Crimson Day julkaisi singlen uuden laulajan kanssa

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva tai kuvassa ilmoitettu valokuvaaja.

crimson day

Viiime syksynä ensimmäisen albuminsa ”Order of the Shadows” julkaissut tamperelainen heavy metal yhtye Crimson Day menetti alkuvuodesta laulajansa Valtterin, mutta löysi nopeasti pätevän korvaajan Lassi Landströmista. Yhteistyö käynnistyi kaikin puolin rivakasti ja jo nyt on kuultavissa ensimmäinen näyte uuden miehen taidoista ja hivenen muuttuneesta musiikkityylistä ”Beasts of Prey” -nimisellä kappaleella, josta kuvattiin myös musiikkivideo.

”Kappale syntyi aikoja sitten Arin kynästä. Painoin kappaleeseen aivan uudet lyriikat ja laulusovitukset keväällä, ja koko bändi innostui biisistä aivan eri tavalla. Huutoäänestyksellä päätimmekin äänittää kappaleesta sinkun ja jo raakaversion kuultuamme tiesimme, että päätös oli oikea. Kappaleen tarina kertoo hahmosta joka pakenee tuntematonta uhkaa vainoharhaisena. Itse biisin lyriikoista ei selviä, mitä nämä henkilöä jahtaavat henkilöt ovat. Yritin saada lyriikoihin vangituksi ahdistuneen, vainoharhaisen ja pelokkaan tunnelman hakemalla vaikutteita kauhuelokuvista ja -kirjallisuudesta.

Kun ajatus musiikkivideosta tuli, aloimme heitellä ilmaan ideoita. Lopulta päädyimme käyttämään GoPro-kameraa kuvataksemme päähahmon pakenemista hirviöiltä pitkin metsiä ja käytäviä. Yhdistelimme näitä kohtauksia keikoilla kuvattuihin videoihin sekä bändin jäsenistä pukeutuneena tarinan antagonisteiksi. Kun videon katsoo kiinnittäen huomiota myös sanoituksiin, voi maalata tarinan henkisesti epävakaasta ja vainoharhaisesta ihmisestä, joka pakenee hengityssuojaimin varustettuja miehiä. Samoin kuin lyriikoissa, myös videossa hahmo kuvittelee olevansa takaa-ajettu hirviöiden ja muiden ”pimeyden olentojen” toimesta. On kuulijan ja katsojan tulkittavissa onko mies vain henkisesti epävakaa ja vainoharhainen vai onko hänen peloissaan jotain perää. Ehkä hän on ns. patient zero vaaralliselle taudille? Tai ehkä hänet ollaan lukitsemassa vasten tahtoaan mielisairaalaan. Emme ehkä saa koskaan tietää…” , yhtyeen laulaja Lassi kertoo videon sisällöstä.


KOKOONPANO
Lassi – laulu
Ari – kitara
Jesse L. – kitara
Jesse K. – basso
Tuomas – rummut

DISKOGRAFIA
S/T EP (2013)
Order of the Shadows (Iron Shield Records 2015)
Beasts of Prey single (2016)

https://www.facebook.com/crimson.day.band?fref=ts
http://www.crimsonday.com/

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän