Deep Purplen, Acceptin ja Uriah Heepin esiintymistä oli odotettu pitkään ja hartaasti, kunnes yhtyeet kipusivat Tampereen Hakametsän jäähallin parkkipaikalle rakennetun alueen lavalle heinäkuisena torstai-iltana.
Alkuperäiseen kattaukseen lisättiin viime hetkillä vielä Nestor sekä Andy McCoy, joten yleisö sai kuultavakseen peräti viiden konsertin kimaran.
Pelin avasi Andy McCoy 45 minuutin setillään. Hanoi Rocks -laina ”Tragedy” pisti kyllä jalan vipattamaan, mutta keikan aikana tuntui, ettei kaikki ole ihan kunnossa. Soitto sujui vähän sinne päin, eikä McCoyn bändiltä kuultu valitettavasti ihan parasta vetoa. Niin ikään Hanoi Rocks -biisi ”Malibu Beach Nightmare” päätti McCoyn setin, josta ei oikein jäänyt jälkipolville kerrottavaa.
Yleisön jako karsinoihin tavallisesta poikkeavalla tavalla ei ollut hyvä ratkaisu. Ennakkotiedoista poiketen muilla kuin priority- ja VIP-lipuilla ei ollut asiaa lavan eteen ja tämä harmitti monia toden teolla. Osa yleisöstä olisi ostanut vähintään priority-lipun, jos järjestely olisi ollut tiedossa ajoissa. Andy McCoyn keikan aikana lavan edustalla oli surullisen väljää, eikä seuraavan esiintyjänkään aikana tilanne paljoa kohentunut. On väärä suuntaus, että tavallisella sisäänpääsyyn oikeuttavalla lipulla ei pääse oikeaan eturiviin eikä edes lähelle lavan edustaa.
Ruotsalainen Nestor on mielenkiintoinen tapaus. Bändi perustettiin jo vuonna 1989 jäsenten ollessa noin 15-vuotiaita. Toiminta jatkui noin vuoteen 1995 asti, jonka tienoilla julkaistiin pari EP:tä. Sittemmin bändi jäi telakalle jäsenten keskittyessä ”oikeisiin töihin”, mutta ilmeisesti pandemia sai kaverukset innostumaan jälleen musiikin tekemisestä yhdessä.
”Kids In A Ghost Town” -albumi näki päivänvalon 2021 ja yhtye nähtiin nyt toisen kerran Suomessa ja Tampereella. Ensimmäinen esiintyminen oli samaisella Hakametsän jäähallin parkkipaikalla muutama viikko takaperin Sauna Open Airissa.
Nestor esitti tuoreen albuminsa lähes kokonaisuudessaan ja vahvasti kasarivaikutteinen hard rock sai oikein hyvälle tuulelle! Kappaleet kuulostivat livenä paremmilta kuin levyltä kuunneltuna ja livetilanne toi tietynlaista syvyyttä tuotantoon.
”Tomorrow” -kappaleen aikana lavalla vieraillut naislaulaja Lollo Gardtman oli mukava lisä ja Nestoria olisi kuunnellut enemmän. Itse sytyin eniten radiossakin soivalle ”1989” -hitille. Nyt oli tyytyminen 45 minuutin festarisettiin, mutta oletan, että Nestor tuodaan Suomeen klubikeikalle viimeistään toisen studioalbumin tiimoilta.
Uriah Heepille on nostettava hattua jo vuodesta 1969 jatkuneesta ansiokkaasta toiminnasta. 75-vuotias alkuperäis- ja perustajajäsen Mick Box jaksaa hymyillä ilta toisensa jälkeen ja soitto kulkee edelleen kunnioitettavasti. Valitettava fakta on kuitenkin se, että Uriah Heepin massiivisesta albumi- ja biisikatalogista hyödynnetään vain murto-osaa, eikä settilistassa ole vuosien varrella ollut juurikaan vaihtuvuutta.
”Grazed By Heaven” edusti tuoreinta tuotantoa vuonna 2018 julkaistulta ”Living The Dream” -albumilta, jonka kansitaidetta myös taustalakana ja lavasteet kuvailivat.
”Too Scared To Run”, ”Gypsy” ja ”Look At Yourself” saivat yleisöön enemmän liikettä viimeiseksi mainitun sisältäen perinteistä jamittelua sekä bändin esittelyn. Vuodesta 1986 mukana kokoonpanossa ollut laulaja Bernie Shaw esitteli niin ikään vuodesta 1986 vaikuttaneen kosketinsoittaja Phil Lanzonin, rumpali Russell Gilbrookin, basisti Dave Rimmerin sekä kotimaisia Ruokangas-kitaroita soittavan Mick Boxin.
”July Morning” ja ”Lady In Black” sopivat heinäkuiseen kesäpäivään paremmin kuin hyvin. Encoressa kuulimme vielä ”Sunrisen” sekä jättihitin ”Easy Livin’”.
Käsittämättömät 16 kertaa vuonna 2022 Suomessa esiintyvä Uriah Heep on nähtävissä vielä Oulun Kuuska Soi -tapahtumassa 19.8., Porin Rock In The Cityssä elokuun 20. päivä sekä Helsingissä, Ikaalisissa, Turussa ja Oulussa pidemmillä omilla keikoillaan marraskuussa 2022.
Saksalainen Accept on yksi maailman parhaista livebändeistä, jonka kuusihenkinen koneisto jyrää vastustamattomalla voimalla eteenpäin. Alkuperäisjäsen Wolf Hoffmannin johtama teutonihevin ykkönen näytti kaapin paikan energisellä ja äänimaailmaltaan vaikuttavalla tunnin setillä.
Accept oli kuullun mukaan yllättävän monelle tuntematon yhtye. Lyhyt katsaus yhtyeen historiaan: Accept tuli tunnetuksi Udo Dirkschneider laulajanaan, joka sittemmin erosi bändistä useaan otteeseen. Uudeksi laulajaksi pestattiin yhdysvaltalainen TT Quick -yhtyeessä vaikuttanut Mark Tornillo vuonna 2009. Ensimmäinen Tornillon aikainen albumi ”Blood Of The Nations” julkaistiin vuonna 2010, jonka jälkeen Accept on kiertänyt maailmaa jälleen aktiivisesti.
Tämä Tampereella nähty ja kuultu esitys tuskin jätti ketään kylmäksi. Viime vuonna julkaistun viimeisimmän studioalbumin ”Too Mean To Die” avausraita ”Zombie Apocalypse” kuultiin heti kärkeen ja ai että, kuinka mahtavaa oli kuulla aivan uutta tuotantoa livenä! Uusinta uutta edusti lisäksi hieman perinteisempi sävellys ”Overnight Sensation”.
Kolmen kitaran kokoonpano on metallimusiikissa suhteellisen harvinainen ja nopeasti mieleen tulee Acceptin lisäksi Iron Maiden, Helloween, Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus sekä Alice Cooper. Acceptissa kitaraa soittavat Hoffmannin lisäksi Philip Shouse sekä Uwe Lulis. Kaverukset soittavat biiseihin upeita harmonioita basisti Martin Motnikin tehostaessa matalia taajuuksia. Yhtyeen tuotantoon ja live-esityksiin jää koukkuun ja rumpali Christopher Williams täydentää paketin.
Erityisten klassikkoalbumeiden ”Restless And Wild” (1982), ”Balls To The Wall” (1983) ja ”Metal Heart” (1985) nimikappaleet esitettiin sellaisella intensiteetillä, mistä monien yhtyeiden kannattaisi ottaa mallia. ”Restless And Wildilta” poimittiin lisäksi settiin ”Princess Of The Dawn” ja ”Fast As A Shark” sekä ”Metal Heartilta” ”Midnight Mover”.
Tornillon ajan tuotannosta kajautettiin uusimpien biisien lisäksi ”Shadow Soldiers”, ”Teutonic Terror” sekä ”Pandemic”. Varsinkin eturivissä esiintymistä seuranneiden reaktiot olivat aivan yhtä hymyä. Accept hymyili takaisin ja tuntui, että keikka loppui aivan liian aikaisin ajan kuluessa kuin siivillä.
Accept keikkailee Suomessa seuraavaksi Helsingin Kulttuuritalolla ja Tampereen Pakkahuoneella helmikuussa 2023.
Pian jo 60-vuotista taivaltaan vaeltava Deep Purple on ollut ympäri maailman yksi tärkeimmistä raskaan rockin vaikuttajista.
Keikka lähti käyntiin tutulla Gustav Holstin ”Mars, The Bringer Of War” -introlla, jota seurasi ikoninen avausbiisi ”Highway Star”. Pian 77 vuotta täyttävä Ian Gillan haki hieman ääntään kappaleen alussa, mutta hienosti laulu soljui loppuun asti. Monien jopa maailman parhaana albumina pitämä ”Machine Head” (1972) oli vahvasti edustettuna ”Pictures Of Homen” jatkaessa klassikkokimaraa.
Vuoden 2020 “Whoosh!” -albumia edustivat ansiokkaasti “No Need To Shout” sekä Gillanin henkilökohtainen suosikki ”Nothing At All”. Hiljattain Deep Purplesta pois jättäytyneen Steve Morsen keikoilla korvannut Simon McBride pääsi kunnolla parrasvaloihin viimeistään ”Uncommon Manin” aikana. On vaikea uskoa, että kappale löytyy vuoden 2013 ”Now What?!” -albumilta, koska kyseinen Jon Lordille omistettu teos voisi hyvin löytyä paljon varhaisemmalta albumilta soundin ollessa klassista Purplea parhaimmillaan.
Tietty ryhmä raskaamman musiikin ystäviä ei pidä Deep Purplea minään ilman Ritchie Blackmoren läsnäoloa, mutta fakta on se, että viisikko Paice/Glover/Gillan/Airey/Morse oli yhtyeen historian pitkäaikaisin muuttumaton kokoonpano. Blackmoren aikakauden jälkeen on julkaistu lukuisia hienoja levytyksiä, jotka kestävät hyvin vertailua vanhempaan tuotantoon. Kenties legendaarisimmasta ”Mark II” -kokoonpanosta ovat jäljellä vielä Gillan, basisti Roger Glover sekä perustajajäsen, rumpali Ian Paice.
Annan pisteet Purplen mittakaavassa nuorelle 43-vuotiaalle McBridelle siitä, ettei hän yritä kopioida Morsea, Blackmorea eikä ketään muutakaan Purplessa kitaraa soittanutta, vaan hän soittaa juuri omalla tyylillä ja vahvalla soundilla.
Pohjoisirlantilainen soololevyjä julkaissut ja Gillanin sekä Don Aireyn kanssa aiemmin esiintynyt McBride on päässyt lyhyessä ajassa ansiokkaasti sisään Purplen piiriin ja tästä hyvänä osoituksena oli Gillanin pilke silmäkulmassa tehty sotilastervehdys McBridelle upean ”Uncommon Manin” intron soiton jälkeen. Vuonna 2002 Lordin koskettimien takana korvannut Airey otti enemmän roolia ”Lazyn” alun pitkässä instrumentaalissa iloittelussa.
“When A Blind Man Cries” julkaistiin alun perin ”Never Before” -singlen B-puolella ja sittemmin osana ”Machine Headia” jälkipainoksilla. Herkkä tulkinta vetosi yleisöön pysäyttäen kuuntelemaan ja tunnelmoimaan. Seuraavaksi lavalle saatiin hieman vauhtia ja Blackmoren Deep Purplessa viimeiseksi jääneen ”The Battle Rages On…” (1993) -albumin poiminta “Anya” oli erittäin herkullinen ja jopa yllättävä valinta settiin. Kappaletta oli ennen tätä kesää soitettu viimeksi livenä vuonna 1995!
Aireyn pitkähkö soolo-osuus sisälsi ainakin Ozzy Osbournea (“Mr. Crowley”), Johann Sebastian Bachia (“Badinerie”) ja Jean Sibeliusta (”Finlandia”). Tanner tärisi niin että tuntui juuri ennen kuin ehkä maailman parhaan paluulevyn nimibiisin ”Perfect Strangersin” intro kajahti ilmoille saaden yleisön kohahtamaan. Hämärä valaistus ja lavalla osin kokonaan sammutetut valot tehostivat tunnelmaa.
Takaisin ”Machine Headin” pariin palattiin vielä kahden teoksen ajaksi. ”Space Truckin’” soi väkevänä erityisesti Gloverin nauttiessa soitosta täysin siemauksin. Tositapahtumista ammentava ”Smoke On The Water” sai kunnian päättää varsinaisen setin Paicen soiton ollessa yhä hämmästyttävän tarkkaa ja voimakasta.
Deep Purple julkaisi vuonna 2021 “Turning To Crime” -coveralbumin, jonka päättävä ”Caught In The Act” oli painettu settilistaan, mutta jätettiin soittamatta. Encoren avasi Joe South -cover ”Hush”, jonka aikana yleisö pääsi laulamaan antaumuksella. Siirtymä perinteiseen instrumentaaliin jamitteluun oli luonteva ja osana kuultiin vielä Gloverin bassosooloa. Kellon lähestyessä puoltayötä taivas oli jo pimeä ja takuuvarman ”Black Nightin” myötä oli aika jättää hyvästit taas ainakin hetkeksi tälle hienolle yhtyeelle.
Viisikon soittotaito ja merkitys rock-kulttuurille on kiistaton kokemuksen huokuessa erittäin hyvällä tavalla. Deep Purplella on luetun mukaan suunnitelmia ainakin seuraavaksi kolmeksi vuodeksi eteenpäin ja toivottavasti yhtye saadaan vielä Suomeen. Sen verran kovassa vedossa Deep Purple vuosimallia 2022 on.
Raportti: Riku Juutilainen
Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.
Intohimoinen livekeikoilla kävijä ja fyysisen musiikin raskaan sarjan keräilijä. Hifistä hullaantunut ja albumien teknisestä toteutuksesta kiinnostunut seikkailija, jonka sydän sykkii eniten Nightwishille, mutta tarkassa seurannassa on hard rockin ja perinteisen hevin monipuolinen maailma 70-luvun Black Sabbathista aina 2000-luvun sinfonisen metallin aaltoon asti kaikkine orkestereineen. Vapaa-ajalla ohjelmaan kuuluu frisbeegolf, jos radoille vain keikoilta ennättää.
