Concrete Swine haastattelu

concrete swine 2

Concrete Swine Riihimäeltä oli allekirjoittaneelle uusi tuttavuus, mutta bändin uuden EP:n Siberia Jam kuunneltuani oli tästä EP:n julkaisun jälkeen kvartetosta kvintetiksi laajentuneen bändin tekemisistä otettava hieman tarkemmin selvää. Metalliluola päätti jututtaa bändin basistia Jukka Penttistä ja kysyä kuulumisia.

Concrete Swine Riihimäki. Kolmas EP Siberia Jam 74 ulos nyt. Voisitteko kertoa niille lukijoille, jotka eivät bändiä ennestään tunne jotain bändin historiasta? Bändissä on kuitenkin miehiä, jotka ovat ehtineet tehdä sitä ja tätä.

– Joo, bändi starttailtiin tuossa 2011 tienoilla ihan jamipohjalta kitaristimme Ollin kanssa. Ideana oli työstää Sabbath, Purple, Skynyrd tyylistä veivausta. Saatiin siinä muutamia biisiaihioita valmiiksi ja alettiin miettimään muita jäseniä bändiin jotka sitten löytyivät lähipiiristä. Samu Lahtinen bassoon ja Samu Brusila lauluun. Miesten meininki sopi täydellisesti bändiin ja sillä ollaan menty. Hiljaittain bändiin liittyi myös vakituiseksi jäseneksi Tomi Korpela joka on vastannut levyjemme Hammond osuuksista. Ja tosiaan, tähän mennessä olemme julkaisseet kolme EP mittaista levyä.

Tuoreen EP:n kuunneltuani havaitsin meiningin varsin rouheaksi ja itselleni meiningistä tuli mieleen aika vankasti sellainen 70-luvun blues-pohjainen (groovava) raskas rock, tosin vaikutteita on selkesti myös muualtakin. Osuiko vaikutelma ollenkaan oikeaan ja haluaisitteko tuoda esille jotain esikuvia? (Hammondeista Iso Litti-Peukku.)

– Kyllähän tuo sitä meininkiä osuvasti kuvaa. Meille kaikille hard rock ja metalli ovat olleet ne suurimmat vaikuttajat. 70-luvun bändit myös erityisesti. Kyllä me Black Sabbathit ja Deep Purplet ollaan kuunneltu. Tomin liityttyä vakituisesti bändiin Hammondien osuus tulee entisestään kasvamaan. Päästään tuikkaamaan mukaan sitä heti ensimmäisestä uudesta riffistä lähtien.
concrete swine 4

EP:n miksaus/masterointi-osastolta lyötyy kovia nimiä. Miten tällainen kuvio toteutui?

– Jokainen meidän kolmesta EP:stä on miksattu ja masteroitu Amerikassa. Kaksi viimeisintä on miksannut Paul Bento joka on tuttu mm. Type O Negativen tuotantoportaasta. Masteroinnin tällä uudella hoiti Collin Jordan joka on mm. masteroinut Ministryn, Voivodin ja Stevie Ray Vaughanin hengentuotoksia. Kaksi ensimmäistä masteroi Maor Appelbaum joka on masteroinut mm. Faith No Moren, Sepulturan ja Rob Halfordin levyjä. Kaikki nämä herrat edustavat erittäin vankkaa ammattitaitoa. Lähestyttiin näitä herroja ja he halusivat kuulla materiaalia ennen kuin lupasivat mitään. Innostuivat biiseistä sen verran että suostuivat työskentelemään meidän kanssamme. Hyvää jälkeä ovat tehneet ja ollaan saatu heidän mukana ehkä hieman enemmän vielä tuollaista omaa soundia.

Musa kuulostaa kuitenkin hyvinkin live-ympäristöön sopivalta, mutta mitä netistä tsekkailin, niin näyttää siltä, että te ette ole hirveän paljon keikkailluconcrete swine 3t. Miltä keikkaosasto näyttää tämän uuden EP:n myötä?.

– Keikkoja ei olla aivan hirveästi vielä tehty mutta suht tasaiseen tahtiin kuitenkin. Isoin keikka tähän mennessä oli tämän kesän Riihimäki Rock Festivaali jossa soitettiin mm. Michael Monroen kanssa. Keikkoja yritetään soittaa niin paljon kuin mahdollista uuden EP:n myötä. Meidän musa sopii kyllä live-tilanteeseen mainiosti.

 Miltä yhtyeen tulevaisuus näyttää muuten? Onko suunnitelmissa äänittää täyspitkää levyä?

– Keikkoja soitellaan varmasti ja uusia biisejäkin aletaan varmasti kohtapuoliin hieroa. Uskoisin että seuraava äänitteemme tulee olemaan täyspitkä. Itse tekisin mieluusti vaikka tupla-albumin mutta yritetään nyt ensin saada jonkinlainen yhteistyökumppani levyn julkaisua ajatellen. Promolevyä lähtee liikenteeseen ja katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Kaksi aiempaa EP:tä on julkaistu digitaalisesti Jenkkilafkan kautta. Miltä ulkomaan kuviot näyttävät?

– Joo, kaksi ensimmäistä tuli pienen Jenkkilafkan kautta mutta mitään muuta ei ole tällä haavaa suunnitteilla. Kyllä me kovasti yritetään tyrkyttää uutta äänitettä myös ulkomaille mutta mitään varmaa ei vielä ole. Eikä me tätä lopeteta vaikka ulkomailla ei tärppäisikään. Myydään levyjä sitten vaikka auton takakontista.

Lopuksi: millaisia terveisiä Metalliluolan lukijoille sadekesänä 2015?

– Oikein paljon terveisiä Metalliluolan lukijoille ja pysykää kanavalla. Siinä ohessa käykää tutustumassa vaikka meidän uuteen materiaaliin tai oikeastaan mihin tahansa materiaaliin. pääasia että käytte tutustumassa. Kiitos paljon haastattelusta.

Toimittaja: Ilkka Järvenpää 07 / 2015
Kuvat: Concrete Swinen facebook-sivut

facebook.com/Concreteswine

reverbnation.com/concreteswine

 

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän