Perinteisen raskaan rockin ja melodisen metallin ystävä. Livekeikkojen ja (vinyyli)levymusiikin suurkuluttaja. Musiikin ohella vapaa-aikaan kuuluvat viskiharrastus ja frisbeegolf. Kamera on mukana keikalla kuin keikalla.

Toimittajan somelinkit

Viimeisimmät jutut ja artikkelit

Skiltron @Torvi, Lahti 30.6.2022

Kitaristi Emilio Souton vuonna 2004 perustama, Argentiinasta lähtöisin oleva ja nykyisin osittain eurooppalaistunut Skiltron on viiden julkaistun albumin myötä kuulunut Etelä-Amerikan johtaviin folk metal...

Evanescence @Nokia Arena, Tampere 19.6.2022

Sinfonisen metallin tunnetuimpiin nimiin kuuluva Evanescence oli aiemmin konsertoinut Suomessa vain pari kertaa, joten ilahduttavasti yhtye saatiin nyt maahamme tuoreimman ”The Bitter Truth” -albumin...

Rock In The City: Vantaa 10.-11.6.2022.

Rock In The City -festivaali Vantaan Hiekkaharjun liikuntapuistossa päästiin juhlimaan lämpimässä ja lauantain osalta jopa helteisessä kesäsäässä. Esiintyjälistalla nähtiin kaikkiaan 19 yhtyettä ja musiikki soi...

Huora, Lähiöbotox & Tyrantti @Tullikamarin Pakkahuone, Tampere 25.5.2022.

Helatorstain aattona Tampereen Tullikamarin lavalla nähtiin kolme mielenkiintoista yhtyettä. Punkryhmä Huora on noussut helmikuussa julkaistun kolmosalbumin ”Älä Luovuta” myötä yhdeksi genrensä suosituimmista yhtyeistä, joten Pakkahuone...

Silver Bullet & Altaria @Ravintola Wanha Seurala, Loppi 21.5.2022.

Sinfonista power metallia soittava Silver Bullet saapui Lopen Ravintola Wanhan Seuralan Finnish Heavy Metal Fans club-iltaan vanavedessään pitkän tauon jälkeen aktivoitunut Altaria. Hämeen sydämestä ponnistava...

Kolumbiasta Jyväskylän kautta Tuulokseen: Stratovarius @Tuuloksen Kapakanmäki 14.5.2022.

Lahden ja Tampereen välisen valtatien varressa, Hämeenlinnan Tuuloksessa sijaitseva Kapakanmäen tanssilava heräilee taas uuteen kesäkauteen pitkän talven jälkeen. Perinteisten lavatanssien lisäksi lavalla järjestetään myös konsertteja...
spot_imgspot_img

Suosituimmat artikkelit

Charon huipensi kesänsä komeasti: Charon @ Allas Live, Helsinki 14.8.2026.

Raahessa vuonna 1992 perustettu Charon esiintyi Helsingin Allas Livessä...

Blackment julkaisi uuden “Pandemonium Portrait” -albuminsa

Tiedote 18.9.2026 Vuonna 2022 esikoisalbuminsa "Plains of Oblivionin" julkaissut Blackment...

Keväällä Suomeen saapuvan Sabatonin uudella julkaisulla mukana Pop Evil -yhtyeen Leigh Kakaty

Tiedote 18.9.2026 Ruotsalaisen power metalin ykköstykki Sabaton julkaisi tänään uuden...

Bolt Thrower -ja Memoriam -vokalisti Karl Willetts 60 vuotta: “Olen mieluummin Terminator, kuin Robocop!”

Bolt Thrower -sekä Memoriam-vokalisti Karl Willetts täytti 60 vuotta. Toimittaja...