1970-luvulla suurten rock-yhtyeiden livelevyt olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Poikkeus toteutui Black Sabbathin kohdalla, sillä heavy metalin esi-isä ei julkaissut ainoatakaan virallista livedokumenttia kyseisen vuosikymmenen aikana, joten kun alkuperäislaulaja Ozzy Osbournen paikalle saapunut Ronnie James Dio nosti bändi uuteen suosioon, livealbumi oli selviö.
Vuonna 1980 Ozzyn jo lähdettyä oli toki ilmestynyt vuosia aiemmin taltioitu ”Live At Last”, mutta tällä ei ollut yhtyeen hyväksyntää ja hätäisesti miksattu soundi jätti paljon toivomisen varaa. Osittain reaktiona tähän, keikkoja vuoden 1982 ”Mob Rules” Amerikan kiertueelta taltioitiin kunnollista konsertti-LP:tä varten.
Miksaus vei aikansa ja kannessaan yhtyeen musiikillisen historian hahmoja esitellyt ”Live Evil” saatiin ulos vasta aivan vuoden 1982 loppumetreillä, ja joillain markkinoilla vasta tammikuussa 1983. Ajankohta oli epäedullinen, sillä levyn ilmestyessä Sabbath oli käytännössä hajonnut. Ronnie James Dio oli yhdessä rumpali Vinnie Appicen kanssa siirtynyt perustamaan omaa Dio-kokoonpanoa, joka julkaisi ikimuistoisen debyyttinsä ”Holy Diver” keväällä 1983. Black Sabbath puolestaan keräsi itsensä uudelle kierrokselle ruotuun palanneen rumpali Bill Wardin sekä vähintään oudon vokalistivalinnan, Ian Gillanin kanssa.
Edeltäneellä ”The Mob Rules” -kiertueella oli jo havaittavissa yhtyeen jakautuminen kahteen eri leiriin. Dio valmisteli soololevyä, ja tämä ärsytti alkuperäisjäseniä Tony Iommia sekä Geezer Butleria. Keitto kiehui yli ”Live Evil” -sessioissa, jossa studioteknikon väitteen mukaan Dio hiipi yöllä muilta salassa studioon nostaen omia vokaaliraitojaan korkeammalle miksauksessa. Ronnie kiisti väitteet ja kertoi puolestaan Iommin sekä Butlerin väistelleen töitä useiden päivien ajan keskittyen kokaiinin haisteluun. Iommi ja Butler eivät näitä syytöksiä noteeranneet ja estivät laulajan pääsyn Record Plantin ovista. Dio vastasi sulkemalla takanaan bändin ovet lopullisesti vieden Appicen mukanaan.
Jonkinlaisena päätösloukkauksena vokalistin nimi oli levyn krediiteissä kirjoitettu muotoon Ronnie Dio. Lisäksi Appice oli irrotettu varsinaisesta kokoonpanosta special thanks -osastoon yhdessä kosketinsoittaja Geoff Nichollsin kanssa. Appicen rumpuvoima oli tärkeä osa bändin 1980-luvun alun uutta nousua ja samoin Nicholls oli Black Sabbathin historiassa huomattavasti tärkeämpi tekijä kuin levyjen kansivihot antavat viitettä. Hänen koskettimensa tuovat myös tälle LP:lle merkittävän lisävärin.
Itse musiikki ”Live Evil” -tuplalla soi 1980-luvun alun Black Sabbathin tyyliin pääosin elämää suurempana. ”Heaven And Hell” ja ”Mob Rules” -albumien kappaleet esitetään väkevästi, omana suosikkina on aina ollut kahteen osaan jaettu ”Heaven And Hell” sekä ”The Sign Of The Southern Cross” -medley, joka venyy mahtipontiseksi lähes 20-minuutin voimanäytökseksi. ”Voodoo” ja ”Children Of The Sea” toimivat takuuvarmasti ja usein encore-osastolla kuultu, jossain määrin kulunut ”Neon Knights” rymisee setin avauksena hienosti.
Ne pakolliset Ozzy-kauden vakioraidat kuullaan setissä, mutta kiistatta ilman olisi pärjätty. Melodista ”N.I.B.”-esitystä lukuun ottamatta Dio kuulostaa vaivautuneelta joutuessaan laulamaan edeltäjänsä materiaalia. Pahiten kompuroidaan ”Black Sabbathissa”, jossa ”Satan sitting there he’s smiling” -kohtaa seuraava saatanallinen nauruyritys ei kuulu Ronnien pitkän uran parhaisiin hetkiin.
80 minuutin järkälettä oli myöhemmin haasteellista ahtaa yhdelle CD-levylle, minkä vuoksi erilaisia editoituja versioita on saatu markkinoille. Vuonna 2010 Universalin toimesta julkaistiin lopulta remasteroitu deluxe -tupla CD, jota voi pitää ”Live Evilin” osalta viimeisenä lausuntona. Mahdollisesti albumin pituudesta johtuen masterointi on johtanut valitettavaan ylikompressointiin ja volyyminappi on todella käännettävä ääriasentoon.
Vaihtoehtoisesti fanit voivat katsastaa ”Mob Rules” -albumin bonuksena ilmestyneen Lontoon Hammersmith Odeonin keikkojen nauhoitukset vuodenvaihteesta 1981–1982, jolloin kuultiin mm. vahvat tulkinnat ”Slipping Away” ja ”Country Girl” -kappaleista.
”Live Evil”puolustaa paikkaansa konserttidokumenttina Ronnie James Dion ja Black Sabbathin ensimmäiselle yhteistyölle, mutta nelikon parasta keikkataltiointia saatiin odottaa vielä 25 vuotta tulevaisuuteen. Tämä toteutui, kun bändi jätti Ozzy-kauden biisit kokonaan sivuun ja nousi Heaven & Hell -nimen alla uuteen renessanssiin. Vuoden 2007 ”Live In Radio City Music Hall” on se oikea testamentti niin tälle kokoonpanolle kuin muutamaa vuotta myöhemmin kuolleelle Diolle.
8/10
Ville Krannila
1.E5150
2.Neon Knights
3.N.I.B.
4.Children Of The Sea
5.Voodoo
6.Black Sabbath
7.War Pigs
8.Iron Man
9.The Mob Rules
10.Heaven And Hell
11.The Sign Of The Southern Cross/Heaven And Hell (continued)
12.Paranoid
13.Children Of The Grave
14.Fluff
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}