Yhdysvaltojen Baltimoresta tuleva Isenmor lähtee rohkeasti hämmentämään soppaa viikinki/folk metallin tukevasti kansoitettuun genreen. Vuonna 2014 perustetun septetin debyyttilevy ”Shieldbrother” ilmestyi lokakuun alussa.
Tuotannollisesti työn jäljessä ei ole valittamista ja myös bändi suorittaa leiviskänsä mallikkaasti. Örinää sekä puhdasta laulua sisältävät vokalisoinnit ovat toimivia ja parin viulun mukanaolo tuo syvyyttä sekä variaatiota sävellyksiin.
Biisimateriaali jää sävellystyön osalta hyvistä lähtökohdista ja paria valoisampaa hetkeä lukuun ottamatta keskinkertaisiksi. Nämä temput on tehty jo turhan usein aiemmin ja vielä huomattavasti paremmin. Bändi kuulostaa suurimman osan ajasta lähinnä köyhän miehen Ensiferumilta, jonka ideapankki on kuivunut pahemman kerran.
Amerikkalaisten ensihyökkäys jää torsoksi, eikä kokonaisuudesta jää mieleen käytännössä mitään. Kappaleiden tasapaksuus tekee kuuntelukokemuksesta vähemmän nautinnollisen ja esimerkiksi päätösraita ”Sigurd´s Sons” menee jo pahan ylilyönnin puolelle. Kappaleella on mittaa 17 minuuttia ja siinä on Cooperin testin verran liikaa. Seuraavalle levylle kannattaa miettiä taistelutaktiikka täysin uusiksi. Tällä meiningillä ei pärjätä.
5½/10
Miika Manninen
1. Battle Scarred
2. Shieldbrother
3. Mount Badon
4. Furor Teutonicus
5. Drink To Glory
6. Kings Of The Cold Mountains
7. Wanderlust
8. Sigurd´s Sons
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.