Def Leppard oli 20 vuotta sitten varsin ison haasteen edessä. Yhtyeen edellisestä studiolevystä ”Adrenalize” oli kulunut neljä vuotta ja tuona aikana musiikkimaailma oli muuttunut melkoisesti. Leppardin edustama melodinen hard rock oli kokenut mahalaskun ainakin levymyynnillä mitattuna grungen varsin lyhyen, mutta sitä suuremman vaikutuksen tehneen kulta-ajan jälkeen. Myyntilistoilla jylläsivät alternative rock-pumput ja levy-yhtiöt olivat jo muutaman vuoden antaneet kilpaa kenkää kasarihenkisille bändeille. Tähän muuttuneeseen musamaailmaan Leppard yritti muokata musiikkiansa ja pyrki enemmän tai vähemmän vain sopeutumaan ympärillään tapahtuneisiin muutoksiin. Lisänsä soppaan heitti se, että Pete Woodroffen tuottama ”Slang” oli myös ensimmäinen pelkästään uutta materiaalia sisältävä levy, jolla kitaristina toimi Vivian Campbell.
Levy käynnistyy Leppard-mittakaavalla melkoisen synkällä ja hieman jopa industrial-fiiliksiä sisältävällä ”Truth?”:illa. Kappaleesta, kuten koko albumista, ensimmäisenä korvaan osuu rumpali Rick Allenin muuttunut rumpusoundi, sillä ”Slangilla” mies soittaa pitkästä aikaa perinteistä settiä sähköisen sijaan. Hypnoottisen bassokuvion ja tekstuureja maalailevien kitaroiden varassa kulkevasta ”Truthista” kuuluu varsin selvästi 1990-luvun alternative rockin vaikutukset, ei vähiten siinä, että stemmalauluja on Leppard-mittakaavalla melkoisen vähän ja kappaleen laulumelodia on melkoisen riisuttu. Sävellys on mielenkiintoinen, mutta hämmentävä avaus levylle. ”Turn To Dust” jatkaa avausrallin merkeissä, sillä kappale kulkee eteenpäin pitkälti taas bassokuvion varassa kitaroiden maalaillessa enemmän tunnelmia, kuin soittaen selkeitä riffejä. Biisistä löytyy kuitenkin melkoisen tarttuva kertosäe, jossa mukana myös orkesterin tavaramerkki stemmalaulut. Levyn kolmantena biisinä kuullaan albumin nimikappale ja ensimmäinen single-julkaisu ”Slang.” Se eroaa tunnelmaltaan melkoisesti kahdesta ensimmäisestä rallista sisältäen melkoisesti Prince-viboja. Biisin suuri kertosäe ja massiiviset stemmalaulut muistuttavatkin tällä levyllä ehkä eniten ”vanhaa” Def Leppardia.
Kaunis balladi ja sinkkunakin julkaistu “All I Want Is Everything” onnistuu mielestäni naittamaan varsin mainiosti kasari-Leppardin soundiin alternative rock-vaikutteet. Joe Elliotin vakuuttava laulusuoritus ja Vivian Campbellin tyylikäs kitarasoolo nostavat kappaleen yhdeksi levyn henkilökohtaiseksi suosikiksi. Balladin jälkeen yhtye palaa takaisin levyn avausbiisikaksikon tunnelmiin, heittäen kehiin Vivian Campbellin säveltämän ”Work It Outin.” Kitarat maalailevat jälleen tekstuureja rytmisektion grooven päälle, Elliottin laulaessa poikkeuksellisen matalalta. Biisi on varsin onnistunut, ei vähiten tarttuvan B-osan takia ja tyylikkäiden kitarasovitusten ansiosta. Hämmentävän R&B-sävyinen ”Breathe A Sigh.” starttaa puhtaan kitaran, rumpuloopin ja Elliotin sielukkaan laulun yhdistelmällä. Kertosäkeessä mukaan liittyvät massiiviset taustalaulut tehden kappaleesta varsin kauniin balladin, mutta en voi välttyä ajatukselta, että biisi ei oikein istu kokonaisuuteen. R&B-fiilistelyn jälkeen Leppard heittää kehiin jälleen albumille ominaisen synkän fiiliksen ”Deliver Men” myötä. Aikoinaan en erityisemmin pitänyt tästä biisistä, mutta näin parikymmentä vuotta levyn julkaisun jälkeen kappale osoittautui varsin asialliseksi synkistelyksi.
”Gift Of Flesh” on puolestaan laulumelodioiltaan selkeästi 1970-luvun hengessä kulkeva rokkari, tuoden mieleen ainakin Electic Light Orchestran. ”Blood Runs Cold” jälleen yllättää. Kappale käynnistyy kitaran, basson ja laulun yhdistelmällä lyriikoiden käsitellessä itsemurhaa. Stemmalaulut loistavat lähes täysin poissaolollaan, mutta toisaalta vähäiset stemmat ovat tässä kohdassa erittäin tehokkaita. Synkkä balladi on yksi levyn parhaimmista biiseistä sisältäen tyylikkään ”less is more” kitarasoolon Phil Collenilta. Levyn toiseksi viimeisenä biisinä kuullaan jälleen balladi, eli akustisen kitaran ympärille rakennettu ”Where Does Love Go When It Dies.” Biisi on turha kipale, kantaen levyn huonoimman balladin titteliä. ”Slang” päätetään mielenkiintoisesti, sillä levyn lopetusralli ”Pearl Of Euphoria” on poikkeuksellisen psykedeelinen veto yhtyeeltä. Biisi kulkee Rick Savagen bassokuvion ja Rick Allenin hyvin Bonham-henkisen raskaan rumpukompin varassa vastustamattomasti eteenpäin. Kappaleen laulumelodia on varsin vähäeleinen ja biisin vetonaulaksi nousevat kitarakaksikko Collen-Campbellin tyylikkäät kitarafiilistelyt.
”Slang” on poikkeuksellinen albumi Def Leppardin levyjen joukossa. Vertaisin levyä Kissin samoihin aikoihin äänitettyyn, mutta vasta hieman myöhemmin julkaisemaan ”Carnival Of Soulsiin.” Keskenään nämä levyt eivät kuulosta lainkaan samalta, mutta verrattaessa kiekkoja molempien yhtyeiden aiempaan tuotantoon, eroa otettiin molemmilla ja rankasti. Siinä missä Kiss teki uransa raskaimman albumin, Def Leppard suuntasi musiikillisen ilmaisunsa psykedelian, synkkyyden ja tunnelmoinnin suuntaan. Tässä bändi onnistui välillä varsin hyvin, mutta toisaalta myös metsään mentiin välillä varsin pahasti. Useammalla orkesterin jäsenellä oli ”Slangin” teon aikoihin melkoisesti ongelmia yksityiselämässään, joten tällä seikalla ja muuttuneilla musiikkitrendeillä on luultavasti ollut vaikutus siihen, että Leppard sukelsi aiempaa huomattavasti synkempiin tunnelmiin.
”Slang” ei ole missään nimessä yhtyeen huonoin levy ja siltä löytyy useampi varsin hyvä biisi. Albumi julkaistiin uudelleen bonusbiiseillä varustettuna vuonna 2014 ja tällöin Vivian Campbell mainitsi, että tuotannollisesti bändi karkasi ehkä hieman kauas juuriltaan ja paremmalla tuotannolla levy olisi voinut olla suurempi menestys. Itse olen tästä samaa mieltä. Joku voisi sanoa, että suutari pysyköön lestissään, mutta itse nostan hattua Leppardille yrityksestä uudistua. Levyä pidetään yleisesti aikamoisena kaupallisena floppina, mutta yhtye nappasi levyllä esim. USA:ssa (korkein listasijoitus #14) ja Englannissa (korkein listasijoitus #5) kultalevyt, eli aivan metsään homma ei mennyt.
6½/10
Ilkka Järvenpää
1. Truth?
2. Turn To Dust
3. Slang
4. All I Want Is Everything
5. Work It Out
6. Breathe A Sigh
7. Deliver Me
8. Gift Of Flesh
9. Blood Runs Cold
10. Where Does Love Go When It Dies
11. Pearl Of Euphoria
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}