Metallican kuudes studioalbumi ”Load” oli 1990-luvun odotetuimpia levyjä. Kun Guns ’N Roses näpersi seuraajaa ”Use Your Illusion” -pitkäsoitoille 15 vuotta ja koko bändi hajosi Axl Rosen ympäriltä, Metallica käytti ”Loadin” ja seuraavana vuonna ilmestyneen ”Re-Loadin” levytyksiin ”vain” kolme vuotta.
Metallimaailman muutokset eivät näennäisesti heijastuneet bändin musiikillisiin ratkaisuihin, vaan ”Loadilla” jatkettiin jo edellisellä Mustalla albumilla alkanutta kaupallista suuntaa vieden sitä vielä radikaalimmin eteenpäin. Joitain 1990-luvun soundille tyypillisiä sovituksia toki kuultiin, ja kuten monella muullakin yhtyeellä asia on, ne eivät lähes 30 vuotta myöhemmin kuulosta enää kovin raikkailta.
Metallica oli levyttänyt sessioissa lähes 30 kappaletta. Odotetun tuplalevyratkaisun sijasta bändi päätti julkaista kaksi levyä vuoden välein. Yhtyeen itsensä mukaan jakoa ei tehty niin, että aluksi laitettiin pihalle vahvimmat kappaleet vaan albumit jakautuvat tyylillisesti kahteen osaan. Kiekot kuultuani rohkenen olla eri mieltä tapahtuneesta. Joka tapauksessa parhaimmillaan levykaksikosta muodostui hyvin epätasainen kokonaisuus.
”Load” ei julkaisuvuonna uponnut millään. Metallican ottama suunta oli ehkä odotettu, mutta ei se tehnyt kappaleista yhtään sen parempia. Bändi oli hyvin tyytyväinen olemassa oloonsa, ja ”Load” on myynyt vuosien saatossa yli viisi miljoonaa kappaletta Amerikassa, vaikka mustan albumin käsittämättömistä myyntiluvuista jäätiin selvästi.
Myös uusia faneja ropisi bändin taakse kasapäin ja 1990-luvun puolivälissä eivät edes kriitikot rohjenneet kyseenalaistaa Metallican taiteellisia ratkaisuja. ”On se hienoa kun maailmassa on vielä yksi bändi, joka syö muut aamupalaksi” totesi eräs laatulehti näitä levyjä arvioidessaan.
Välittömästi raskaiden kuuntelusessioiden jälkeen on vilkaistava kelloa. ”Loadilla” on pituutta 79 minuuttia. Hevilevylle tämä on yksinkertaisesti liian pitkä aika. Väkisin herää ajatus, että osa kappaleista olisi tylysti pitänyt siirtää syrjään, eikä rakennella tällaisia mammuttijulkaisuja.
Suhteessa maraton-kestoonsa kiekosta ei musiikillisesti jää kovin paljoa käteen. ”Ain’t My Bitch” ei kuulosta puoliksi niin raskaalta kuin ilmeisesti oli tarkoitus. ”Until It Sleeps” on kohtalainen sävellys, mutta auttamattomasti vankina omassa ajassaan ja ”Hero Of The Dayn” videota ei pysty katsomaan vieläkään. Biisi ei ole erikoinen.
”Ronnie” on järkyttävää kuunneltavaa ja mikäli se kantri-Metallica uppoaa ”Mama Said” on tässä tyylilajissa kohtalainen kappale. Niille jotka muistavat ”Master Of Puppetsin” kuuntelukokemus on edelleen yhtä haastava kuin suolistoleikkaus murtunein sormin. Lähes jokainen kappale kuulostaa vaikealta, vielä edellisellä levyllä sulavasti ja massiivisen tuotannon saattelemana liikkunut bändi on tällä levyllä kuin sokea suunnistaja metsässä. Jokin rasti ehkä hyvällä tuurilla otsaan kopsahtaa, mutta osumatarkkuus on luokaton.
Myönnettävä on samalla, että vuodet välissä ovat hieman korjanneet tilannetta edullisemmaksi, eikä ”Load” aivan kelvoton tekele ole. ”Bleeding Me” on ensimmäinen kohtalaisen hyvin iskevä kappale, jossa lopun jylhä kitarariffi aiheuttaa vielä hyvät säväykset.
Levyn paras biisi saapuu vastaan kaikkein viimeisenä. Lars Ulrichin yhdeksi kaikkien aikojen heavy metal-sävellyksistä ylistämä ”The Outlaw Torn” saattaa olla Black Sabbath -pastissi, mutta mahtipontisena ja hyvien kitaraosuuksien saattelemana rakentaa yksin siltoja Metallican menneiden vuosien kunniaan. Raidasta muutamaa vuotta myöhemmin tehty orkesterilla höystetty versio on itseasiassa vielä parempi.
Tällä levyllä James Hetfieldin laulu ei vielä kuulosta niin maneeriselta kuin seuraavalla vuosikymmenellä ja eeppisemmissä kappaleissa mies laulaa vahvasti. Sen sijaan Kirk Hammett viljelee puheboksia ja pedaalia aivan liikaa kitaroissa, ja potentiaalisesti hyvät soolot tuhritaan tätä myötä. Ulrichin kuuluisa rumpusoundi ja tuotanto yleensä ovat bändillä nykypäivään verrattuna kohtuullisella tasolla, tosin jos puhutaan oikeasti hyvin tuotetuista metallilevyistä, näitä Metallican uudempia ei kannata ottaa keskusteluun lainkaan.
Kaikki edellä mainitut tekijät tulisivat syventämään Metallican luovaa ahdinkoa, josta traagisimmin kertoo sen jatkuva kiistäminen. Muutama hyvä sävellys ”Loadille” silti mahtuu, ja jossain määrin kuunneltavaksi levy on näiden vuosien aikana kehittynyt. Seuraavana vuonna ilmestynyt ”Re-Load” tulisi olevaan vielä syvempi kauhaisu pohjamutien perukoille.
6½/10
Ville Krannila
Metalliluolan artikkelin levyn taustoista sekä toimituksen kommentit saa lukuun linkistä.
1.Ain’t My Bitch
2.2X4
3.The House That Jack Built
4.Until It Sleeps
5.King Nothing
6.Hero Of The Day
7.Bleeding Me
8.Cure
9.Poor Twisted Me
10.Wasting My Hate
11.Mama Said
12.Thorn Within
13.Ronnie
14.The Outlaw Torn
Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.
 Metalliluolan arvio, Ville Krannila.){kind=link}