Iron Maiden on nykyisin kaikkien tuntema yksi heavy metallin kiistattomista kärkinimistä. 44 vuotta sitten bändi otti vielä uhmakkaita ensiaskeliaan ja taisteli itseään ulos hämyisistä baareista sekä rähjäisistä keikkapaikoista aiempaa nopeampaa ja aggressiivisempaa musiikkia soittaneiden nousevien yhtyeiden kärkijoukoissa NWOBHM-aikakauden aallonharjalla.
Iron Maiden saavutti lukuisten miehistönvaihdosten sävyttämien alkuvuosiensa ensimmäisen merkittävän käännekohdan täyspitkän studioalbumin julkaisun muodossa huhtikuussa 1980. Basisti Steve Harrisin vuonna 1975 perustaman yhtyeen jäsenistöön kuuluivat tuohon aikaan Harrisin itsensä lisäksi kitaristit Dave Murray ja ainoastaan lyhyesti yhtyeessä soitellut kesken kiertueen musiikillisten erimielisyyksien vuoksi pois potkittu Dennis Stratton, rumpali Clive Burr sekä vokalisti Paul Di’Anno.
Studioon lähtiessään yhtyeellä oli käytännössä kasassa koko albumillinen biisimateriaalia, jota oli jo soitettu ahkerasti keikoilla pitkin 1970-luvun loppupuolta. Samalla Maiden oli kerännyt vankan ja alati kasvavan kannattajakunnan energisten live-esiintymistensä ansiosta.
Debyyttijulkaisu ”Iron Maiden” henkii rähjäisten syrjäkujien karkeaa ja siloittelematonta pikkurikollisuuden sekä prostituution sävyttämää arkirealismia, jossa sireenit ulvovat, turpaan voi saada milloin tahansa ja erilaiset lieveilmiöt ovat osa normaalia katukuvaa sekä elämää. Useat albumin kappaleet pyörivät em. aihepiirien ympärillä. ”Prowlerin”, ”Sanctuaryn” (USA julkaisuversio), singlenä ennen albumia julkaistun Di’Annon omiin kokemuksiin pohjautuvan ”Running Freen”, Charlotte The Harlotin” sekä nimibiisi ”Iron Maidenin” kaltaiset energiset riffisahaukset vievät suoraan näihin karuihin maisemiin.
Nopeamman ja suoraviivaisemman materiaalin vastapainona on monisävyisempää, melodisempaa sekä tunnelmallisempaa tuotantoa kuten ”Remember Tomorrow” ja Maidenin historiallisella mittapuulla poikkeuksellinen balladi ”Strange World”, jossa Paul Di’Anno tuo itsestään esiin toisen puolen herkkänä ihon kananlihalle nostattavana tulkitsijana. Instumentaali ”Transylvania” vie kuulijan Romaniaan kreivi Draculan asuinseuduille.”Phantom Of The Opera” on alkusiemen muille jylhille ja eeppisille tarinankerrontabiiseille, joita löytyy bändin myöhemmästä tuotannosta lähes jokaiselta albumilta.
Hämyinen, synkkä, raaka ja jopa uhkaava ilmapiiri nousee albumin hallitsevaksi elementiksi, jota korostaa Derek Riggsin ikoninen levynkansi, jossa bändin legendaarinen maskotti Eddie irvistelee keltaisten katulamppujen kelmeässä loisteessa. Monet levyn kappaleet ovat esiintyneet kiertueiden settilistoilla vuosien varrella useita kertoja, mikä kertoo debyytin merkityksestä niin faneille kuin bändille itselleen. Jokainen Maidenille tunnusomainen musiikillinen piirre on edustettuna ja kyseiset piirteet ovat olennaisia osia yhtyeen musiikissa myös nykypäivänä.
Levyllä on aistittavissa on myös hivenen punk-henkisyyttä, jonka vaikutukset kuuluvat ja näkyvät musiikillisten vivahteiden lisäksi äskettäin 66-vuotiaana menehtyneen vokalisti Di’Annon ilmaisussa sekä habituksessa. Hän oli kaukana myöhemmin 1980-luvulla tutuksi tulleesta hevilaulajan arkkityypistä. Katutappelijan ja jalkapallohuligaanin oloinen nokkamies ei vastannut myöskään rosoisen äänensä puolesta usean oktaavin äänialan omaavia tyypillisiä hevilaulajia, mikä alkoi pian asettaa rajoitteita musiikillisille kehitysmahdollisuuksille. Ensimmäisen albumin tyyli ja vokaalikuviot operoivat miehen kykyjen rajoissa, eikä liiallista ponnistelua suoriutua vokalistin tehtävistä ole kuultavissa. Itseasiassa näitä biisejä on hyvin omituista kuulla kenenkään muun laulamana. Di’Annon maanläheinen särmikkyys pönkitti myös uran alkuaikojen imagollisia seikkoja työläiskorttelien omista pojista, jotka olivat samaa köyhää, nyrkit veressä kyntävää sakkia kuin yleisönsä, eikä himpun vertaa heidän yläpuolellaan.
Keikkalavojen energinen ja voimakas meininki ei valitettavasti aivan välity levyltä toivotulla tavalla ohuen soundimaailmansa vuoksi, vaan kokonaisuus jää tästä syystä valjuksi sekä turhan kepeän oloiseksi, eikä vahva biisimateriaali pääse täyteen lentoonsa. Volyymia ja voimaa olisi tarvittu huomattavasti enemmän. Tämä ei ollut ainoastaan Maidenin synti, vaan monet muut bändit ovat uransa alussa epäonnistuneet saamaan studiossa irti sitä, mikä oli heidän vahvuutensa livenä. Yhtye oli kuitenkin luonut jo maineensa, eivätkä levyn tuotannolliset seikat juuri sen menestykseen vaikuttaneet. Debyyttialbumi menestyi loistavasti ja poiki mukanaan myös Suomeen asti ulottuneen Euroopan kiertueen sekä lämppärin pestejä niin KISSin kuin Judas Priestin kanssa avaten Iron Maidenille tien kohti raskasta sarjaa.
Yhtyeen repertuaarista löytyy toki monia paljon parempia levyjä, mutta alkuaikojen kesyttämättömässä ja hiomattomassa hurmoksessa on oma viehätyksensä, mikä ei ole vuosikymmenten saatossa haalistunut. Vuonna 1980 ilmestyi usean yhtyeen voimin kovia klassikoita ja Iron Maiden lunastaa paikkansa tässä kovassa seurassa yhtenä ko. vuoden ikimuistoisimmista julkaisuista.
8-/10
Tomi Väänänen
1.Prowler
2.Sanctuary
3.Remember Tomorrow
4.Running Free
5.Phantom Of The Opera
6.Transylvania
7.Strange World
8.Charlotte The Harlot
9.Iron Maiden
Tulisieluinen ja mustaverinen Savon Nosferatu, joka imee elinvoimansa raskaasta musiikista, hard rockista black metalliin. Musiikin ohella ajankäyttöä ohjaavat työ, perhe, lasten harrastukset, kuntosali, kalastus, jääkiekkohuliganismi sekä leffat ja tv-sarjat.
 Metalliluolan arvio, Tomi Väänänen.){kind=link}