Vuonna 1982 Philadelphian lähiöissä perustettu Cinderella julkaisi kolmannen albuminsa ”Heartbreak Station” marraskuussa 1990. Kahden USA:ssa triplaplatinaa myyneen levyn (”Night Songs” (1986) sekä ”Long Cold Winter” (1988)) jälkeen latu oli valmiiksi raivattu sitä viimeistä hyppyä varten todelliseen supertähtisarjaan. Näin ei käynyt, sillä ”Heartbreak Station” jäi reilusti jälkeen kahdesta edeltäjästään, myyden ”vain” platinaa. 30 vuotta levyn julkaisun jälkeen albumi on hyvä ottaa uudelleen tarkasteluun, esimerkiksi kysymyksellä, mikä meni pieleen?
”Woke up this morning on the wrong side of bed
I got this feeling like a train’s running through my head.”
Cinderella oli liikkunut musiikillisesti toisella levyllään ”Long Cold Winter” jo poispäin debyyttinsä selkeästä tukkahevi-meiningistä. ”Heartbreak Station” käynnistyy slide-kitaroiden ujelluksella, bändin rysäyttäessä pelin käyntiin Aerosmithin sekä Rolling Stonesin äpärälapsella ”The More Things Changella”. Heti ensimmäisenä kuulija yllättyy biisin rouhean roots-henkisestä classic rock -soundimaailmasta, mikä on kaukana useiden Cinderellan aikalaisten kasarisoundeista. Biisi on onnistunut pelinavaaja ja rokkaa komeasti.
”Love’s Got Me Doin’ Time” pitää meiningin yhä klassisena rokkina, hienon wah wah-riffin puskiessa biisiä väkisin eteenpäin ja vokalisti Tom Keiferin räkäisen äänen kietoessa kuulijan sormensa ympärille. Ensimmäinen sinkkujulkaisu ”Shelter Me” vie Cinderellan lopullisesti kolmannen levyn maailmaan. Akustista kitaraa, slideä, kapakkapianoa ja jopa country-sävyjä yhdistelevä biisi on selkeä 1970-luvun alun Rollari-pastissi, joka viimeistään sai tukkahevifanit kyselemään mitä ihmettä Cinderellalle on tapahtunut?
Albumin nimiraita on todennäköisesti sen tunnetuin kappale ja sitä voi kutsua bändin aiemman hittisinkun ”Don’t Know What You Got (´Till It’s Gone)” sisareksi. Kyseessä on yksi voimaballadien unohdettu klassikko ja lähellä napakymppiä. Jousisovituksen tähän teki muuten Led Zeppelinin velho John Paul Jones. LP-ajan A-puolen päättävät rouhea Rollari-henkinen rokkari ”Sick For The Cure” ja lähes countryksi laskettava ”One For Rock And Roll”. Molemmat ovat onnistuneita vetoja, mutta eivät aivan nouse niitä edeltäneiden kappaleiden tasolle.
B-puolen avaa ”Dead Man’s Road”, joka jyrää eteenpäin komeasti dropped-D-vireessä kulkevan riffin voimalla nostaen hattua Led Zeppelinille ja Freelle, biisin huipentuessa komeaan kertosäkeeseen ja loistavaan kitarasooloon. ”Make Your Own Way” käynnistyy AC/DC-henkisellä riffillä, mutta kappale ei aivan onnistu lunastamaan tarttuvan riffittelyn aiheuttamia lupauksia.
”Electric Love” on jälleen rakennettu kitarariffin ympärille, mutta mikäpä siinä, kun riffi on näin mystisen komea. ”Love Gone Bad” on 1970-luvun Aerosmithin jalanjäljissä kulkeva rokkari, joka ei aivan onnistu vakuuttamaan. Samaa voidaan sanoa levyn päättävästä ”Winds Of Changesta”, joka häviää selvästi ”Heartbreak Stationille” slovareiden taistossa.
Mikä sitten ”Heartbreak Station” -albumilla meni pieleen? No ei varsinaisesti mikään, sillä levy on osoittautunut bändin parhaiten ajan hammasta kestäneeksi ehkä juuri sen takia, että se sisältää ajatonta classic rockia. Toisaalta bändi saattoi pelottaa pois linjan muutoksellaan hard rock -diggarit, joille Cinderellan tyyli oli aivan liian kevyt ja horisontissa häämötti grunge-vallankumous, joka oli myrkkyä usealle yhtyeelle. Mene ja tiedä. Piti kiekosta tai ei, niin Cinderella osoitti omaavansa kanttia uskaltaessaan muuttaa musiikillista linjaansa ja tälle on pakko nostaa hattua.
”Heartbreak Station” jäi Cinderellan viimeiseksi voimannäytteeksi, sillä bändi julkaisi tämän jälkeen enää yhden studiolevyn, eli vuonna 1994 ilmestyneen ”Still Climbing”, joka hukkui täysin tuohon aikaan musamaailmaa järisyttäneen grungen ja alternative rockin aikaansaamaan hyökyaaltoon, flopaten kaupallisessa mielessä pahasti. Yhtye löi pillit pussiin hetkeksi, mutta teki vielä paluun ja jatkoi satunnaista keikkailua aina viime vuosikymmenelle saakka. Lopulta soolouralle siirtynyt nokkamies Keifer ilmoitti muutama vuosi sitten jäsenten välien olevan pahasti tulehtuneet ja Cinderellan tarun olevan käytännössä ohi.
8/10
Ilkka Järvenpää
1. The More Things Change
2. Love’s Got Me Doin’ Time
3. Shelter Me
4. Heartbreak Station
5. Sick For The Cure
6. One For Rock And Roll
7. Dead Man’s Road
8. Make Your Own Way
9. Electric Love
10. Love Gone Bad
11. Winds Of Change
Vankasti kasarihevin, AOR:n ja ns. classic rockin suuntaan kumartava oululainen vanhempi herrasmies. Elämä pyörii pitkälti perheen, musahommien, siviilityön ja kuntoilun ympärillä. Harrastuksiin kuuluu elokuvat, englannin valioliiga, lukeminen, sekä hyvä ruoka ja juoma.
 Metalliluolan arvio, Ilkka Järvenpää.){kind=link}