Vuonna 2012 perustettu Helsinkiläinen Blue Eyed Sons on kerännyt melkoisesti hypeä puoleensa energisenä livebändinä, joka jäsenten nuoresta iästä huolimatta kumartaa perinteisten rock-jättiläisten, kuten The Doorsin, Led Zeppelinin, Pink Floydin ja Black Sabbathin suuntaan. En ollut bändiä kuullut aiemmin, mutta Lontoossa äänitetty yhtyeen uran toinen EP osoittautui varsin mainioksi paketiksi.
EP käynnistyy nimikkokappaleella ”Animals”, joka rokkaa kuin toistakymmentä vuotta sitten kovasti hehkutettu Wolfmother. Toinen biisi ”Witches” vie orkesterin synkempään tunnelmaan mainion vokalistin, Joel Hellströmin yrittäessä manata esiin itse vanhan Beelzebubin. Viimeisenä kuultava ”Swan” vie bändin hieman jamirokin suuntaan ja tällainen vanhempi herrasmies piti kovasti biisissä kuultavasta slidekitaroinnista.
Blue Eyes Sonsin ”Animals” on mielestäni mainio tapa tutustua bändiin. Yhtyeessä on selkeästi melkoisesti potentiaalia, ei vähiten mainion vokalistinsa vuoksi (olenkohan muuten ainoa, jolla tulee mieleen herra Hellströmin äänestä ja lausumisesta nuori Klaus Meine?). Jos jotain negatiivista tästä julkaisusta hakee, on se mielestäni se, ettei yksikään EP:n biiseistä ole varsinainen tajunnanräjäyttäjä, joka jäisi killeri-riffinsä tai sing along-kertosäkeensä vuoksi pääkoppaan välittömästi.
Eli sitä Yhtä Suurta Biisiä odotellessa. Sen jälkeen vain taivas on rajana.
4-/5
Ilkka Järvenpää
1. Animals
2. Witches
3. Swan
https://fi-fi.facebook.com/BlueEyedSons
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 - arvio. Ilkka Järvenpää, Metalliluola.){kind=link}