Shade Empiren kuudes studioalbumi ”Sunholy” on julkaistu

Kuva: Raisa Krogerus
MAINOS:



Tiedote 15.9.2023

Suomalaisen äärimetallin kulmakiviin lukeutuvan Shade Empiren kovasti odotettu kuudes studioalbumi Sunholy saatettiin tänään äärimetallin ystävien saataville kokonaisuudessaan. Levyn kappaleita yhdistää yhtyeen ansiokkaasti luoma kaunis maailma, jossa sijansa saavat brutaalien kitaraelementtien ja syntetisaattorivallien ohella tiukat orkestraatiot. Sunholy on myös ensimmäinen albumi uuden laulajan Henry Hämäläisen kanssa. Levyltä on julkaistu tähän mennessä singlet In Amongst The WoodsSunholy sekä Maroon.

Levyn kappaleet ovat:
1. In Amongst The Woods
2. The Apostle
3. This Coffin an Island
4. Sunholy
5. Torn Asunder
6. Maroon
7. All-Consuming Flame
8. Profane Radiance
9. Rite of Passag

Omaleimaista ja monipuolista metalliaan jo viime vuosituhannelta asti takonut Shade Empire kertoo albumin olevan yhtyeen tähän mennessä monipuolisin julkaisu. Teos on teemoitettu vuoden 1978 Peoples Temple -kultin joukkomurhaan, mutta mukana on myös laajempaa pohdiskelua maailman nykytilasta.

”Sunholy on kuudes albumimme ja viimeisimmästä julkaisustamme on kulunut kuusi vuotta. Moni asia maailmassa ja myös bändissämme on muuttunut sen jälkeen. Meillä on ollut joitakin kokoonpanomuutoksia ja laulajana on nyt Henry Hämäläinen. Hän on yksi Suomen monipuolisimmista laulajista ja tuo levylle paljon vaihtelua. Sävellykset ovat myös kehittyneet entisestään, joten Sunholy on tähän mennessä selkeästi monipuolisin albumimme. Olemme aina halunneet mennä eteenpäin musiikillisesti sen sijaan, että tekisimme saman albumin aina uudestaan”, Shade Empiren basisti Eero Mantere kommentoi.

Yhtye julkaisee tämänkin albumin Candlelight Recordsin kautta, joka onkin ollut yhtyeen kotitalli jo vuosikymmenen ajan. Chris Edrichin (Devin Townsend, Leprous, Alcest) miksaama ja Pierrick Noëlin (Klone) masteroima Sunholy on monipuolinen teos. Fleshgod Apocalypsen Francesco Ferrini vastaa orkestraatioista ja Andy Reich Collapse Of Artista viimeistelee teoksen kansitaiteellaan.

Shade Empire on rakentanut omaa soundiaan vuodesta 1999 lähtien. Yhtyeen ensimmäisen, kriitikoiden ylistämän albumin Sinthetic (2004) julkaisi italialainen Avantgarde Records. Menestystä seurasi vuonna 2006 Studio Perkeleellä äänitetty Intoxicate O.S, joka saavutti avausviikolla Suomen virallisen listan sijan 25. Heidän kolmas julkaisunsa, konseptialbumi Zero Nexus (2008) debytoi sijalla 15. Neljäs albumi Omega Arcane julkaistiin Candlelight Recordsin kautta vuonna 2014. Sitä seurasi Poetry Of The Ill-Minded vuonna 2017.

Bändi on kiertänyt yhtyeiden, kuten Unleashed, Krisiun, Borknagar kanssa ja esiintynyt lukuisilla festivaaleilla maailmanlaajuisesti. Seuraavalle kiertueelleen yhtye suuntaa ensi kuussa, jolloin kiertuekaravaani halkoo Suomen niemimaata Kuopiosta alkaen.

Shade Empire on:
Henry Hämäläinen – laulu
Juha Sirkkiä – kitara ja koskettimet
Eero Mantere – basso
Erno Räsänen – rummut
Aapeli Kivimäki – kitara

SHADEEMPIRE.COM | FACEBOOK | INSTAGRAM | SPOTIFY


Lähde: Ginger Vine Management & PR
Kuva: Raisa Krogerus