Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.

Toimittajan somelinkit

Viimeisimmät jutut ja artikkelit

Dio – Sacred Heart (1985)

Vuonna 2010 edesmennyt Ronnie James Dio on jäänyt historiaan...

Kreator – Cause For Conflict (1995)

Kreator on thrash metallin varmimpia suorittajia ja jopa yhtyeen...

Ozzy Osbourne – No Rest For The Wicked (1988)

Kitaristi Jake E. Lee poistui Ozzy Osbournen yhtyeestä viiden...

Ozzy Osbourne – Speak Of The Devil (1982)

Syksyllä 1982, Black Sabbathista lähdettyään ja lyhyessä ajassa kahdella...

Stratovarius – Episode (1996)

20 vuotta täyttävä kotimaisen power metallin klassikko "Episode" tuli aikanaan hankittua heti tuoreeltaan, koska eräs hevihenkinen kaveri oli sitä hehkuttanut maasta taivaisiin. Bändi oli tuolloin...

Scorpions julkaisee boksiversion ”Return To Forever”-albumista maaliskuussa

Hard rock-legenda Scorpions julkaisee massiivisen kiertueversion viimeisimmästä "Return To Forever"-albumistaan maaliskuussa. Boksi sisältää CD:n lisäksi kaksi DVD:tä, joissa nähdään yhtyeen keikat viime vuodelta New...

Uli Jon Roth tyrmää Scorpionsin kohua aiheuttaneet levynkannet

  Veteraanikitaristi Uli Jon Roth on tyrmännyt tuoreessa haastattelussa vanhan yhtyeensä Scorpionsin 1970-luvun kohua aiheuttaneiden levyjen kansikuvat. Myöhemmätkään bändin kansikuvat eivät saa Rothilta kiitosta. Mies...

David Lee Rothin yhtyeen klassinen kokoonpano tekee paluun ensi vuonna

David Lee Roth on tuomassa soolouransa tunnetuinta kokoonpanoa takaisin konserttilavoille ensi vuonna. Laulajan ensimmäisestä täyspitkästä soololevystä "Eat 'Em And Smile" tulee tuolloin kuluneeksi 30...

Saxon – Battering Ram (2015)

Saxon, joka on omissa kommenteissaan ristinyt itsensä jo manowarmaisesti The Mighty Saxoniksi, tuntuu palaavan vuosi vuodelta hevifanien keskuuteen kuin virkeä mammutti kivikaudelta. Bändin osalta...

Kiss Alive! tänään 40 vuotta

Kissin lopullisen läpimurron tuonut legendaarinen livetupla "Alive!" täyttää tänään 40 vuotta. Se levytettiin aikanaan konserteissa Detroitissa, Davenportissa, Clevelandissa sekä Wildwoodissa. Kissin kolme ensimmäistä studiolevyä eivät...
spot_imgspot_img

Suosituimmat artikkelit

Gorgoroth tuo 33-vuotisjuhlakiertueensa Suomeen kahdelle keikalle lokakuussa

Tiedote 11.8.2025 Vuonna 1992 perustettu Gorgoroth juhlistaa yhtyeen 33-vuotista taivalta...

Dio – Sacred Heart (1985)

Vuonna 2010 edesmennyt Ronnie James Dio on jäänyt historiaan...

Kotimainen sinfonista black metallia soittava DødKalm julkaisi debyyttisinglen tulevalta ”I”-EP:ltä

Tiedote 8.8.2025 Kotimainen sinfonista black metallia soittava DødKalm julkaisi debyyttisinglen...

The Flaming Sideburns ja Thee Ultra Bimboos tekevät aikamatkan vuosituhannen vaihteen myyttisen Bama-Lama-Lu Partee! -klubin tunnelmiin loppuvuodesta

Tiedote 11.8.2025 Korkeaoktaanisen rock’n’rollin ilosanomaa julistavat The Flaming Sideburns ja Thee Ultra Bimboos tekevät...