Dark metal -yhtye Mustan Kuun Lapset juhlistaa tänä vuonna 30 vuoden merkkipaalua samalla päättäen uransa. Haastattelu on tehty toukokuussa 2023 juuri ennen lopettamispäätöksen julkistamista.
Metalliluola istahti yhtyeen perustajajäsen Peten ja nykyisen kitaristin Heikin kanssa keskustelemaan yhtyeen historiasta, taustoista, musiikkimaailman murroksesta ja lopettamispäätöksen taustoista. Haastattelun kolmannessa osassa pohditaan Mustan Kuun Lasten vaikutusta Suomen metalligenreen, musiikkimaailman muutoksia sekä lopettamispäätöksen taustoja.
- Ensimmäinen osa kuunneltavissa: Haastattelussa Mustan Kuun Lapset – Lopun alla, osa 1/3
- Toinen osa kuunneltavissa: Haastattelussa Mustan Kuun Lapset – Lopun alla, osa 2/3
Haastattelun voi katsoa videona, kuunnella podcastina tai lukea siistityn version alta:
Katso video:
Kuuntele podcast Metalliluolan Spotify-kanavalla:
Jos vertaatte itseänne sinne kun olette aloitelleet Mustan Kuun Lapsia ja nykyhetkeä. Miten musiikkimaailma on muuttunut vuosien saatossa? Miten levy-yhtiöiden ja fanien vaatimukset ovat muuttuneet?
Pete: Se on tietysti vähän vaikea vertailla sillon kun lähdettiin, niin me lähdettiin täysin nollasta. Saatiin keikkoja kavereiden kautta. Eikä niitäkään paljon ollut. Kumminkin se oli hyvin semmoista harrastelijamaista. Ei mitään sopimuksia kirjoiteltu mihinkäs suuntaan. Eikä ollut mitään genrerajoituksia. Jos kaveri oli punkkaria ja järkkäs keikan, me mentiin sinne soittaa vaan sen takia me päästiin sinne soittaa. Kun versus nykypäivänä, niin kaikki on.. Toki täytyy sen verran omaa rintaa röyhistää, että ollaanhan me pari askelta noustu sieltä 30 vuoden takaa, mutta kumminkin niin nykyään nyt on todella ammattimaista järjestäjätahoilta. Ei lähdetä soitellen sotaan mihinkään ja kyllä ne kaikki sopimukset tehdään.
Heikki: Jos niitä rikkoo, niin siitä tulee sanktiot.
Pete: Niin. Me ollaan kumminkin valtuutettu ihmiset näitä keikkoja meille järjestämään ja siinä he tekevät sopimukset kolmannen osapuolen kanssa. Näitä sopimuksia tietysti täytyy kunnioittaa. Onhan se erilaista. Mutta henkilökohtaisesti tykkäsin kovasti, kun homma oli vielä semmoista kotikutoisempaa
Heikki: Se oli silloin. Itse lisäisin tuosta omia keikkamuistoja Lahdesta 90-luvulla, niin se ei haitannut esimerkiksi vaikka, että viikolla oli keikka. Jengiä tuli keikoille viikollakin.
Pete: Ylipäätänsä keikoilla kävi paljon porukkaa.
Heikki: Joo, sillon kävi porukkaa. Torvessakin oli iltamat, niin se oli aina tupaten täynnä. Sitten oli tietysti Kasisali, Club 16 ja Nuutti. Muistan sitten, missä itsekin olin mukana, niin eihän siellä ollut mitään väliä mitä ne bändit olivat. Siellä saatto olla ihan örinää, Rattle Boysia ja punkkareita. Kaikki oli samana iltana ja soitti kimpassa. Ei siitä tullu riitaa.
Pete: Juu. Kaikki oli vähän vaihtoehtokulttuuria verrattuna nykypäivään kun metallikin on ihan valtavirtaa. Tavallaan kaikki oli yhtä. Oltiin siellä juomas kiljua Kasisalin pihalla.
Heikki: Juu, ja se, että eihän niistä saanut pennin jeniä rahaa niistä keikoista. Eikä me ole tarvittu pyytää, kunhan pääsi soittaa. Sehän oli, että kun tässä Lahessa oltiin, emme sen pitemmälle lähettykkää koskaan eikä nyt oikeastaan ollut ajatuskaan. Oltiin vielä kumminkin just häthätää täysi-ikäisiä.
Pete: Niin, Tribe.
Heikki: Niin, kun puhutaan nyt sitten mun omasta bändistä. Sehän oli vaan helvetin hienoa, että sai sen keikan. Ei sitä ajatellutkaan, että siitä voisi joku maksaa jotain.
Pete: Joo ja sekin, että mekin mitä käytiin jossain Turussa tai Tampereella soittaa, niin jos nyt just saa raavittua ne bensarahat, eikä sekään niin välii ollu saiko, mutta aina päästiin jonkun kaverin luomaan punkkaamaan.
Heikki: Mutta näin, niin kuin se keikkailu, niin onhan se festariteissakin nykyäänkin; on metallifestareita, on poppifestareita, on ysärifestareita, on iskelmäfestareita. Kaikilla on omansa.
Silloin 90-luvulla vaikka oli esimerkiksi Mukkulan Juhannus. Niin, siellä oli ihan Sepulturaa [toim. huom. Messilän Juhannus 1996] ja saattoi olla ihan teknojätkät sekä hevimiehet sekaisin. Mutta siellähän sitten taasen tuli niitä yhteentörmäyksiä.
Pete: Niin, että siinä on hyvät ja huonot puolet. Kyllä se on nykyään tosi semmosta tarkkaan rajattua, että missä mekin nyt ollaan soitettu, niin kyllä näin kaikki hyvin pitkälti pyrkii saman genren edustajia olemaan.
Heikki: Joo. Noista levy-yhtiöhommista sitten. Ennen vanhaanhan sä lähetit sen demokasetin. Sielt ei välttämättä kuulunut mitään. Yleensä ei kuulunut mitään. Pete tietää tästä aiheesta enemmän kun on sen kumminkin saanut tärpin 90-luvulla levy-yhtiöltäkin.
Pete: Varmasti oli silloinkin paljon bändejä, mutta versus nykyaikana, kun niitä on ihan järjettömästi enemmän. Se on niin helppoa tehdä se demo omassa makkarissa ja painaa nappulaa, niin se on levy-yhtiöllä. Toisin kuin me, kun vuokrattiin studiot ja mentiin tekemään johonkin. Asuttiin jossain motellissa ja läheteltiin.. Tai eka piti ne kasetit jossain tehdäkin ja lähettää niitä kirjekuoreissa menemään.
Heikki: Että tyhjä arpa [toim. huom. demoja mitkä ei poikineet mitään konkreettista] saatto maksaa muutamia satasia, kun sen teki sen. Sitten sitä aina piti kumminkin sillai tosissaan lähteä tekemään.
Pete: Joo, mutta se sitten karsi taas semmoset, jotka ei niin ollut vihkiytynyt siihen asiaan niin pois. Hyvä niin.
Heikki: Joo. Ja onhan siinä tietysti, jos tälleen nyt voi vielä rintaa röyhistellä, niin kyllähän Mustan Kuun Lapset nyt ensimmäinen tän genren bändi on ollut Suomessa, niin kuin suomeksi laulettuna.
Pete: Ensimmäisiä ainakin semmoinen, joka edelleenkin on kasassa. Onkohan Horna niitä harvoja? Taitaa olla ainoa mieleen tuleva aikalainen, joka laulaa suomeksi ja on äärimetallista lähtenyt. Toki ihan eri polkuja ollaan kuljettu sen jälkeen, mutta että eipä tuolta 90-luvun alkupuolelta hirveesti ole suomenkielisiä äärimetallibändejä varmaan kenelläkään mielessä.
Heikki: Joo, ja se on ihan sillä lailla sulka hattuun joku mainitsee, että on pioneeri alalla. Ja sitä on niinkuin sitten näissä arvosteluissa ja joissakin haastatteluissa sitten tuotu esille. Ei meidän toimesta, vaan haastattelijan tai arvostelijan toimesta, niin sehän on aina lämmittävä ajatus semmoinen. Et jos tituleerataan jossakin asiassa pioneeriksi, niin sehän on vähän melkeen kuin legenda.
Pete: No, legendan serkku. [naurua]
Jos verrataan teidän pitkän uran eri vaiheita, niin nykyhetkeen siirryttäessä tulee mieleen sosiaalisen median ilmestyminen kuvioihin. Onko sosiaalinen media asettanut paineita teille muusikoina?
Pete: Ei meille mikään aseta paineita.
Heikki: Ei. Meillä on se Facebook-sivustokin on perustettu ihan just vaan.. Mä en muista missä me oltiin, kun joku sanoi, että miten teillä on noin vähän tykkäyksiä Facebookissa, että ootte noin tunnettu bändi? No mistä helvetistä me se tiedetään?
Pete: Ei ostettu yhtään tykkäystä. Kaikki on ihan saatu. Ei sillä loppupelissä keikolla siihen mitään merkitystä. Porukka diggaa, jos se diggaa. Ei siinä Facebook paljoa vaikuta.
Heikki: Instagramissa meillä on profiili ihan vaan sitä tiedottamista varten.
Pete: Niin se on ollut varmaan pari vuotta aktiivisena. Mikäs se Bandcamp on?
Heikki: Se oli varmaan joskus. Onko se vielä?
Pete: On se vielä. Mä oon aina ihmetellyt, kuka sinne niitä levyjä laittaa, mutta se on varmaan sit levy-yhtiön puolesta. Meillä ei ole sen kanssa mitään tekemästä.
Heikki: Tottakai voisi jonkinlaisen tietysti sosiaaliseen puoleen ton Spotifyn laskea. Mullekin soitteli aikanaan joku heppu kännipäissään, en mä tiedä mistä se soitti ja mistä se mun numeron sai: ”miksi teidän levyt ei ole siel?” No mistä helvetistä minä tiedän. Ei me oo niit aikaisemminkaan laitettu, että soita levy-yhtiöön. Ja sit se vaan jankkaa ja jankkaa, niin pakko vetää punaista sitten siinä kohtaa. ”Ollaan täällä kavereiden kanssa ei oo tota teidän levyy siel” Osta se saatana. [naurua] Kaupasta niitä saa. Tai ei kaikkia.
No mutta tällaista on. Se on ihan hienoa, että näitä fyysisiä painoksia vielä on. Kyllähän nää nyt on paljon komeamman näköisinä tässä kun tässä.
Pete: Juu. Siinä se on se perintö, mitä nämä nyt jää kumminkin olemaan. En mä tiedä miten ne tuolla kännykässä säilyy.
Heikki: Niin, siellähän on vaan niin hemmetin helposti saatavilla kun maksat kakskymppii kuussa, niin sulla on koko maailman kirjasto siellä käsissä.
Pete: Juu. Mikä sit toisaalta vaikuttaa siihen, että kukaan ei enää ostaa fyysisiä levyjä tai siis koko ajan se vähenee. Enemmänhän me myytiin levyjä 90-luvulla.
Heikki: Joo. Ja tosta vielä mitä nyt tost vielä mitä tuli noista tykkäyksistä Facebookista. Mä muistan, kun me mietittiin ihan piruuttaan jotain diiliä vaikka kitaraan tai johonkin, niin siihenkin oli, että pitää bändillä olla tietty määrä tykkäyksiä Facebookissa.
Pete: Joku endorsement?
Heikki: Niin, endorsement-diili. Se oli yksi kriteeri, että on tietty määrä tykkäyksiä bändillä Facebookissa. On jumalauta mennyt..
Miksi Mustan Kuun Lapset on vielä pystyssä? Mikä sitä motivoi jatkamaan tämän bändin nimen alla? Miksi ei ole muilla projekteilla jatkettu soittamista?
Pete: Ehkä tos on syynä se, että noi muut projektit mitä tos välillä oli, niin ne ei vaan saanu tuulta allensa. Mustan Kuun Lapset on jo melko tunnettu ja kyllä se on kumminkin avannu meille ovia. Ollaan päästy semmosii paikkoihin soittaa, mihin ei oltais muilla bändinimikkeillä päästy. Se se varmaan on.
Heikki: Joo. Ei mullakaan, jos puhutaan muista bändeistä, niin ei ole rehellisesti sanottu edes aikaa sellaiselle. Tietysti kun on iso perhe, töissäkin pitäis käydä ja kaikkea muutakin, niin kyllä tää on ihan tarpeeksi.
Pete: Joo ja me, niin kuin Mustan Kuun Lapsina, jos me sanotaan näin ei haluta mitenkään ylimieliseltä kuulostaa, mutta jos me halutaan keikkoja, niin me saadaan keikkoja Mustan Kuun Lapset nimellä. Mutta jos me lähetään niitä etsiä Talvenranta nimellä tai September Wolfina tai minä muuna, niin ei niitä saa, koska tarjontaa on ihan älyttömästi.
Heikki: Se on ihan konkreettisesti koettu.
Pete: Joo, kyllä se on ihan koettu, että just nimenomaan tämä 2010 yllätysveto, niin se olis jääny tekemättä, jos ei me oltais lähdetty Mustan Kuun Lapset -nimellä sitä tekemään. Me ollaan tehty helvetin paljon työtä tän eteen, ja ollaan päässyt tiettyyn asemaan, niin tää nyt on vaan niin helppo olla tässä. Mukavuudenhalua.
Heikki: Ja kyllä se, että 30 vuotta piti saavuttaa. Onhan se nyt jotain.
me halutaan tehdä vaan mahdollisimman rehellinen performanssi.
Ja teillä on selkeästi kova tämmönen halu tehdä näitä nimenomaan näitä live-keikkoja?
Pete: No, kova ja kova, mutta.. Meillä oli tos muutama vuos taukoa niin onhan se nyt ihan mukava käydä taas.
Heikki: Ei niitä keikkoja joka viikonloppu voi tehdä.
Pete: Ei, eikä oikeestaan hirveän paljoakaan. Me ehkä mieluummin halutaan sen laadun korvaavan määrän sitten, että ne olis semmosia mukavia reissuja lähteä tekemään. Ei me koskaan olla oltu mikään live-bändi varsinaisesti, että meidän täytyisi koko ajan käydä keikolla. Se on vähän semmoinen kynttilä kakun päällä.
Heikki: Ei harjoitella mitään performanssitaidetta. Me ollaan, mennään ja soitetaan niin hyvin kuin siinä hetkessä pystytään.
Pete: Juu. Se on se juttu, että me halutaan tehdä vaan mahdollisimman rehellinen performanssi.
Heikki: Ei tarvi klikkiä olla kenenkään korvassa.
Pete: Meidän ainoa show-elementti on se lakana mikä on siellä takana ja sekin monesti unohtuu treenikämpälle. [naurua]
Heikki: Päästiinhän me vähän nykypäivään, kun On the Rocksissa oli jo screeni taustalakanan sijaan.
Pete: Niin, sekin piti tehdä paikan päällä, kun tuli vähän yllätyksenä.
Heikki: Se oli ihan kivaa. Jotain uutta välillä. Ei tarvinnut sitä postimerkkiä nostaa sinne.
Aikaisempi kysymys liittyi kommenttiin kun mainitsitte, että Mustan Kuun Lapset nimellä saa niitä keikkoja. Tästä tein pikaisen tulkinnan, että se on keikkailu kumminkin teille se aika merkittävä osa.
Pete: Nojoo. Tai siis se, että tarkoitin, että Mustan Kuun Lapset -nimellä niitä saa, jos haluaa keikkailla. Niin lähinnä se, että niitä tehdään kourallinen vuodessa ja se riittää meille. Ei me kaivata mitään mieletöntä listaa, mitä esitellä mediassa.
Heikki: Niin, semmoisia must-paikkoja, missä pitäisi olla ja mihin pitäisi pyrkiä. Ei ole mitään sellaista. Jos se on hyvä deal, niin olkoon missä hyvänsä jos se on niiden meidän resurssien puitteissa mahdollinen suorittaa.
Seuraavaan kysymykseen kaipaan vähän mitä suomalaiset yleensä ei tee sellaista eli itsensä kehumista. Mitä koette itse ja Mustan Kuun Lasten kautta tuoneen suomalaiseen metallimusaan?
Heikki: Sepäs olikin vaikea kysymys.
Pete: Niin. Itse mä nostasin sen verran omaa häntää, että ehkä tuol lyyrisella puolella. On sitä suomen kieltä on tuotu kumminkin 90-luvun alkupuolelta. Toki on muitakin, ei sillä, mutta että kyllä mä kokisin, että meidän vahvuus on siellä. Ja mitä sitten musiikille. Täytyy totta kai biisien täytyy toimia, että ihmiset niitä jaksaa kuunnella, mutta ehkä mä omasta puolesta sanoisin, niiden sanoitusten olevan tärkeitä.
Heikki: Ne on mitä tuossa keikkojen jälkeen ihmiset tulee kertomaan. Monesti ne on sellaisia selviytymistarinoita. On jouduttu ojasta allikkoon, terveys mennyt ja joku sukulainen tappanut itsensä. Siellä on sit kuunneltu ja saatu voimaa musiikista. Siinä on koviakin tarinoita, että ne on välillä keikan jälkeen, kun haluat rentoutua.. Totta kai kaikkien kanssa jutellaan ja ei mitään, saa tulla juttelemaan, mutta.. Siinä hetkessä tuntuu vielä kovemmilta jutuilta, että kun sä oot tavallaan sinä sitten vetännyt sen setin ja sieltä tullaan kertoo joku tommonen raffimpi juttu.
Pete: Joo, niitä on ollut. Ollut paljon. Viimeksi On the Rockissa mä sain kolme tämmöistä tarinaa kuultavaksi keikan jälkeen ja kaikista olen toki kiitollinen, mutta kyllä se taas välillä käy vähän raskaaksi itsellekin.
Jos on saanut helpotusta meidän musiikista, niin onhan se ihan älytön kunnia.
Heikki: Mutta niissä on taas yleensä se valoisampi puoli, että tavallaan sanotusten kautta ja musiikin kautta saatu se voima ponnistaa eteenpäin. Totta kai se lähtötilanne on aina tosi kova ja semmonen, mikä varmasti jättää tälle kyseiselle henkilölle sitten loppuelämäksi jonkunlaisen jäljen. Jos on saanut helpotusta meidän musiikista, niin onhan se ihan älytön kunnia.
Pete: Niin ja nyt siis puhutaan ihan siis lapsen kuolemista ja vastaavista. Eli ollaan todella syvissä vesissä.
Heikki: Onhan ”Morfiininsiivetkin” mun mielestä hautajaisissa soitettua.
Pete: Joo, kyllä näin, mulle on kerrottu. Ehkä se on se meidän vahvuus. Mä en tiedä, varmasti on vastaavia kokemuksia paljon monilla muillakin bändillä, mutta tämmöisessä äärimetallissa kuvittelisin ettei se ei kumminkaan ihan yleistä ole.
Heikki: Jos mä sanon omasta puolesta, niin en mä ehkä oo sillai mitään tuonut musiikkimaailmaan mitään uutta. Oonhan mä nyt noissa uusimmilla levyillä soittanut jos sielt joku haluaa jotain koppia ottaa.
Pete: Kyllähän se soitto hyvinkin jää sinne historian kirjoihin.
Heikki: Kyllähän yritän niinku omalla soittotyylillä jollain tavalla erottua. Onhan mullakin tietysti esikuvia aina jotain ollut joskus, kun nuorena on kitaran käteen ottanut jos jonkun toisen, yleensähän se on jonkun innoittama. Niin sieltäkin jotain esikuvia on, niin ehkä sieltä niin kuin alitajuisesti jotain on sitten saattanut jäädäkin, jotain tyyliä, mikä saattaa sitten heijastua tohon omaan soittoon sitä kautta näille levyille ja keikoille. En mä silleen osaa yksilöidä sitä miksi ja mitä mä olisin voinut tuoda tuoda sitten niin kuin mikä mut erottelisi muista.
Mitä on vielä luvassa? Joitain keikkoja on ainakin luvassa?
Pete: Joo meillä on muutama keikka luvassa, mutta se mikä tässä nyt ehkä luvassa on se, että..
Heikki: No se, että mitä Pete jo tossa puhui, että Hautajaistunnelmissa on menty. Tämän, tämän uuden 30-vuotis EP:n myötä. Tässä jos tietysti jos oikein joku haluaa pistää foliohatun päähän ja tutkia niin kyllähän tässä nyt heti tulee se fiilis että kyllä tämä nyt tähän loppuu.
Pete: Niin eli Mustan Kuun Lapset lopettaa nyt tämän vuoden lopussa toimintansa ja se on ihan pitkään ja tarkkaan harkittua asiaa ettei mikään hetken mielijohde. Se on oikeastaan nyt ollut tämä liikkeellä pitävä voima on tämä että me saadaan tämä meidän juhlavuosi vietettyä.
Heikki: Joo ja eikä siinä mitään suurempaa draamaa kenellekään, että aika se kutakin. Kyllähän ne isommatkin lopettaa.
Pete: Joo tämä on ihan tämmönen niin kuin no lähinnä se on Heikistä ja minusta. Me ollaan tämmösiä vanhoja ukkoja ja nähty ihan tarpeeksi paskaisia bäkkäreitä. Kyllähän nämä nuoremmat Kalle ja Pasi jatkaa sit. Kallella on Damngod ja Pasilla on Where’s My Bible.
Eikä se palvele ketään se, että jos me väkisin tuolla hinkataan menemään.
Heikki: Varmasti heille tulee vielä paljon muutakin tässä matkan varrella. Sen verran kovia jätkiä veivaa, että ihan varmasti löytyy aina se porukka missä haluaa soittaa, jos soittointoa löytyy. Voisi sanoa, että aika se kutakin. Eikä se palvele ketään se, että jos me väkisin tuolla hinkataan menemään.
Pete: Niinno, niitä on ihan riittävästi semmosia kehäraakkeja jotka ei tajua lopettaa. Mekään ei tajuta hirveesti asioita, mutta kyllä me tajutaan lopettaa.
Heikki: Lopetetaan nyt mahdollisimman tyylikkäästi sitten, että 30 vuotta on paljon ihan kelle tahansa porukalla
Pete: Joo ja nämä keikat mitä on niin niille tosiaan annetaan sitten kyllä ihan kaikkemme
Heikki: Ja se, että jos haluaa bändin vielä nähdä, niin ei muuta kuin tänä vuonna vaan sitten tsekkailee.
Pete: Näin juuri.
Heikki: Mutta nyt luvataan, että enää ei tämän vuoden jälkeen tulla. Ellei nyt jotain ihan..
Pete: Kamat menee myyntiin heti. [naurua]
Heikki: Ellei 70000Tons of Metal kutsu.
Pete: Se on ainoa. Karibialle lähdetään ihan koska vaan.
Näitähän on joitain isoja metallibändiä jotka vaan kituuttaa kituuttamisen perään?
Heikki: Mä en tiedä mikä esimerkiksi näitä nimeltä mainitsemattomia isoja nimiä vie eteenpäin kun ei ainakaan rahasta tarvitse sitä asiaa käsittääkseni tehdä. Kai se on sitten, että kun ei osaa muuta tehdä. Sähän oot koko ajan tietyssä semmosessa kuplassa siinä kun sä menet ja jengi hurraa sulle. Ehkä se on semmoinen mitä jotkut tavallaan tarvii tonne itelleen sisään ja saa siitä semmoista elinvoimaa.
En tiedä. Tää on mun olettamus. Jos mä oisin nyt tehny pitkän uran ja oisin 60-70-vuotias, niin kyllä mä ehkä sitten istuisin siel Karibialla ihan omilla rahoilla. Ja joisin sitä Pina Coladaa siellä.
Pete: Varsinkin jos olis tehny -86 ”Master of Puppetsin”. [naurua]
Iso kiitos tästä juttutuokioista.
Heikki: Kiitoksia sinulle.
Pete: Kiitos kiitos.
Mustan Kuun Lasten viimeinen festivaaliesiintyminen Saarihelvetissä perjantaina 4.8:tta. Lippuja saatavilla osoitteesta: https://saarihelvetti.fi/liput-tickets/
Vanhoja haastatteluja:
Mustan Kuun Lasten ”Suruntuojasta” 20 vuotta: ”Vähät välitimme kenenkään muiden mielipiteistä”.
Mustan Kuun Lapset haastattelussa (2017)
Kuvia Metalliluolan arkistoista:
Mustan Kuun Lapset 2023
Vokaalit, kitarat, syntikka: Pete Lehtinen
Kitarat: Heikki Piipari
Bassot: Pasi Löfgren
Rummut: Kalle Takalo
Mustan Kuun Lapset 2018-2021
Leadkitara: Heikki Piipari
Kitara, vokaalit, synat:Pete Lehtinen
Rummut: Kalle Takalo
Basso, taustalaulu:Ville Pelkonen
Mustan Kuun Lapset 2015-2017
Leadkitara: Heikki Piipari
Kitara, vokaalit, synat: Pete Lehtinen
Rummut: Mikko Hautala
Basso, taustalaulu: Ville Pelkonen
Mustan Kuun Lapset 2010-2014
Leadkitara: Heikki Piipari
Kitara, vokaalit, synat: Pete Lehtinen
Rummut: Mikko Hautala
Basso, taustalaulu: Kai Hanninen
Mustan Kuun Lapset 2004-2007
Laulu, kitara, synat: Pete Tamminen
Leadkitara, vokaalit: Pete Lehtinen
Rummut: Mikko Hautala
Basso, taustalaulu: Kai Hanninen
Mustan Kuun Lapset 1993-2003
Basso: Kari Kinnunen
Leadkitara, vokaalit: Pete Lehtinen
Rummut: Mikko Hautala
Laulu, kitara, synat: Pete Tamminen
Facebook
Instagram
Apple Music
Deezer
Rockpaidat
Bandcamp
Julkaisut
Suruaika (EP, 2023)
Suruntuoja Anniversary Edition (2022)
Kruunu (2021)
The Dream About a Dying Angel (single, 2021)
Matkalainen (single, 2021)
Valo (2019)
Ikaros (single, 2018)
Saatto (2017)
Kuolemanvirta (EP, 2016)
14 Talvea – Mustan kuun lauluja 1993-2007 (kokoelma, 2011)
Viimeinen laulu kuolemasta (2007)
Morfiinisiivet (single, 2007)
Talvenranta (2005)
Lucifer & Rosemary (single, 2005)
Kauniinhauta (2003)
Suruntuoja (2002)
Uusi suomalainen black metal tulokas (split, 2000)
Prologi (EP, 1998)
Varjomaa (demo, 1997)
…kunnes loppuu yö (demo, 1996)
Haastattelu: Teppo Krogerus
Valokuvat: Mikael Soilevaara, Mustan Kuun Lapset, Raisa Krogerus, Antti Lauta, Toni Haataja, Metalliluola
Amatööriradiojournalisti, kahvin ja melodeathin suurkuluttaja.
