Vuonna 1992 metallimusiikkimaailma pysähtyi hetkeksi, kun Rob Halfordin ero Judas Priestistä tuli julkiseksi. Halford ei jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan jo vuoden 1993 syyskuussa maailma sai kuultavakseen uutta musiikkia ”Metal Godilta”, miehen uuden bändin Fightin debyyttilevyn ”War Of Words” ilmestyttyä.
Albumi otettiin kohtuullisesti vastaan, vaikka myynti jäi reilusti jälkeen Priestin luvuista. Musiikilisesti Fight erosi huomattavasti Priestistä, sillä materiaalissa kuuluivat erityisesti Panteran vaikutteet, musiikin ollessa aggressiivisempaa, kuin Halfordilta oli aiemmin totuttu kuulemaan.
Huhtikuussa 1995 oli sitten toisen Fight-albumin ”A Small Deadly Spacen” vuoro ja selkeitä muutoksia oli heti havaittavissa. Siinä missä debyytti oli kokonaan Halfordin käsialaa, oli kakkoslevy pääasissa laulajan sekä kitaristi Brian Tilsen säveltämä. Toki myös Priestistä tuttu rumpali Scott Travis oli saanut nimensä useamman kappaleen tekijälistaan.
Toinen muutos oli se, että debyytillä soittanut kitaristi Russ Parrish, joka opittiin tuntemaan myöhemmin myös Steel Pantherin Satchelina, oli jättänyt kokoonpanon ja hänen tilalleen toiseen kitaraan tuli Mark Chaussee, joka myöhemmin soitti mm. Danzigissa ja Marilyn Mansonin yhtyeessä. Mutta miltä Fightin kakkoslevy kuulostaa? Otetaan selvää.
Ensimmäisenä asiana huomaa, että levy on selkeästi edeltäjäänsä kokeellisempi. Välillä yhtye tavoittelee jopa Helmetin ja Godfleshin tunnelmia, mutta lopputulos osuu enemmän grunge-henkiseksi, kuin seikkailuksi kokeellisen metallin leikkikentällä. Tämä ei tarkoita, että LP olisi millään tavalla huono. Levyltä puuttuu ainoastaan se tarttuvuus ja huikea aggressiivisuus, mitä ”War Of Wordsilla” oli. Lisäksi ”Nailed To The Gunin” ja ”Into The Pitin” kaltaiset ässäbiisit loistavat täysin poissaolollaan.
Alkupuolisko on siitä huolimatta tasokasta materiaalia. ”Never Again”, ”I Am Alive” sekä ”Legacy Of Hate” ovat onnistuneita sävellyksiä, joista löytyy komeita riffejä. ”Blowout In The Radio Room” puolestaan flirttailee mielenkiintoisella tavalla Soundgardenin ja Toolin kanssa.
Tämän jälkeinen loppupuoli katoaa liian yrittämisen suohon. Nimikappale sekä ”Beneath The Violence” tuntuvat jäävän kovan yrityksen tasolle ja ”Human Craten” kokeilu industrial metal -tyylillä ei yllä kuin puolitiehen, saavuttamatta sitä pumppaavaa murhasykettä, mitä teollisuushevi parhaimmillaan voi tarjota.
Kokonaisuutena ”A Small Deadly Space” häviää selkeästi debyytille. Toisaalta Halfordin vokalisointi on jälleen kerran loistavaa, samoin kuin Travisin soitto ja muussa yhtyeessä ei ole mitään vikaa. Ainoa puute on tarpeeksi tasokkaan materiaalin puute. Nyt jäädään harmittavan keskinkertaiselle tasolle. Toisaalta ammattimiesten soittoa on aina mukava kuunnella, mutta biisit olisivat vain saaneet olla parempia.
”A Small Deadly Space” jäi kaupallisessa mielessä reilusti jälkeen ”War Of Wordsin” myyntiluvuista ja jo vuoden 1995 loppupuolella levytyssopimus Epicin kanssa purettiin. Rob Halford jatkoi aivan toisiin tunnelmiin (2wo, Halford), kunnes palasi takaisin Judas Priestin keulille vuonna 2003.
7-/10
Ilkka Järvenpää
1. I Am Alive
2. Mouthpiece
3. Legacy Of Hate
4. Blowout In The Radio Room
5. Never Again
6. Small Deadly Space
7. Gretna Greene
8. Beneath The Violence
9. Human Crate
10. In A World Of My Own Making
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}