Ashen – The End is Nigh (2016)

Kuva: Yhtyeen/artistin promomateriaali tai lehdistökuva ja/tai levy-yhtiön jakama tiedotekuva
Kuva: Yhtyeen/artistin promomateriaali tai lehdistökuva ja/tai levy-yhtiön jakama tiedotekuva

[three_fourth]Ilomantsissa vuonna 1988 perustettu Ashen syntyi, kuten kymmenet muutkin tuon ajan thrash/speedmetal-pumput Slayerin, Metallican, Anthraxin, Megadethin innoittamana. Bändi julkaisi singlen vuonna 1989 ja sinkku saikin aikanaan mukavasti huomiota, sekä varsin hyviä arvioita. Kuten monet muut tuon ajan rankemmat kotimaiset hevipumput (Stone, ARG, National Napalm Syndicate jne.) myös Ashen lopetti toimintansa varsin pian. Paluuta saatiin odottaa vuoteen 2011 ja pienen käynnistelyn jälkeen tilanne on se, että 6.1.2016 julkaistu albumi The End is Nigh pärähti Metalliluolan toimittajan käteen helvetin kylmänä tammikuun päivänä.

Heti avausraidasta ”The Payback” on selvää, että nyt ollaan liikkeellä vanhan liiton speed/thrash-hengessä. Biisi käynnistyy varsin pitkällä introlla, jonka jälkeen mennään eikä meinata. Laulusta tulee hieman mieleen vanha kunnon Stonen Janne, eli liikoja melodioita tai vokaaliakrobatiaa ei tarjota. Viisu onkin varsin pätevä avaus levylle. Seuraava biisi ”Riot” jatkaa samassa hengessä, tosin avausriffistä on havaittavissa pieniä Yngwie-viboja. Kolmas biisi ”Get off” runttaa yhä kuin vuosi olisi 1988, mutta neljäs kipale ”End of the line” tuo bändin meininkiin hieman rokkavuutta tarttuvan riffin myötä. Viidentenä biisinä levylle on päätynyt rauhallisella introlla starttaava ”(Havin’ a) Good Time”. Lähes balladina starttaava kipale muuttuu reilun puolentoista minuutin jälkeen nopeammaksi runttaukseksi. Kipaleesta löytyy myös mainio tilutus-soolo, joka ainakin lämmitti kaltaistani kasarihevin kasvattia suuresti.

Lupaavasti nimetty kuudes viisu ”Mosh’n’Roll (Do the dive)” lähtee liikkeelle jopa Motörhead-hengessä päätyen kuitenkin kasari-speediksi varsin pian. Seuraavana kuultava ”Where’s the Reality” on aiempaa materiaali selkeästi raskaampi ralli ja kipale nousikin omaksi suosikikseni levyltä. Kappale paljastaa myös mielestäni orkesterin suurimman heikkouden: bändi on soitannollisesti tiukka ja biisinteko onnistuu, mutta valitettavasti vokalisti Mikael Oresmaa jää hieman kasvottomaksi. Levyn kolme viimeistä viisua ”Thumbman Attack”, ”Cold Will” ja ”Time to Die” ovat jokainen päteviä ralleja osoittavat, että orkesterilla on homma ns. hanskassa.

The End is Nigh on varsin pätevä kasarihenkinen Thrash/speedmetal-pläjäys. Soundimaailma on allekirjoittaneen korvaan juuri sitä, mitä sen pitääkin olla, eli tarjolla on kasarihenkisyyttä turboahdetun Pro Tools-maailman sijaan. Bändi osaa tehdä biisejä, tosin se ultimate killer-viisu levyltä puuttuu. Ei hassumpaa hyvät herrat, ei hassumpaa.

7-/10

Ilkka Järvenpää
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
ashen
1. The Payback
2. Riot
3. Get Off
4. End Of The Line
5. (Havin’ A) Good Time
6. Mosh’n’roll (Do The Dive)
7. Where’s Reality
8. Thumbman Attack
9. Cold Will
10. Time To Die[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän