Torstai oli viikon lämpimin päivä ja aurinko toivotteli meidän tervetulleeksi heti porttien auetessa. Ohjelmassa heti alkuun oli Ruotsin sankarimetallin johtotähden Sabatonin elokuussa julkaistavan ”The Last Stand”-albumin kuuntelusessio, bändin haastattelu sekä kotimaista heviä Lordin muodossa. Lordi sai kunnian olla ensimmäinen artisti, joka esiintyi uudelleen nimetyllä Lemmy Stagella.
Sabaton-albumin ja bändin oman oluen nauttimisen jälkeen haastatteluun saapuivat basisti Pär Sundström sekä kitaristi Chris Rörland. Asiaa herrojen kanssa riitti paitsi tulevasta levystä, myös live-esiintymisistä, yleisöistä eri puolella maailmaa, Suomen historian sotasankareista sekä bändin omasta Falunissa järjestettävistä festareista. Haastattelun saa katsastettua linkistä ja katsaus uuteen levyyn on luvassa Metalliluolaan myöhemmin. Sen verran uuden albumin osalta luvataan, ettei yhtyeen fanien ei tarvitse pettyä tähänkään uuteen tuotokseen. (VK)
Keskiviikkona festareitten avauspäivänä saimme Rock Stagella seurata ainoastaan lavan viimeisten ruuvien kiristämistä sekä nimen vaihtamista edesmennyttä rockikonia kunnioittaen ”Lemmy Stageksi.” Torstaina lähes pilvettömältä taivaalta paistava aurinko oli saanut jo ennen puoltapäivää suuren joukon festariväkeä kokoontumaan Lemmy Stagen eteen odottamaan lavan vihkiseremoniaa jonka toimittajana toimi Lordi.
Monsterit hyökkäsivätkin lavalle aikataulun mukaisesti kappaleella ”Nailed By The Hammer Of Frankenstein”. Oikein sopiva avausveto, kun kappaleessa kuitenkin ihannoidaan Lemmyn lempijuomaa. Mr. Lordi hoiti välispiikit pääsääntöisesti englanniksi, muutamaa vakioheittoa lukuun ottamatta. Kappaleessa ”Sincerely With Love” pirun merkin sijaan oli yhtyeen lupa nostaa ilmoille sormista se keskimmäinen. Yleisön nappasi täysin mukaansa kymmenen vuoden takainen euroviisujen voittokappale ”Hard Rock Hallelujah”. Kipale olikin selkeästi yleisön suosikki. Keikan päätti yhtyeen ensimmäinen hittituotos ”Would You Love A Monsterman”.
Mieleen positiivisesti painui etenkin kosketinsoittaja Hella, joka eläytyi aidosti rooliinsa elävänä kuolleena. Miksauspöydällä asiat olivat loistavasti hoidettu ja soundi saatu juuri kohdilleen. Toki kesäinen tuuli paikoin puhalsi parhaimman ääni elämyksen kauimmaiselta kuulijalta. Hieno avaus Sweden Rockin osalta legendan areenalle. (JK)
Melodisen hevin osalta Halestorm ja Sixx: A.M. tarjosivat seuraavaksi korvakarkkia auringossa paistateille faneille. Molemmilla yhteillä on hittinsä ja hetkensä, joskin on pakko sanoa Halestormin onnistuneen päälavalla selvästi paremmin. Nikki Sixx ei uuden kokoonpanonsa kanssa yllä livenä edes viime vaiheiden Mötley Crüen klassiseen rutistukseen. James Michael on taitava laulaja ja asiansa osaava keulamies, mutta suurelle lavalla yhtyeen rahkeet eivät vain tunnu riittävän. Viimeistään siinä vaiheessa kun Michael istui alas ja aloitti sooloesityksen balladista ”Skin” tuntui kuin tuuli olisi puhaltanut energian alueelta ulos. Yleisöä oli paikalla kuitenkin yhtyeen soittaessa yllättävän suuret määrät, joten vastakkaisiakin mielipiteitä varmasti saadaan.
Entombed A.D. revitteli samaan aikaan Sweden Stagella tuttua death’n’roll materiaaliaan. L.G. Petrov teki parhaansa, huolehtien nesteytyksestä ja yhtye näytti nauttivan olostaan auringossa, mutta uuden materiaalin tasapaksuutta se ei riittänyt peittämään. Vanhemmatkaan klassikot kuten ”Wolverine Blues” ja ”Revel In Flesh” eivät sytyttäneet yleisöä, joka innostui kunnolla vasta lopussa kun bändi lauloi outrona Venomin ”In League With Satanin.” Biisi tuntui sopivan hyvin Entombedin nykysoundiin ja keikan päätteeksi. Reunion saattaisi tehdä yhtyeelle ihmeitä, mutta viimeaikaisista lausunnoista päätellen siitä ollaan kaukana.
Hollywoodin kukkuloilta saapunut L.A. Guns on kiertänyt Suomeakin ahkerasti ja oli tänään huomattavasti Entombedia pirteämpi ilmestys. Laulaja Phil Lewis ja kitaristi Tracii Guns ovat puolestaan saaneet sovittua ristiriitansa ja palaavat yhdessä lavoille myöhemmin tänä vuonna. Nyt Sweden Stagella nähtiin kuitenkin vielä Lewisin johtama kokoonpano, joka iski kehiin taattua hard rockia glamotteella. Äänimaailman tukkoisuus oli heti havaittavissa, ja jonkinverran korjausliikkeitä tähän tehtiin setin kestäessä. Lewis sekoili ”Hellraisers Ball”- introssa ja bändi aloitti kappaleen uudestaan, tämäkin tuntui vain lisäävän rock’n’roll-tunnelmaa. Princelle tribuuttina vedetty ”Purple Rain” sai myöhemmin ansaitut suosionosoitukset.
Päälavalla valmistauduttiin hyvissä ajoin Slayerin verisateeseen. Hieman etukäteen jännitti miten thrash-kuninkaiden intensiivinen setti sopeutuisi kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja suurelle ulkolavalle. Eikä aivan parasta mahdollista lopputulosta saatu. ”Repentless” on toki hieno lisäys yhtyeen diskografiaan ja soittajista erityisesti Gary Holt oli todella liekeissä soolo-osastolla. Homma käynnistyi odotetusti uuden levyn nimibiisillä ja vauhtia riitti. Settilista oli joulukuussa nähdyn Hartwall Areenan keikan jälkeen elänyt jonkin verran, uudelta albumilta soitettiin peräti viisi kappaletta ja mukana oli harvinaisempaakin materiaalia kuten ”Fight Till Death.” Kuitenkin päivänvalossa yhtyeen yleensä vahvasti läsnä oleva väkivaltaisen painostava ilmapiiri tuntui kadonneen jonnekin. Päälavan rakenne, jossa etualan ramppi käytännössä esti minkäänlaisten pittien syntymisen, ei ollut myöskään paras mahdollinen Slayerin esityksen kannalta. Joka tapauksessa ammattitaidolla bändi kiskoi keikkansa läpi ja uskollisimmat fanit heiluttivat niskojaan aina päätöksenä kuultuun ”Angel Of Death”-rutistukseen saakka. Oma tuomiomme oli Helsingin keikalle 70–30 erävoitto.
Välittömästi Slayerin lopettaessa Megadeth oli avaamassa settiään Lemmy Stagella. Paikalla olleet spekuloivat Mustainea tämän järjestelyn kismittävän. Oli miten oli, Dave oli sisuuntunut tästä sen verran, että tarjosi yleisölle hienon shown jolla Slayer jätettiin lähes täysin varjoon. Uusi kitaristi Kiko Loureiro on sulautunut hyvin mukaan bändin musiikilliseen keitokseen ja yhteispeli Mustainen kanssa toimi mainiosti. Rummuissa Soilworkista lainassa oleva Dirk Verbeuren on mies paikallaan teknisesti ja soitti vanhat klassikot raskaalla kädellä kuten pitääkin. David Ellefson hoiti osansa yleisön mukaan ottamisesta ja vaikutti olevansa aidosti innoissaan Lemmy Stagella esiintymisestä.
Heti aloitus ”Hangar 18” löi luun kurkkuun yleisölle ja hyvä noste jatkui aino päätöksenä kuultuun toiseen Rust In Peace-klassikkoon ”Holy Wars” saakka. Tempoja oli selvästi laskettu joissain kappaleissa, esimerkiksi ”Trust” sekä uuden ”Dystopia”-levyn ”Poisonous Shadows” kuulostivat selvästi hitaammilta studioversioihin verrattuna. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut, ja myös muut uudet kappaleet kuten ”The Threat Is Real,” ”Dystopia” sekä ”Fatal Illusion” istuivat vanhemman materiaalin sekaan ongelmitta. Mustainen joskus mutinaksi mennyt laulu oli yllättävän vahvassa kuosissa ja mies piti jopa useamman välispiikin yleisölle.
Fanit lauloivat ”A Tout Le Monden” yhtyeen kanssa nostaen tunnelmaa kohti taivasta, ja lopun ilotulitus ”Symphony Of Destruction,” ”Peace Sells” sekä ”Holy Wars” puhdistivat pöydän. Toiseksi viimeisessä kappaleessa myös legendaarinen Rattlehead vieraili lavalla puku päällään villitsemässä massoja. Megadeth oli ehdottomasti päivän suurin yllättäjä ja kannattaa katsastaa Mustainen sekä kumppaneiden livekunto mikäli vain lähistölle saapuvat.
Mayhem kuului myös joukkoon festareiden odotettuja esiintyjiä. Bändi on aiemmin tänä vuonna nimittäin esittänyt klassikkolevyään ”De Mysteriis Dom Sathanasia” alusta loppuun. Lavalle oli nousemassa myös yhtyeessä sen alkutaipaleella laulanut Maniac, joten ennakkoasetelmat olivat korkealla. Valitettavasti Mayhem vastasi festareiden suurimmasta pettymyksestä. Luvassa ei ollut vuoden 1994 Black Metal-eeposta, vaan materiaali poimittiin muilta myöhemmiltä yhtyeen levyiltä ja enimmäkseen vuoden 2000 ”The Grand Declaration Of Warilta.” Maniacin laulu ei ainakaan itseäni vakuuttanut lainkaan, mies hyppi ja pomppi ympäri lavaa enemmän punk- kuin black metal-hengessä ja suurin osa vokaaleista oli pahankuuloista rääkymistä. Lavan eteen viritetyt piikkilangat ja kahleet tuntuivat saavan Maniacin päähuomion. Kaiken lisäksi laulu oli miksattu liian alas. Jokin biisi vedettiin puhtailla vokaaleilla, eikä materiaali ei ainakaan omiin ei niin bändin myöhempää tuotantoa tunteviin korviin kuulostanut kovin vahvalta. Kaiken lisäksi Mayhem lähti lavalta vartin etuajassa esiintyen tuskin tuntia. Hellhammer takoi rumpuja kuin riivattu, mutta se ei riittänyt pelastamaan torsoksi jäänyttä esitystä, jossa sounditkaan eivät olleet yhtyeen puolella. Odotuksena oli, että Nummirockissa Attila pääsee takaisin kehiin ja settilista laitetaan ruotuun.
Queen sekä Adam Lambert olivat vuorossa päälavalla ja yleisöä oli kentälle vaeltanut valtaisat määrät. Bändi upposi ruotsalaisiin täydellä kympillä, ja vaikka omat ennakkoasenteet vokalistia kohtaan ovat melkoiset, on pakko myöntää, että ”Tie Your Mother Down” sekä ”I Want It All” irtosivat Lambertilta oikein mainiosti. Show tarjosi visuaalisesti ja sovituksiltaan melkoisen spektaakkelin ja vanhat konkarit Brian May sekä Roger Taylor ovat yhä soittajina hyvässä iskussa. Freddie Mercurya ei tietenkään voi kukaan korvata, mutta paikkansa näillä kappaleilla on, ja Sweden Rockin pimenevässä illassa ne soivat mallikkaasti kuten viikkoa aikaisemmin Suomen kamaralla.
Soilwork esiintyi kotiyleisölleen Sweden Stagella, mutta luolan toimitus ei voinut torstain päätteeksi ohittaa King Diamondia ja pimenevää yöshowta Lemmy Stagella. Edellinen todistettu King Diamondin keikka oli Tuska festareilla 2013 ja tuolloin auringonvalo pisti pahan jarrun Kinkun teatterin pyöriin. Nyt olosuhteet olivat kuitenkin kohdallaan ja Espoossa muutama päivä myöhemmin todistetun uusinnan tavoin saimme todistaa erinomaista showta ja hienossa iskussa olevaa yhtyettä. Kingin äänen kantavuutta ei voi kuin ihastella, ikäisekseen miehen falsetti kajahti virheettä ja voimalla. Myös kitaristit Andy LaRocque sekä Michael Wead hoitivat tonttinsa taidolla. Mukana olleet nuket, isoäiti pyörätuoleineen ja taustalaulussa loistanut vaimoke Livia Zita-Bendix toivat oman tärkeän lisänsä ”Abigail”- albumin tarinaan. Settilista Kingillä voisi ”Abigailin” ulkopuolelta olla mielikuvituksellisempi, mutta biisit esitettiin niin mukaansa tempaavalla ja rautaisella ammattitaidolla ettei kokonaisuudesta voi millään tavalla valittaa. Kingin esityksen jälkeen poistuimme hyvin mielin helvetin pahuutta huokuvaan viilenevään yöhön. (VK)
Päivän parhaat: Megadeth, King Diamond
Päivän alisuorittajat: Mayhem, Slayer
Raportti : Jussi Krannila & Ville Krannila
Kuvat: Marko Syrjälä, Arto Lehtinen, Jussi Krannila & Ville Krannila
Elmu Matkailu-sivut
Sweden Rock Festival-sivut
Katso alta kuvagalleria torstailta:
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
