Death-doom -yhtye Vainaja julkaisi konseptilevynsä ensimmäisen puolikkaan ”Kiviristi”

Olli Tahvanainen

Tiedote 28.4.2020

Vuonna 2010 perustettu death-doom metal -kolmikko Vainaja vierailee pahuuden alkulähteellä uusimmalla EP:llään ”Kiviristi”, joka on samalla yhtyeen tulevan konseptilevyn ensimmäinen osa. Albumin jälkimmäinen, vielä nimeämätön EP-puolisko julkaistaan tulevaisuudessa.

Kiviristi jatkaa Suomen 1800-luvun historiaan pohjautuvaa Vainajan kirkon legendaa ja valottaa aikaa ennen niitä tapahtumia, joihin perehdyttiin kahdella aiemmalla albumilla ”Kadotetut” (2014) ja ”Verenvalaja” (2016). Näiden julkaisujen tarinat pohjautuvat Pohjanmaalta löydettyihin teksteihin, joiden kirjoittajana pidetään myyttistä Wilhelm Waenaata. Tämän pahuuden saarnamiehen tiedetään harjoittaneen omaa uskontoaan ja lopulta tulleen poltetuksi omaan kirkkorakennukseensa seuraajiensa toimesta.

Historiallisen tarinan alku sai uusia käänteitä Suomen metsätietojärjestelmästä löydetyistä sijaintitiedoista. ”Kiviristi” kertoo paikoista, jotka liittyvät sadan vuoden takaisiin uhrimenoihin. Paikoilta löydetyt kiviristit liittyvät kansanperinteessä loitsuihin ja monimutkaisiin ihmisuhreja sisältäviin rituaaleihin, joiden uskottiin avaavan suorittajalleen portin tuonpuoleiseen. Kiviristi antaa mahdollisen selityksen sille, miksi maalaiskunnan paikallinen saarnamies kääntyi omaa uskoaan vastaan ajautuen epäinhimillisiin ja okkultistisiin tekoihin.

Kiviristi kuunneltavissa kokonaisuudessaan mm. Bandcampissa

KIVIRISTI-BIISILISTA
1. Alistuneet sielut (12:50)
2. Polku (8:58)
KOKOONPANO
Wilhelm – laulu & basso
Kristian – kitarat
Aukusti – rummut & perkussiot
DISKOGRAFIA
Kahleiden kantaja -single (2012)
Kadotetut (Svart Records 2014)
Verenvalaja (Svart Records 2016)
Kiviristi EP (2020)
https://www.facebook.com/vainaja/
https://www.instagram.com/vainaja_official/

 

Lähde: Metal Asylum Promotions
Kuva: Olli Tahvanainen

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän