Chaos – Mortality Makes the Humanity (2015)

0
105

[three_fourth]Varkautelaisen Chaos-pumpun ärhäkkä ja aggressiivinen debyytti näki päivänvalon viime vuonna. “Mortality Makes the Humanity”-levy kertoo tarinan dystopisesta tulevaisuudesta, transeliitistä, tajunnan virrasta, äänien ja sanojen kaoottisesta alkutilasta, ylikansoituksesta ja koneisiin sulautumisesta. Tämä kaikki saa hieman miettimään mitä v*ttua Varkauden kraanavedessä oikein lilluu?

Sen tietänee vain paikallinen asiaan paneutunut diplomi-inssi…

Albumin avausraita “Awakening” on melkoisen monisäikeinen pala purtavaksi teknisyydessään ja rakenteessaan. Onneksi meno hieman tasaantuu levyn jatkaessa matkaansa, koska turha suorittamiseen panostaminen on pilannut monta lupaavaa levyä. Toki debyytillä halutaan näyttää koko osaamisen repertuaari, mutta levyntekoon kannattaisi ehkä mielummin mennä biisi edellä.

Biisimateriaali on tasaisen varmalla otteella runnottua ja esimerkiksi “Skirmish” ja “On The Run” tuovat hieman selkeämmällä rakenteellaan levyä lähemmäksi kuulijaa. Muuten teknisen taituruuden esittely ja mahdollisimman kompleksinen biisien rakenne jättää hieman kylmäksi.

Laulaja Jonne Hirvonen on parhaimmillaan kaikkein räkäisimmissä ja brutaaleimmissa vedoissa. Puheosuudet ja kainostelevimmat veisaukset hieman vieroksuttavat muuten hyvin päähän mätkivää poljentoa, ellei mukaan lasketa hienosti jylisevää ja levyn selkeintä helmeä “Who Dies Next?”-biisiä. Myös lyhyt ja akustinen “Still Breathing” soljuu sujuvasti ja tuo tunnelmallista kontrastia kokonaisuuteen mukaan. Levy on miltei tunnin mittainen ja 12 biisin annos on lievästi sanottuna riittävä paketti.

Chaos soittaa vaikuttavan hyvin biisit yhteen ja levyllä on hyvät perustukset tulevaisuutta ajatellen. “Mortality Makes the Humanity” on asiallinen progedeath-paketti, vaikkakin levyn teema on vedetty niin överikorniksi että siihen on todella vaikea suhtautua vakavasti. Voi toki olla, että mahdollinen vitsi meni allekirjoittaneella ohi.

Levyn kansitaide ja bookletin visuaalinen ilme on tummanpuhuva ja kuvakavalkaadi esittää bändin jäsenet tomuisina ihmistuhosta selviytyjinä. Visu on mukavasti toteutettu, mutta esimerkiksi lyriikoita ja krediittejä on mahdoton lukea, koska teksti on pienikokoista ja ohutta serifiä mustaa taustaa vasten.

Arvioita kirjoittaessa bändi on treenaamassa uutta materiaalia tulevalle levylleen. Suosittelen tsekkaamaan!

7/10

Pete Alander

[/three_fourth] [one_fourth_last]

chaos

1. Mutilate The Reality
2. Awakening
3. Who Does Next?
4. Atlanteans
5. Skirmish
6. Dream Alive
7. On The Run
8. Still Breathing
9. Omnicorp
10. Machine Heart
11. War To End All Wars
12. Edgeless[/one_fourth_last]