Tombstoned – II (2016)

MAINOS:



[three_fourth]
Melankolia ja tummat sävyt kumpuavat tässä kiekossa syvältä seiskyt luvun suunnasta. Eikä siinä mitään. Vanhan liiton touhut nostavat odotukset heti varsin korkealle. Kyseinen luku on sinänsä omasta mielestäni seuraavan kymmenluvun kanssa parasta aikaa metalli- ja rockmusiikin saralla. Sanoo muut mitä lystää… En ole tähän bändiin aikaisemmin törmännyt, joten innolla työnsin kiekon koneeseen. Kansi ja levy ovat silmälle miellyttävä sekamelska. Kiekko on yhtyeen toinen, joten ensimmäistä kertaa ei maalata harmaan sävyjä tapetille.

Tombstoned kuulostaa ottaneen mallia hiippahousuaikakaudelle tyypillisestä jynkkyriffittelystä ja raskaasta poljennosta. Toki mukana on myös mielenterveysseurojen suuntaan pyllistelevää räminää. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen mujustelin pakettia aavistuksen orastavan masennuksen kourissa. Toisella kerralla olin varma, että olen masentunut. Kuuntelukertojen lisääntyessä kappaleissa alkaa jyllätä liikaa toistoa. Sinänsä ihan toimivien riffien toistaminen tasaisella rytmillä johti itsellä siihen, että kiinnostus lopahti monessa kappaleessa ennen loppua. Toinen esille noussut asia oli aikalailla pitkät introt. Nopeammin, nopeammin asiaan veljet.

Levyn parhaimmistoa ovat Brainwashed Since Birth ja Haven´t We Seen All This Before. Brainwashedin tempo ja reippaampi rumpupöhinä on kohdallaan. Kokonaisuutena kappale hakkaa eteenpäin kirvesmiehen lailla. Melodia on muita tarttuvampaa ja uppoaa allekirjoittaneeseen muuta synkkää jynkistelyä paremmin. Haven´t We Seen All This Before kappaleessa on taas löydetty genreen sopiva raskaan ja nopeamman tempoilun oikea koktaili. Homma toimii näissä parissa rallissa muita paremmin. Kitaraheviä ja rock rollia pitkän linjan oppimäärät kuunnelleena olin suu virneessä, kun Time Travels kappaleen soolosta tarttui ihan mukavan kuuloista melodiaa. Harmi, että näitä ei kuulu levyllä enempää.

Kokonaisuutena soitto on hallussa ja eihän levyssä ole ulkokuorineen mitään pahaa sanomista. Vanhan liiton tyyliin internetistä kiekkoa saa myös vinyylimuodossa… asiaa. Laulanta on sopivasti omaperäisen hämärää kähinää ja toimii suuressa osassa kappaleista. Ajoittain mennään vokaaliosuuksissa töyrään reunalla, mutta ei liikaa. Yhteenvetona kappaleista loppuu vain menovesi aavistuksen aikaisin ja kokonaisuutta vaivaa tasainen ”jynkkyys”. Melodiaa ja Hart-sporttia lisää seuraavalle kiekolle.

Lopunajan sanat; hyvä, mutta ei riittävän hyvä.

6½/10

JEMi Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
Tombstoned-II-cover
1: Pretending To Live
2: Brainwashed Since Birth
3: Time Travels
4: And I Told You
5: Haven’t We All Seen This Before
6: You Can Always Close Your Eyes
7: Remedies[/one_fourth_last]

 

Profiili |  + artikkelit

Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-