Anima Hereticae julkaisi esikoisalbuminsa – nimikappaleen musiikkivideo katsottavissa

Kuva: Teppo Ristola Photography
MAINOS:



Tiedote 22.9.2023

Musiikillaan pohjoista mielenmaisemaa maalailevalla tyylillään kuvaava Anima Hereticae on julkaissut ensimmäisen albuminsa Descended from the Mountains. Tunnelmallisesti musiikki on jatkoa toissa vuonna ilmestyneelle Ov Behest -EP:lle nimen etymologian jatkaessa sekin yhtyeelle tuttua sanoituksellista teemaa: vaikka olemmekin kotoisin luonnosta, olemme nykyisin myös monella tasolla kadottaneet yhteytemme alkuperäämme ja juuriimme. Levyn nimi viittaakin vuoristoseuduilla eläneisiin esi-isiimme, jotka tunnettiin voimasta, karkeudesta ja sitkeydestään.

Kitaristi Taneli Jämsä kuvailee sävellyksissään luonnon kauneutta ja karuutta, joka on selkeimmin kuultavissa nyt videonakin julkaistussa levyn päättävässä sekä samalla sen myös parhaiten kiteyttävässä mahtipontisessa nimikkobiisissä. Vierailevina solisteina täyspitkällä kuullaan Mikko Heikkilää (Kaunis Kuolematon & Dawn of Solace) sekä Gogo Melonea (Aeonian Sorrow).

Atte Santalan ja Jenna Wathénin tuottama Descended from the Mountains -musiikkivideo.

Koko levy kuunneltavissa kaikissa yleisimmissä digipalveluissa.

ANIMA HERETICAE-DESCENDED FROM THE MOUNTAINS:
1. Arcane
2. Two Wolves
3. Kraken
4. Cimmerian Darkness
5. Kalman väki
6. The Vault of the Night
7. Descended from The Mountains

KOKOONPANO
Ville Rutanen – laulu & basso
Taneli Jämsä – kitara & taustalaulu
Teppo Ristola – rummut

DISKOGRAFIA
Ov Behest -EP (2021)
Descended from the Mountains (2023)

 


Lähde: Metal Asylum Promotions
Kuva: Teppo Ristola