Legendaarinen kauhurokkari Alice Cooper eli vuonna 1983 päihderiippuvuutensa vaikeimpia aikoja. Mies pysyi ongelmistaan huolimatta aktiivisena levytysrintamalla, vaikka 1970-luvun kaupallinen suosio oli jo vaipunut unholaan. Alicen 1980-luvun alun levyjä ”Special Forces” (1981), ”Zipper Catches Skin” (1982) ja ”DaDa” kutsutaan ”blackout-trilogiaksi”, sillä Cooperin mukaan hän ei muista näiden teosta käytännössä mitään. Siinä siis syytä ottaa tämä 40 vuotta täyttävä levy uudelleen tarkasteluun.
“Dada” oli tietyllä tapaa vanhan jengin uudelleen kokoontuminen, sillä levyn tuottajaksi palasi Alicen kanssa jo useasti työskennellyt Bob Ezrin (Kiss, Pink Floyd, Aerosmith) sekä soolouran luottokitaristi/biisintekijä Dick Wagner. Musiikkiteknologiassa oli tapahtunyt paljon muutoksia sitten Cooperin uran alun. Studiossa bändi tarttui innokkaasti kiinni näihin ja tämä kuului levyllä. Albumi on kuin mainos tuohon aikaan uudelle Fairlight CMI -kosketinsoittimelle. Mutta nyt itse asiaan.
Albumi käynnistyy Ezrin säveltämällä nimikappaleella, joka on instrumentaalin ja puhutun teoksen yhdistelmä. Sovitus ei ole kaukana Pink Floydin “The Wallin” tunnelmista ja kuulostaa musikaalin avausnumerolta. “Enough’s Enough” on sopivasti kipeän kuuloinen kasari-new romantics-meets-shock rock -sekoitus, joka kaikessa kieroudessaan on koukuttava biisi, joka varmasti olisi toiminut live-tilanteessa komeasti. “Former Lee Warner” on sitten taattua 1970-luvun kauhutunnelmissa kulkevaa Alicea. Mainio mahtipontinen esitys.
“No Man’s Land” palauttaa mieleen Alicen 1970-luvun rockmeiningin, päivitettynä vuoteen 1983. “Dyslexia” vie Alicen rohkeasti 1980-luvun alun syntikkapopin tunnelmiin. Itse en voinut välttyä vankoilta Gary Numan -viboilta erityisesti säkeistöjen osalta. “Scarlet And Sheba” on albumin eeppisin teos. Kuvittele Alice Cooperin, Black Sabbathin ja Pink Floydin yhdistelmä, jonka päälle syntikka soittaa itämaista teemaa. Tämä sekoitus toimii kierosti.
“I Love America” on suurimmaksi osaksi puhuttu teos, jonka ansiot ovat lyriikoissa. “Fresh Blood” on hämmentävä biisi. Kappale kuulostaa siltä, kuin Steely Dan olisi saanut vokalistikseen Alice Cooperin. Myös tässä tunnelma vetää oudosti mukaansa. “DaDan” viimeisenä biisinä kuullaan “Pass The Gun Around“, joka on hieno lopetus levylle. Ezrin komea tuotanto ja Wagnerin tyylikäs kitarointi pääsevät tässä kappaleessa loistavasti esille.
“DaDa” on kiistatta mielenkiintoinen otos Alice Cooperin elämästä. Kaupallisesti levy ei menestynyt, mutta levyn taiteelliset arvot ovat kiistattomat. Toki kaikki kokeilut eivät onnistu, mutta mikäli pitää paikkansa, ettei Cooper muista äänityksistä mitään, hämmentävän onnistuneen levyn tähti on saanut aikaiseksi.
Lopuksi on pakko todeta, mikäli “Trash” ja “Hey Stoopid” ovat suosikkisi Alice Cooperin pitkän uran julkaisuista, epäilen suuresti, että jaksat tästä levystä innostua. Itse asiassa todennäköisesti vihaat levyä. Mutta jos uskallat tarttua levyyn avoimien (ja mielellään kieroontuneiden) ajatusten kera, voit olla erittäin iloisesti yllättynyt tästä Alicen liian pienelle huomiolle jääneestä seikkailusta taiderockin ja syntikkapopin välimaastossa.
8+/10
Ilkka Järvenpää
1. DaDa
2. Enough’s Enough
3. Former Lee Warner
4. No Man’s Land
5. Dyslexia
6. Scarlet And Sheba
7. I Love America
8. Fresh Blood
9. Pass The Gun Around
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}