Metallijumala Rob Halfordin paluu perinteisemmän metallin pariin 1990-luvun alun Judas Priest-eron jälkeen tapahtui vuonna 2000 ilmestyneen loistavan ”Resurrectionin” myötä. Kyseisellä levyllä Halford oli vapautunut monella tavoin menneisyyden kahleista ja kysymys kuului: iskeekö salama kaksi kertaa samaan paikkaan uudelleen? Pystyikö tuossa vaiheessa viisikymppinen Halford välttämään uudella kokoonpanollaan klassisen ”kakkoslevyn kadotuksen” ja vieläkö miehestä löytyisi tulta sekä tappuraa?
Lähtökohdat olivat paikallaan, sillä mukana oli jo ”Resurrectionilta” tuttu joukko, eli ”Metal” Mike Chlasciak ja Patrick Lachman kitaroissa, Ray Riendau bassossa sekä Bobby Jarzombek rummuissa. Tuotannosta vastasi myös sama mies, eli mm. Bruce Dickinsonin soololevyiltä tuttu Roy Z. Lopputuloksena kauppoihin ilmestynyt ”Crucible” täyttää 20 vuotta, joten on vähintään aiheellista ottaa tämä albumi uudelleen syyniin.
”Park Manor”-intron jälkeen ”Cruciblen” ensimmäisenä ”oikeana” kappaleena kuullaan albumin nimikkoraita ja heti on selvää, että Rob sekä kumppanit sylkevät tulta ja kusevat etikkaa, sillä sen verran miehekkäästi herrat vyöryttävät kuulijan korviin metalliansa. ”One Will” pitää tason miehekkäänä Judas Priest -henkisellä tulituksella ja jos vielä ei tullut selväksi, viimeistään ”Betrayal” pistää ne kuuluisat potut kellariin, Halfordin kirkuessa lähes ”Painkiller”-korkeuksista.
”Handing Out Bullets” osoittaa tylyllä riffittelyllään, ettei Rob ole jättänyt huomioimatta mitä metallimaailmassa tuolloin tapahtui, hakien metalliinsa modernimpaa otetta. Samaa voidaan sanoa ”Hearts Of Darknesista”, jonka riffi hellii kuulijaansa kuin hienosäätöleka.
Eeppinen ”Crystal” on yksi omista suosikeistani Halfordin soolouralla, vokalisoinnin ollessa suorastaan jumalaista. Junttapaalu-riffillä varustettu ”Heretic” palauttaa turpaan vedon jälleen eturintamaan, kuin etusoittona levyn yhdelle kohokohdista, raskaalle ”Golgathalle”.
”Wrath Of God” sekä ”Weaving Sorrow” pitävät tason korkeana tuimalla meiningillään, kunnes vuorossa on ”She”. Biisi on raskaan metallin keskellä mukava poikkeus, kappaleen ollessa oikea voimaballadi. Toki sovitus on raskaudessaan kaukana tukkahevi-aikakauden sytkäri-biiseistä, mutta rakenteeltaan on sitä itseään eli toimiva balladi. Levyn päätöksenä kuullaan onnistunut, ja tunteita välittävä ”Trail Of Tears”, joka on komea lopetus hienolle kokonaisuudelle.
Muistan aikoinani olleeni pettynyt ”Crucibleen”, koska albumi ei vetänyt vertoja mainiolle ”Resurrectionille”. Parikymmentä vuotta myöhemmin mieleni on jossain määrin muuttunut. Ei tämä vedä vertoja edeltäjälleen, mutta kyseessä on tästä huolimatta erittäin hyvä heavy metal -levy. Siitä puuttuvat aivan timanttisimmat täysosumat, mutta ”Crucible” on loppujen lopuksi mainio paketti.
8/10
Ilkka Järvenpää
Ps. Levy on julkaistu vuosien varrella erilaisilla bonusbiiseillä varustettuna ja esimerkiksi Spotifyssa biisijärjestys on eri.
1. Park Manor
2. Crucible
3. One Will
4. Betrayal
5. Handing Out Bullets
6. Hearts Of Darkness
7. Crystal
8. Heretic
9. Golgatha
10. Wrath Of God
11. Weaving Sorrow
12. Sun
13. Trail Of Tears
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}