Queen + Adam Lambert @Helsinki 3.6.2016

queen

42 vuotta ehti kulua siitä, kun yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä rock-yhtyeistä eli Queen viimeksi vieraili Suomessa. Pitkä odotus päättyi 3.6.2016, kun orkesteri palasi Suomeen keikalle. Monien mielestä on liioittelua puhua Queenista, sillä orkesteri on jo pitempään ollut duo, eli kitaristi Brian May ja rumpali Roger Taylor. Duon mukana oli Suomeen saapunut, jo 80-luvulla keikkalavoilla bändiä vahvistanut kosketinsoittaja Spike Edney, basisti Neil Fairclough, lyömäsoittaja Rufus (Rogerin poika) Taylor, sekä siinä kaikkein haastavimmassa paikassa, edesmenneen Freddie Mercuryn tilalla laulussa Adam Lambert. Pitkäaikaisena Queen-fanina fiilikseni ennen keikkaa olivat hieman ristiriitaiset: arviot tämän kiertueen keikoista ovat olleet ylistäviä, mutta pystyisikö kukaan korvaamaan Freddie Mercurya? Free:stä ja Bad Companysta tuttu rock-legenda Paul Rodgers ei oikein siihen mielestäni pystynyt, joten miten siihen pystyisi American Idol-kilpailun myötä pinnalle noussut, kiistatta taitava laulaja Adam Lambert? Tähän kysymykseen sain todellakin vastauksen keikalla.

Suuntasimme Kaisaniemeen noin klo 18.30 aikoihin, joten missasimme kaksi ensimmäistä lämppäriä, eli ensimmäisenä soittaneen oululaisen, kovassa nosteessa olevan, Temple Ballsin, sekä toisena esiintyneen Kasmirin. Ensimmäisen bändin missaaminen harmitti hieman, mutta toisen missasimme aivan tarkoituksella. Metalliluolan lukijoiden tuskin tarvitsee tätä valintaa pahemmin ihmetellä. Kaisaniemen iltaan oli kasattu periaatteessa festari, sillä lämppäreitä oli kaiken kaikkiaan neljä. Hieman alueelle saapumisen jälkeen aloitti illan kolmas pumppu, eli Englantilainen Electric Pyramid. Etukäteen bändi oli minulle aivan outo, mutta bändi mainitsi esikuvakseen mm. Foo Fightersin ja Queens of the Stoneagen, joten odotimme varsin mielenkiinnolla bändiä. Ennakko-odotukset eivät täyttyneet, sillä sen verran munatonta ja tylsää brittipoppia Electric Pyramid oli. Totesimme parin viisun jälkeen, Kiitos ja näkemiin ja siirryimme nauttimaan Kaisaniemen muista tarjoiluista. Neljäntenä artistina lavalle nousi 80-luvulla melkoista suosiota nauttinut singer-songwriter Suzanne Vega New Yorkista. Mustiin pukeutuneen Vegan keikka olikin huomattavasti mielenkiintoisempi kuin Electric Pyramidin tylsä veto. Lavalla oli ainoastaan minulle nimettömäksi jäänyt kitaristi Vegan tukena, mutta keikka oli silti varsin miellyttävää folk-henkistä poppia. Artistin tuotannosta tunsin etukäteen vain muutaman hittibiisin, mutta kaikki tuntemani kipaleet (Luka, Tom’s diner ja Marlene on the wall) kuultiin.

queen2

Hieman ennen kello kymmentä illalla suuntasimme lähemmäs lavaa. Odotus palkittiin varsin pian esiripun tippuessa ja orkesterin aloittaessa settinsä Iron Eagle-leffasta ja A Kind of Magic-levyltä tutulla One visionilla. Bändi oli selvästi suunnitellut settinsä rock-festarit mielessä, sillä jatkoa seurasi: Hammer to fall, Seven seas of Rhye, Stone cold crazy ja Another one bites the dust käynnistyivät käytännössä ilman taukoja. Bändi soitti tiukasti ja Adam Lambert lauloi hämmentävän hyvin. Another one bites the dustin jälkeen Lambert jututti ensimmäisen kerran hurmioitunutta yleisöään ja totesi kauniisti: ”during next song I want all the bitches shake their ass”. Se oli merkki sille, että Fat bottomed girls kajahti upean stemmalaulun myötä ilmoille. Hittiputki ei tuntenut armoa, vaan seuraavana kuultiin yksi omista Queen-suosikeistani, eli Play the Game. Ilman suurempaa taukoa orkesteri hittiputkea Killer Queenilla. Biisin kitarasoolon jälkeen Lambert kiitti hyvin Mercurymaisesti Mayta lauseella ”Well Thank you, darling”. Tätä lähemmäs Freddie Mercury-hetkeä taitaa olla mahdotonta päästä. Lisää hittejä pärähti ilmoille: Somebody to love ja Don’t stop me now. Lambert lauloi todella upeasti kunnioittaen esikuvansa klassikkoviisuja niin hyvin, kuin on inhimillisesti mahdollista. Tämän jälkeen Brian May sai vuoron loistaa. Mies käveli lavan keskellä olevan pitkän rampin päähän ja tervehti yleisöä suomeksi kysyen ”Mitä kuuluu?”. 12-kielisen akustisen kitaran säestyksellä mies kajautti ilmoille Love of my lifen. Melkoiseksi yhteislauluksi yleisön kanssa yltyneen biisin loppuhetkillä lavalla oleville kolmelle screenille ilmestyi filmipätkää edesmenneestä Mercurysta ja pari pätkää kuultiin nauhalta Freddien päräyttämänä. Tässä vaiheessa oli ainakin tällä Queen-fanilla itku tirahtaa silmään, enkä usko olleeni ainoa, joka joutui pidättelemään itkua.

queen1

Mayn jälkeen vuoron sai rumpali Roger Taylor, joka jätti rummut poikansa huomaan miehen laulaessa hyvin vakuuttavasti These are the days of our lives-balladin. Tämän jälkeen rampille kasattiin toinen rumpusetti ja vuorossa oli vanhemman ja nuoremman Taylorin yhteinen rumpusoolo. Soolon jälkeen screenille ilmestyi alkuvuonna kuolleen David Bowien kasvot ja tuttu bassointro starttasi Lambertin ja Taylorin duettona laulaman Under pressuren. Hittiputki sai jatkoa Crazy little thing called lovella, I want to break freellä ja I want it all:lla. Biisikolmikon jälkeen lava tyhjeni muista muusikoista ja Tohtori May kohosi rumpujen takaa nousevan korokkeen avulla vajaan kymmenen metrin korkeuteen ja pärytti ilmoille oman varsin maltillisen mittaisen kitarasoolonsa. Ilta oli kääntymässä kohti loppuaan Mayn startatessa yhden orkesterin keikkasetin kulmakivistä, eli Tie your mother downin. Biisissä oli rummuissa illan toisen kerran Rufus Taylor, Isä-Taylorin soittaessa tamburiinia ja laulaessa taustoja. Keikka läheni loppuaan klassisen intron myötä: Bohemian Rhapsody. Yleisö oli varmaan eniten odottanut tätä kappaletta ja se sai mitä halusi. Suvereenin esityksen kruunasi screeneiltä tullut toinen lyhyt Freddie-pätkä, Lambertin laulaessa duettoa esikuvansa kanssa kappaleen lopun Nothing really matters to me-kohdissa. Vaikuttavaa. Koko illan ajan bändi soitti todella tiukasti, mutta mainitaan nyt joku pakollinen moka: Brian May missasi muutaman Bohemian Rhapsodyn loppu-lickseistä. Tämä ei haitannut ainakaan minua, sillä pieni kohkaaminen toi esitykseen vain lisää inhimillisyyttä. Ilta ei ollut kuitenkaan vielä tässä, sillä bändi päräytti ilmoille varsinaisen setin viimeisenä rallina The Worksilta löytyvän Radio ga-gan. Kertosäkeessä yleisö oli pelkkää käsimerta ja orkesterin poistuessa lavalta oli selvää, että yleisö halusi lisää. Pienen tauon jälkeen bändi palasi lavoille ja heitti kehiin vielä kaksi suurta yleisönlaulattajaa, eli We will rock youn ja We are the championsin. Tämän jälkeen ilta oli ohi ja silmin nähden hyvätuulinen orkesteri poistui lavalta. Onnellinen yleisömeri kiitti vielä kerran näkemästään ja poistui varsin rauhalliseen tyyliin paikalta.

queen3

Mitenkä tätä iltaa pukisi sanoiksi? No, toistetaan nyt vielä kerran, että allekirjoittaneelle Queen on ollut aina rakas bändi. Olin kuitenkin ennen keikkaa sitä mieltä, että Freddie Mercurya ei voi korvata. Aiemmin jo mainitsin, että Paul Rodgersilta homma ei täysin toiminut. Mieheltä sujui rokkarit, mutta meininki oli hieman toinen Queenin popimman materiaalin kanssa. Kappaleet eivät oikein taipuneet bluesrock-pohjalta ponnistavalta laulajalta. Lambertin suhteen tilanne oli toinen, sillä mies omaa hämmentävän laajan äänialan ja sanotaanko näin, että miehen lähtökohdat yksityiselämän saralta ovat ”hieman” lähempänä Freddien meininkiä, kuin machomiehen roolistaan nauttivalla Rodgersilla. Ennen keikkaa mietin kuitenkin pystyykö Adam Lambert hyppäämään Freddien rokkikukko-saappaisiin? Keikan todistaneena voin sanoa, että kyllä pystyy. Hra Lambert osoittautui live-tilanteessa hämmentävän karismaattiseksi esiintyjäksi ja miehen laulutaito oli jotain käsittämätöntä. Mies oli napannut kaikki pienet, mutta tärkeät nyanssit Queenin kappaleista ja lauloi ne yksinkertaisesti loistavasti. Olisi kuitenkin vähättelyä sanoa kyseessä olleen ”köyhän miehen” Freddie, sillä Lambert lauloi kappaleet ”omiksi” rakkaudella ja kunnioittaen alkuperäisiä versioita. Freddie on poissa, mutta musiikki elää yhä ja voi hyvin. Kiitos siitä Queen-herroille ja Adam Lambertille.

Queen ja Adam Lambert Helsingissä 3.6.2016 oli yksi parhaista keikoista mitä olen koskaan vajaan 30:n keikoillakoluamisvuoteni aikana kokenut.

Teksti: Ilkka Järvenpää

Kuvat: Mia-Maria Kerovaara

queen4

 

Set List – Helsinki, Finland
One Vision
Hammer to Fall
Seven Seas Of Rhye
Stone Cold Crazy
Another One Bites The Dust
Fat Bottomed Girls
Play The Game
Killer Queen
Don’t Stop Me Now
Somebody to Love
Love of My Life (Brian)
These Are the Days of Our Lives (Roger)
Drum Battle
Under Pressure
Crazy Little Thing Called Love
I Want To Break Free
I Want It All
Guitar Solo
Tie Your Mother Down
Bohemian Rhapsody
Radio Ga Ga
_ _ _
We Will Rock You
We Are the Champions

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here