Rock-tenorin titteliä kunniakkaasti kantava Jarkko Ahola esiintyi vuonna 2019 kolmatta vuotta putkeen täydelle Hartwall Arenalle yhdessä Waltteri Torikan kanssa. Tämän lisäksi herra julkaisi soololevyn ja kiersi tunnelmallisella Piano/Forte-kiertueella, jonka jälkimainingeissa syntyi idea myös Piano-nimisestä kiertueesta vuodelle 2020. Jarkko Aholan ääntä aina ihailleena oli enemmän kuin houkutteleva tarjous käydä katsastamassa herran intiimimpi setti kotikylän Hyvinkääsalissa.
Heviyleisölle Jarkko on luonnollisesti tuttu Teräsbetonista, Northern Kingsistä, Aholasta ja Raskasta Joulua -projektista. Teräsbetonin jälkeen mies on häärinyt enemmän tai vähemmän soolona esiintyen muun muassa 2015 Tähdet, Tähdet -ohjelmassa (samanniminen biisi kuultiin myös Hyvinkään illassa). Jarkko on julkaissut lisäksi jo useamman menestyneen joululevyn sekä Suomen virallisen listan sijalle 2 sijoittuneen ”Mä tuun sun luo” -soololevyn. Mies julkaisi viime vuonna sekä suomen- että englanninkielisiä rock-klassikoita sisältäneen ”Metallisydän”-soololevyn.
Piano-kiertueen attraktio perustuu luonnollisesti Jarkko Aholaan; hänen esiintymiseensä, karismaan ja laulamiseen. Keikalla hänen taustatukenaan on basisti/sellisti/kitaristi, rumpali ja tietenkin pianisti – kaikki erittäin ammattitaitoisia sellaisia, mutta illan päätähti on monipuolinen ja lahjakas laulaja, joka jo yli 20 vuoden kokemuksella osaa tonttinsa.
Hyvinkääsali antoi hyvällä akustiikallaan loistavat puitteet nauttia Jarkon ja taustabändin esityksestä. Välispiikkeihin ei laulajan(kaan) yllätykseksi tarvittu edes mikrofonia vaan Jarkon ääni kantoi puhuttaessa takariville asti ilman tehostusta. Sellon ja pianon soundi oli säädetty hyvään balanssiin ja antoi upean säväyksen useampaankin kappaleeseen.
Illan biisikavalkadi oli kirjava, mutta tasapainoinen. Kirjavuutta luotiin laajan skaalan bändien biiseillä. Jos bluesin, folkin, rockin, metallin ja jazzin kanssa edustettuina ovat muun muassa Frank Sinatra, Queen, The Platters ja Dio, niin voidaan mielestäni puhua sangen monipuolisesta valikoimasta. Tasapainoa tälle hyvän mielen keikalle toi bändin loistavat tulkinnat ja ennen kaikkea Jarkon upea ääni, joka tuntuu toimivan kaikissa rekistereissä. Vaikka biisimateriaali oli vaihtelevaa, niin ne soitettiin yhtenäisellä musiikillisella muotokielellä.
Keikan keskivaiheilla tapahtui kaksi veret seisauttavaa, mutta toisensa nätisti yhteen punovaa hetkeä. Ensimmäisessä niistä Jarkko mainitsi ryhdikkäänä välispiikissään, että on kuullut metallimedian olevan katsomassa keikkaa. Tässä vaiheessa kumpikin (ja paikan ainoa) metallitoimittaja liimautui paniikissa hikoillen penkkiinsä peläten mitä seuraavaksi tapahtuu. Jarkko kuitenkin vain harmitteli ettei “hevanderia” kuulla illan aikana paljoakaan, mutta kenties Dion ”As Long as It’s Not About Love” lasketaan sellaiseksi. Toki!
Bändin vetämä versio pianoineen oli toinen verenkierron pysäyttänyt hetki ja illan komeimpia vetoja keräten oman sisäisen desibelimittarini mukaan suurimmat aplodit.
Pitikö hevimiehen pettyä illan annista?
Järjen köyhyyttä olisi pettyä kun saa mahdollisuuden kuulla ihan oikeasti yhtä Suomen parhaista laulajista jonka taustalla on soittamassa todella ammattimaisia muusikoita. Vaikka varsinainen hevi- tai hard rock -puoli jäikin enemmän Dion ja Queenin varaan, niin Jarkon laulamana Rauli Badding, Frank Sinatra ja Simon & Garfunkel kuulostavat suuremmilta kuin voisi kuvitellakaan. Valitettavasti Pepe Willbergin “Saat Miehen Kyyneliin” -biisin saisi kuulostamaan hyvältä vain jättämällä sen pois. Olin kuitenkin aika yksin mielipiteeni kanssa sillä yleisöön ikivihreä kappale upposi.
Illan viimeinen biisi, Queenin legendaarinen “Show Must Go On”, värisytti varmasti jokaista paikalla olijaa ja osoitti viimeistään miten huikea laulaja Jarkko Ahola on.
Illan saldon voin kiteyttää täysin samoilla sanoilla kuin eräs iäkäs seniorikansalainen keikan jälkeen narikkajonossa: “Kyllä se vaan vetää perkeleen hyvin”.
Kuvat ja teksti: Pete Alander
Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.
