A Soul Called Perdition – Into the Formless Dawn (2016)

Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
Kuva: Jutun yhteydessä mainittu yhtye/artisti/levy-yhtiö/tiedottaja ja/tai sen lähettämä lehdistö- tai promootiokuva
Mainos:
Saarihelvetti

[three_fourth]Pain Confessorista tuttu Tuomas Kuusinen ei jäänyt sammaloitumaan yhtyeen jäädessä määrittämättömälle tauolle parisen vuotta takaperin. Uusia kappaleita syntyi biisinikkarin kynästä emoyhtyeen mahdollista jatkoa ajatellen lopulta täyspitkällisen verran. Pain Confessorin paluun näyttäessä kuitenkin ilmeisesti varsin epätodennäköiseltä, päätti Kuusinen julkaista kappaleet omakustannelevynä. Syntyi ”Into the Formless Dawnin” nimeä kantava kokonaisuus, ja bändi nimeltä A Soul Called Perdition.

Tai oikeastaan tässä tapauksessa pitäisi ehkä ennemmin puhua soololevystä. Aika todellisesta sellaisesta. Kuusinen ei ole vain kirjoittanut jokaista biisiä, vaan myös laulanut ja soittanut jokaisen(!) instrumentin levyllä. Mies on lähinnä tunnettu näkemään kitaristin roolissa muissa yhtyeissä, mutta nähtävästi melkoinen rumputulikin mieheltä irtoaa. En olisi edes huomannut asiaa jos en olisi sitä tiennyt, sen verran vakuuttavaa soitanto on. Pain Confessormaisia elementtejä levyllä on mukana, mutta kun vaikka verrataan yhtyeen viimeisimmäksi jääneeseen albumiin, kuulostaa A Soul Called Perdition kuitenkin melko omanlaiseltaan. Tiivistettynä levyn teemaksi voisi oikeastaan kuvailla kaiken sen, mikä maailmassa on tällä hetkellä ns. viturallaan. Kuusisen levyn kuvauksesta saa käsityksen että kappaleiden teko on toiminut samalla vähän kuin terapiana maailmantuskan potemiselle. Ja sodissa, vihassa ja surkeissa ihmiskohtaloissa riittääkin ruotimista.

Levyn aloittava ”Woe” on mieleenpainuvilla riffeillä ja tietynlaisella eeppisyydellä ehkä mielestäni myös paras biisi levyllä. Valitettavasti se on niistä myös lyhyin, mutta onneksi seuraavatkaan kipaleet eivät aloituskappaleen asettamasta rimasta kauaksi jää. Kaoottisesti käynnistyvä ”There Is No Shelter” tuntuu kylvivän hieman kierontuntuistakin epätoivoa tikatessaan aggressiivisesti raunioiden halki. Kappaleen tyylisiä melodisempia kertosäkeitä vilautellaan myös muuallakin levyllä, mutta pääosin biisit kulkevat raskaammalla paahdolla. Levyn nimikkokappale ”Into the Formless Dawn” tuntuu kiusoittelevan aluksi, odotellen sytytyslangan palamista loppuun. Sitten räjähtääkin ilmoille melkoisen myrskyisä riffittely. Ehdottomasti toinen levyn lempikappaleistani. Paikoittain keskitempoinen, lyriikkavideoitu ”Severance” on ehkä vaihtelevin kappalevalikoimasta, mutta eniten jäävät mieleen kappaleen sanoitukset. Tämänhetkistä maailmanpolitiikkaa ja ihmiskunnan useampiin ääriryhmiin jakautumista seuratessa, kappaleeseen on pelottavankin helppo samaistua.

Levyn loppupuolisko pitää moottorin käynnissä, mutta kappalemateriaali levyn päätepisteen lähestyessä ei toisaalta tunnu enää pääsevän samalle tasolle mitä alkupuolelta löytyi. Vähän oudompia melodiakulkuja viljellään kuudennen ja seitsemännen raidan kohdilla myös. ”We Walked in the Shadows” päättää lopulta levyn, hieman yllättäen. Vajaan 3½ minuutin rykäisy on oikeastaan aika äkkiä ohi ja n. puolen tunnin kokonaiskuuntelun jälkeen edessä onkin jo hiljaisuus. Varaa olisi kyllä ollut vielä biisille tai parille, mutta toisaalta levyä on helppo pyöritellä useammin. Tieto ”Woen” tasoisen aloituskappaleen olemassaolosta oikeastaan myös hieman houkutteleekin uudelle kierrokselle. Onkin sinänsä harmillista, ettei lätyn jälkimmäisestä päästä löydy yhtä tarttuvia kipaleita. Huonoja biisejä tällä levyllä ei kuitenkaan omasta mielestäni ole, joten jokainen sävellys ajaa kuitenkin asiansa.

Jälkityöstä taasen voi löytää hieman sanomistakin. Levyn yleissoundi on pätevä, mutta ajoittain jotkin pienet asiat toteutuksessa särähtävät korvaan. Esim. There Is No Shelterin lead-kitara kertosäkeessä tuntuu etenkin kuulokkeilla kuunnellessa puskevan todella tymäkällä voimakkuudella muihin instrumentteihin nähden. Emptinessissä taasen lead-kitara tuntuukin sitten jäävän muiden alle. Pariin otteeseen myös kappaleiden osioidenvaihdot kuulostavat hieman leikatuilta ja liimatuilta. Nämä ovat sellaisia asioita mistä ei haluaisi nillittää, mutta ne tuntuvat aina hieman häiritsevän kuuntelukerroista riippumatta. Voi myös olla, että arvioijan korvat ovat turhan herkät tällaisille asioille. ”Immortal”, ”Entwined” kuulostaa muuten kummallisesti katkeavan lopussa kesken, ainakin arvosteluun annetussa levyssä.

Into the Formless Dawnista jää lopulta ehkä hieman korostetusti kummittelemaan tunne siitä, että pöytälaatikko on pitänyt saada tyhjennetyksi nyt entisen bändin jäljiltä, mikä toisaalta on osaltaan ollutkin yksi levyn tarkoituksista. Pieni epätasaisuuksien jalostaminen kappalemateriaalissa, ja ehkä se biisi/pari olisivat palvelleet kokonaisuutta, nyt lopputulema on hieman hätäisen oloinen. Toisaalta, on näissäkin varmasti ollut yhdelle miehelle ihan tarpeeksi tekemistä. Pääosin Into the Formless Dawn on kuitenkin toimiva lätty, sekä myös oiva näyte Kuusisen taidoista niin instrumenttien ääressä, kuin säveltäjänä. Vaikka ihan napakymppiä ei nyt heitetä, Into the Formless Dawnin luulisi kuitenkin kelpaavan hyvin niin Pain Confessor-faneille, kuin yleisesti melodisemman death metallin ystäville. Kiinnostavaksi seikaksi jääkin sitten nähtäväksi, mikä jatko yhtyeen nimissä on luvassa tulevaisuudessa.

7½ / 10

Jari Ala-Kahrakuusi


[/three_fourth]
[one_fourth_last]
A-Soul-Called-Perdition metalliluola
Woe
There Is No Shelter
Into The Formless Dawn
Severance
Emptiness
Immortal, Entwined
To Those Who Shall Follow
We Walked in the Shadows[/one_fourth_last]

JÄTÄ VASTAUS

Kommenttisi
Pistä nimesi tähän