Enchantya – Cerberus (2023)

MAINOS:



Enchantya on kotoisin Portugalista ja huhtikuussa julkaistu ”Cerberus” on bändin kolmas täyspitkä. Sinfonisen ja goottivaikutteisen metallin parissa operoiva porukka paransi vuonna 2019 ilmestyneellä kakkoslevyllään (”On Light And Wrath”) merkittävästi debyyttiin (”Dark Rising”, 2012) nähden ja oli mielenkiintoista lähteä ottamaan selvää, onko bändin kehityskäyrä edelleen nousujohteinen.

”On Light And Wrath” oli ehjä paketti, jossa tuotanto onnistui maltillisuudellaan eikä sävellyksissä ollut suurta huomauttamista. Todelliset ässäbiisit puuttuivat ja levy olisi tarvinnut ehdottomasti kunnon nostetta, jotta bändi olisi singahtanut laajemman yleisön tietoisuuteen.

Tuore albumi lähtee liikkeelle varovaisesti ja kappaleet kulkevat pitkälti samoja polkuja edeltäjän kanssa. Niin hyvässä kuin pahassa. Tuotanto on edelleen vahva lenkki ja kappaleita ei ole tukehdutettu, vaan sävellykset kulkevat ilmavina sekä hyvin toteutettuina. Levyn alkupää jää hyvistä lähtökohdista huolimatta harmittavan tasapaksuksi, eikä mieleen tunnu jäävän mitään.

Positiivisena yllätyksenä loppupuolella alkaa tapahtua ja biiseistä löytyy tarttumapintaa. Melodiat osuvat maaliinsa ja tuntuu kuin kuuntelisi eri levyä, kuin alkupuoliskolla. Mitään huippuhittejä ei edeltäjän tapaan löydy, mutta pari viihdyttävää raitaa on sekaan päätynyt.

Enchantya onnistuu kokonaiskuvassa kohtuullisesti ja saa tuotettua muutamia nautinnollisia hetkiä. Vastapainoksi keskinkertaisuus levyn alkupäässä rokottaa lopputuloksesta turhan ison siivun ja kokonaisuus jää raapaisun verran heikommaksi kuin neljä vuotta sitten.

Tästä huolimatta bändin suoritus on asiallinen ja jos ensi kerralla parhaiden hetkien tasoista materiaalia saadaan lisää, tulee lopputulos olemaan jo vahvempi sekä ehjempi. Potentiaalia siihen on.

7/10

Miika Manninen

1. Karma
2. All Down In Flames
3. Lunar Fire
4. #Alone
5. Prana
6. Rising Star
7. Existence
8. United We Stand
9. Anima
10. Collective Souls
11. Sons Of Chaos
12. Inward

+ artikkelit

Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.