Scarecrow – Night Of The Creeps EP (2021)

MAINOS:




Vuodesta 2002 asti horrorpunkillaan ahkerasti maailmaamme rikastuttanut kotimainen Scarecrow julkaisee tänä kauhun vuonna 2021 kokopitkän albuminsa ”Splatterpunk”. Tätä edeltää neljän kappaleen EP ”Night Of The Creeps”, joka on kuitenkin irrallinen tuotos eikä liity tulevaan albumiin. EP:n nimibiisi on tulossa Scarecrow:n tulevalle vinyyliboksille ”Horror Attack Wordwide”. Ounastelen EP:n materiaalin kuitenkin lupailevan pomminvarmaa variksenpelätinalbumia tälle vuodelle.

EP:n avaava tittelibiisi on mainio kiskonta, jossa keimaillaan yhtyeelle tuttuun tyyliin vahvalla melodialla ja tutuilla Scarecrow-aineksilla. Kappale on takuuvarmaa ja peittelemätöntä flirttailua 50-luvun pop-melodioilla ja perinteisillä punk- ja rock-elementeillä. Komea kappale, jota seuraa uudelleenäänitetty versio yhtyeen aikaisemmilta vuosilta biisistä ”Zombies”.

The Beauty of the Beast” -kappale nousee edukseen ja noussee yhdeksi vaikuttavimmiksi sävellyksiksi yhtyeen historiaan. Olkoonkin hieman kliseisistä aineksista kasattu. Dualismia tavoitteleva balladinomainen punk-eepos vokalisti Jack13:n jakaessa lauluvastuun Johanna Ruton kanssa osuu jonnekin kosmiseen ytimeen, jonka jälkeen EP:n päättävä räyhäisä ”Le Moribond” tuntuu jo hieman täytteeltä.

Yhtyeen tematiikassa seikkaillaan jossain Lucio Fulcin (s)exploitaatioutopiassa, jossa Misfits, 50-luku ja Hammer-kauhuelokuvat kohtaavat Tales From The Cryptin. Pitkän uran tehnyt orkesteri jaksaa painaa, eikä tingi tyylistään. Olkihatun noston paikka.

3+/5

PS. Kauhun ystäville vinkkinä, että ”Night Of The Creeps” on myös järjettömän hyvä kauhuelokuva vuodelta 1986.

Profiili | + artikkelit

Heavyn moniottelija, vapaa-ajattelija, satanistisuvakki ja humanisti. Metallin maku suussa on vahvasti black-painotteinen, vaikka Judas Priest on se suurin rakkaus. Suunnittelen ja ylläpidän Luolan nettisivua ja brändi-ilmettä. Kirjoitan artikkeleita, arvioita, uutisia ja haastatteluja sekä kuvaan keikat ja festarit. Odotan, että Martti Servo tekisi joskus metallialbumin.