Kun ajattelee bändejä, joiden suosio kasvoi kuin merilevä valtamerialuksen kyljessä aina uuden albumin ilmestyttyä, tulee aina mieleen Def Leppard. Sheffieldissä, Englannissa vuonna 1977 perustettu yhtye julkaisi vuonna 1980 debyyttinsä ”On Through The Night”. Ajoituksellisesti se osui nappiin, sillä New Wave Of British Heavy Metal oli vyörymässä lujaa ostavan kansan tietoisuuteen ja debyytti lukeutui tämän joukon julkaisuihin.
Metallipäät ottivat bändin avosylin vastaan ja ostivat levyä niin paljon, että sijoitus brittien Top 15:sta ansaittiin. Tyyliltään albumi oli rouheaa kitarariffien siivittämää hard rockia, joka toimi hienosti, mutta ilmiselvää hittibiisiä siltä ei vielä irronnut. Tilanne tulisi muuttumaan, kun albumin seuraaja ”High ’n’ Dry” ilmestyi kesällä 1981.
Def Leppard kiersi debyyttinsä tiimoilta ahkerasti ja onnistui herättämään erään huomattavan tärkeän ihmisen mielenkiinnon. Robert John ”Mutt” Lange ei juuri esittelyjä kaipaa, mutta sanotaan nyt vaikka, että hän on sattunut tuottamaan mm. AC/DC:n ”Back In Blackin” tuhdit soundit. Kyseessä on maailman toiseksi suurimmat myyntiluvut omaava albumi. Kun kättä lyötiin päälle ja Mutt sai kuultavakseen Def Leppardin tulevan levyn materiaalia, alkoi bändin tulevaisuus kristalloitua. Joukossa oli nimittäin yksi raita, johon Lange kiinnitti erityistä huomiota, mutta palataan siihen hieman myöhemmin.
”High´n´Dry” on yhtä kitarariffien ilotulitusta, joista heti kärkeen on laitettu yksi kovimmista. ”Let It Go”:n riffi on todellinen korvakarkki, joka potkaisee heti nivusiin. Ovelasti hieno säemelodia kulkee rauhallisemmissa vesissä, kunnes päästää koko ryhmän laulamaan kertosäettä vokalisti Joe Elliottin seuraillessa toimintaa loitommalta. Raita on pirullisen osuva avaus tälle albumille, eikä sitä oikein voi kuvitella muualle kuin heti kokonaisuuden kärkeen. Kertosäe jää mylläämään aivolohkoon, eikä tahdo poistua sieltä edes seuraavana tulevan ”Another Hit And Runin” täyttäessä korvakäytävät. Tyyliltään ja rakenteeltaan se sijoittuu samalle akselille ”Let It Go”:n kanssa ollen piirun verran rivakampi. Kitaroille on annettu taas tilaisuus loistaa, ja ne ovat tässä se suola ja sokeri.
Toinen asia missä Mutt Langen panos kuuluu ovat kertosäkeet sekä taustalauluköörit. Jälleen koko kööri hoilaa ”Hit And Run!” ja tulee erittäin adrenaliinin täyttämä fiilis. Bändi piiskaa kuulijan sellaiseen mielentilaan, jossa se on valmis ottamaan nyt vastaan lähes mitä tahansa ja tämän on herra tuottajan pallilla varmasti pannut merkille. Ovelasti kierroksia tiputetaan hitusen kun nimibiisi käynnistyy valmistaen kuulijaa siihen mitä tuleman pitää. ”High ’n’ Dry” pätkii kitarariffiltään kuin AC/DC:n ”Highway To Hell” tai Freen ”All Right Now” ja juuri siihen raidan viehätys kertosäeköörin ohella perustuu. Biisi on oikea oodi biletykselle ja alkoholin väärinkäytölle, jolle molemmat yhtyeen kitaristit omistautuivat jatkossa täysin. Toinen heistä menetti pestinsä Def Leppardissa ja toinen henkensä 10 vuotta myöhemmin. Fanit tietysti nämä tapahtumat tietävät, mutta niille joille tämä oli yllätys kehotan katsomaan vaikka bändistä tehdyn elokuvan ”Hysteria – The Def Leppard Story”. Menestyksellä oli hintansa ja harva yhtye on joutunut maksamaan siitä yhtä kovan hinnan kuin Def Leppard.
Mitä siihen menestykseen tulee, niin seuraana tuleva ”Bringin’ On The Heartbreak” sen aloitti. Tämä oli se raita, johon Mutt Lange kiinnitti huomiota, sillä hän erotti biisissä hitin ainekset. Surumielinen ja tunteellinen balladi oli tässä vaiheessa uutta maaperää Leppardille, joka oli kovan hard rock -retkueen maineessa. Kyseessä on ehdottomasti albumin helmi sen upeista kitaramelodioista ja timanttisesta kertosäkeestä johtuen. ”Hysteria”-leffassa on hieno kohtaus, jossa Lange laulattaa Elliottia ja pakottaa tämän laulamaan kertosäettä korkeammalta. Tämä toi biisiin uuden ulottuvuuden sekä tunnelatauksen. Raitaa on vaikea sanoin kuvailla, se pitää kuulla ja kokea. Biisistä kuvattiin myös musiikkivideo, joka pääsi vasta aloittaneen MTV:n ensimmäisinä videoina toistoon.
A-puolen viimeinen esitys ”Switch 625” oli kitaristi Steve Clarkin säveltämä instrumentaali, joka linkittyy vahvasti ”Bringin’ On The Heartbreakiin”. Balladin päättyessä kitara jää soimaan, tämäb päälle basisti Rick Savage alkaa soittaa jumputtavaa bassokuviota, kunnes kuuluisat kitarat alkavat laulaa vastustamatonta melodiaa. Tähän olisi mahdotonta edes kuvitella laulua, saati kertosäettä, sillä kaikki on varattu kitaroiden harteille. Rivakka raita on kolmen minuutin kestollaan albumin lyhyin, mutta yksi tarttuvimmista. Onneksi bändi soittaa biisikaksikkoa keikoillaan, tosin niiden järjestys on käännetty toisin päin.
Hurmoksellisen A-puolen jälkeen kuulija ei voinut vuonna 1981 kuvitella mitä B-puolelta löytyisi, sen verran jauhot suuhun tuon kovan viisikon jälkeen on varmasti mennyt. Itse olisin varmaan pyöräyttänyt puolen vielä ainakin toistamiseen läpi, kunnes uteliaisuus olisi vienyt voiton.
”You Got Me Runnin’” ei petä odotuksia. Rauhallisemmalla tempolla etenevä biisi pelaa jälleen samoilla eväillä kuin a-puolen rokkiveisut. Hitosti alkaa jalka vipata ja sormet naputtamaan tahtia kun tämä soi, mikä on varma merkki siitä, että oikeilla vesillä ollaan. Def Leppard ja Mutt Lange pelaavat varman päälle, sillä kunnon kitararock on aina kunnon fiiliksen nostattaja, jota vinyylin puolen alkuun vaaditaan.
”Lady Strange” ei häviä tässä seurassa piirua vaan jälleen on kyseessä todella tarttuva sekä melodinen sovitus, jota bändi oli veivannut keikoilla jo pitkään. Jotain pirullisen tarttuvaa tässä biisissä on ja kertosäettä tekee vain mieli laulaa mukana, vaikka se simppeli on. Ovelasti on rakennettu myös kitarasoolon jälkeinen b-osa, jossa Elliott heittää jatkoa tulkitsemastaan oudosta naisesta:
”Taking love from you is like taking candy from a baby, but lady strange there is no stranger lady. Just you! And me! We make love! Good love!”
Debyytilleen bändi ei kirjoittanut nimikkobiisiä… vai kirjoittiko? Sellaista ei siltä löytynyt, mutta kummallisesti ”High ´n´ Drylta” löytyy ”On Through The Night” -niminen kappale. Se myös kuulostaa siltä, että sävellys saattaisi olla peruja debyyttialbumin sessioista, sillä sen verran rujompi se muun biisikavalkaadin joukossa on. Tosin tämä voi johtua vain siitä faktasta, että ei voida puhua hienosta kertosäkeestä tai edes komeasta kitarakuviosta. Ikävä kyllä kappale putoaa täytemateriaalin karsinaan.
Se tulee usein skipattua, jotta pääsee kuulemaan ”Mirror Mirror (Look Into My Eyes)” – biisin sulosointuja. Jälleen on käsillä, raita jossa toimii kaikki. Kappalerakenne on viimeisen päälle mietitty ja toteutettu. Lange on istunut komentokeskuksessaan ja piiskannut bändiä kovempaan iskuun. Bändi on menettänyt hermonsa ja rynnänyt läheiseen baariin kumoamaan turhautumisen sekä kiukun alas kurkuistaan. Noin se on saattanut mennä, mutta lopputulos on mahtavaa kuultavaa.
Itse nostaisin tämän kappaleen lähes ”Bringin’ On The Heartbreakin” tasolle ja olisin säästänyt sen albumin päätökseksi. Nyt sinne on ikävä kyllä jäänyt toinen täytepala ”No No No”, joka pelaa pitkälti samoin eväin kuin ”On Through The Night”. Menoa ja meininkiä biisissä kyllä piisaa, mutta jokin tässä klikkaa. Syynä ovat tietenkin sävellykset, joiden seuraan se on joutunut. Ne ovat niin kovia, että tiputtavat tämän armotta jonon hännille. Bändi on varmasti tykännyt vetää tätä livenä, sillä biisi on rivakka ja siinä on rumpukikkoja, jotka tekevät sovituksesta tämän albumin mittapuulla erikoisen.
Vaikka ”High ’n’ Dry” ei lähtenyt myymään odotetusti, antoi siltä löytyvä hitti Def Leppardin uralle uutta nostetta, jonka varaan oli hyvä rakentaa tulevaisuutta. Ja seuraavaa albumia, joka sinkoaisi bändin taas seuraavalle suosion tasolle. Ne kuuluisat vastoinkäymiset antoivat tässä vaiheessa vielä odottaa itseään ja Def Leppard otti vastaan sen mitä sille annettiin. ”High ’n’ Dry” oli hyvä ponnahduslauta tulevaisuutta ajatellen sekä hieno pelinavaus Mutt Langen kanssa. Kehoitan laittamaan volumet hurjalle tätä 40 vuotta täyttänyttä albumia soittaessa!
9/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.Let It Go
2.Another Hit And Run
3.High ’n’ Dry (Saturday Night)
4.Bringin’ On The Heartbreak
5.Switch 625
6.You Got Me Runnin’
7.Lady Strange
8.On Through The Night
9.Mirror, Mirror (Look Into My Eyes)
10.No No No
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}