. Lopputulos on mielestämme erittäin onnistunut. Onnistumme, koska luotamme toisiimme täysin ja toimimme tiiminä prosessin jokaisessa vaiheessa, Johannes summaa bändin yhteispeliä.

Olen tavannut Johanneksen aiemminkin lavan ulkopuolella, mutta nähnyt hänet myös klovnina lavalla esiintymässä. Edessäni istuva David Lynchin tuotantoa filosofoiva, rauhallisesti artikuloiva ja suomalaiseen kulttuuriin integroitunut haastateltava on kovin eri tyyppi, kuin lavalla meuhkaava meikattu sirkusklovni. Kahtiajako ja dualismi on ehdottoman mustavalkoinen.

– Vaikka olenkin kaksi eri henkilöä siviilissä ja lavalla en tunne itseäni mitenkään erilaiseksi. Kuulen usein tästä dualismista, mutta persoonastani löytyy kummatkin puolet ja on jopa terapeuttista heittäytyä ja vapautua lavalla. Minulla ei ole taiteilija- tai roolinimeä. Olen Johannes myös lavalla.

Esikuvia kuitenkin löytyy niin vanhan koulukunnan hevistä, kuin brittikomediasta.

– En melskaa tai harjoittele kotona peilin edessä. Opettelen uusia liikkeitä lavalla ja testailen kaikkea ja yleisön reaktiosta näkee paljon mikä toimii ja mikä ei. Vapaudun pukeutuessa ja meikatessa itseni keikalle. Olen katsonut tarkkaan Iron Maidenin ja Judas Priestin esiintymisiä ja olenpa ottanut mallia jopa Monty Pythonin Hassun kävelyn ministeriö -sketseistäkin.

– Kielijuttu on opittu idoliltani Gene Simmonsilta. Oikeusjuttua odotellessa, Johannes hymähtää.

Kasvanut fanipohja tuo mukanaan tiettyjä lieveilmiöitä, mutta toisaalta Johanneksen lava-minä on ainakin toistaiseksi kiinnostanut faneja arki-minää enemmän.

”Minulla ei ole taiteilija- tai roolinimeä. Olen Johannes myös lavalla.”

– On hämärää, että esimerkiksi Instagramista löytyy useita virallisia Johanneksen profiileja. En ole itse Instagramissa enkä voi niitä sulkea, mutta toistaiseksi niistä ei ole haittaakaan ollut. Meillä on onneksi paljon upeita faneja ympäri maailmaa.

– Olen nähnyt fanin tatuoineen kasvoni ihoonsa. Se oli hämmentävää ja pelästytti. Onneksi se oli meikattu klovni -kasvoni eikä Johannes silmälaseissa. Se olisi järkyttänyt jo sen verran, että olisin mennyt metsään piiloon pitkäksi aikaa.

Mitkä on Avatarin tulevaisuuden näkymät ja suunnitelmat?

– Olemme juuri tehneet viimeisen levymme. Taas. Levy-yhtiö on tästä toki eri mieltä. Nyt keskitymme täysillä edelleen “Avatar Countryyn”, josta on hyvä jatkaa eteenpäin mihin suuntaan tahansa.

– Tulevaisuudessa haluaisin hieman lisää komediaa touhuun mukaan. Olen kova Matt Stone ja Trey Parker -fani. Jos saisimme keksittyä jotain edes vähänkin niin hauskaa, kuin he, niin olisin tyytyväinen. Haluaisin myös jotain supersankari-tyylistä heavy metalin perusjärkäleiden, kuten Manowarin ja Helloweenin musiikista ammentavia biisejä, jotka kuitenkin kuulostaisivat Avatarilta.   

– Onnistuimme “Avatar Countrylla” todella hyvin. Siitä tuli vahingossa konseptilevy, kuten “Feathers And Fleshistäkin”. Seuraava levymme ei ole konseptilevy, mutta edeltäjiä selvästi haasteellisempi, tummempi ja rankempi. Toivottavasti ei myöskään floppi. 

Avatar soittaa Suomessa kaksi keikkaa 25. ja 26.2.2019. Osta liput tästä.

TEKSTI & KUVAT: PETE ALANDER