Accept – I’m A Rebel (1980)

MAINOS:




Accept oli potkaissut levytysuransa käyntiin vuonna 1979 nimettömällä albumilla. Kyseessä oli melkoinen sillisalaatti kokeilevia biisejä, jotka pomppivat rankasta kaahauksesta balladinomaisiin ratkaisuihin. Oma ilme oli levyllä vielä löytämättä ja myyntiluvut olivat surkealla tasolla, mutta menestystä alkoi siitä huolimatta tulla. Bändissä ensilevyn aikoihin vaikuttaneet kitaristi Gerhard Wahl ja rumpali Frank Friedrich saivat leikistä tarpeekseen juuri kun vaikutti siltä, että Acceptista kehkeytyy ammattimainen ryhmä.

Uutta albumia ”I’m A Rebel” levyttämään lähti tiiviimpi ja asialleen omistautuneempi ryhmä, kun toiseen kitaraan saatiin Jörg Fischer ja rumpuihin Stefan Kaufmann. Kyseessä oli bändin ensimmäinen klassinen kokoonpano, joka pysyi kasassa useita vuosia lukuun ottamatta Fischerin kahden vuoden poissaloa, jonka aikana työssä sijaisti Herman Frank. Jörg teki paluun 1984 ja kullan vuoleminen jatkui vanhaan malliin vielä joitain vuosia.

Acceptin saksalainen levy yhtiö Brain vaati bändiltä uuden vuosikymmenen alkaessa radiohittiä, jota ei ensimmäiseltä albumilta löytynyt ja hittiä haettiin yllättävältä suunnalta. Brainin porukat tarjosivat Acceptille kovan luokan kytköstä AC/DC-leiriin. Youngin vejessarjan Alex Young oli tekaissut salanimellä George Alexander veljestään Angusista kertovan biisin ”I´m A Rebel”, jonka AC/DC oli jostain syystä torpannut eli kappale oli vapailla markkinoilla levyttämistä varten.

Accept tarttui täkyyn ja teki kappaleesta jyräävän boogien, joka kuulostaa erittäin paljon AC/DC:ltä. Biisi on albumin outo lintu, sillä ei Accept mikään boogiejyrä ollut toisin kuin kengurumaan öljytty rock´n´roll -kuningas AC/DC. Vedossa on silti jotain vastustamatonta kaikessa yksinkertaisuudessaan ja tarttuvuudessaan, vaikka antaa itsessään täysin väärän kuvan albumista. Singlen levyttäminen kuitenkin kannatti, sillä se antoi bändille sen ensimmäisen hitin.

Albumin sävellykset voi jakaa kolmeen eri kategoriaan joista ”I´m A Rebel” kelluu omalla planeetallaan, kaksi basisti Peter Baltesin laulamaa balladia omallaan ja loput viisi edustavat sitä tyyliä jolla Accept tultaisiin myöhempinä vuosina maailmalla tuntemaan: heavy metal -bändinä Saksan maalta.

Kitaristi Wolf Hoffmann on Saksan vastine Tony Iommille. Hän osaa tehdä tarttuvia kitarariffejä ja melodisia sooloja ja on kuuleman mukaan melkoinen tyranni bändikavereitaan kohtaan. Wolfin kirkas visio Acceptin suhteen on saanut bändin vapisemaan liitoksistaan ja yhtye on vuosikymmenten aikana muutamaan otteeseen jo lopettanut toimintansa.

Tuosta sävelkynästä saadaan esimakua tällä albumilla kappaleiden ”Save Us”, ”Thunder And Lightning”, ”China Lady”, ”I Wanna Be No Hero” ja ”Do It” muodossa. Vaikka kitarariffien terävin kärki odottaa vielä löytymistään, on näissä biiseissä jo se Accept-henki, joka tulisi kulminoitumaan huippuunsa seuraavilla viidellä studioalbumilla.

Vokalisti Udo Dirkschneider lataa kappaleissa tuttuun tapaansa täyslaidalta ja bändi on hoitanut työnsä studiossa hienolla tavalla tukien kitaramelodioiden sekä laululinjojen saumatonta yhteistyötä. Tarttuvimman ja parhaan esimerkin tästä antaa ”China Lady”, joka on levyn unohdettu helmi.

Oma lukunsa ovat sitten ne Peter Baltesin laulamat kaksi balladia. Hänet päästettiin mikin varteen jo ensimmäisellä levyllä kahteen sävellykseen, joista ”Seawinds” toimi hienosti. ”Sounds Of War” taas oli biisinä levyn huonoimpia, eikä Baltesin ääni päässyt oikeuksiinsa. Vaan nyt pääsee. Hänen kaunis ja korkea äänialansa sopi näihin balladeihin todella hyvin. Myös akustiset kitarat on näitä kappaleita varten kaivettu hyötykäyttöön ja kappaleiden teemat rakentuvat niillä soitettuihin kuvioihin, kunnes kertosäkeissä oikeat kepit tuovat voimaa sekä tunnetta kertosäemelodioihin.

”No Time To Lose” on kuin Metallican ”The Unforgiven”; se ensimmäinen hidas, joka toimii lähes yhtä hienosti kuin se toinen vielä isompi balladi. ”The King” on ”I´m A Rebelin” kohokohtia sisältäen kauniin laulumelodian ja upean kertosäkeen. Joku voisi jopa väittää tätä biisiä levyn parhaaksi ja näen sille hyvät perusteet. Baltesin ääni sopii näihin kahteen raitaan loistavasti ja tuntuu harmittavalta, ettei hänen vokaalejaan enää hyödynnetty Acceptin 1980-luvun levyillä enää kuin yhdellä balladilla: ”Breakerilta” löytyvällä ”Breaking Up Againilla”. Vuoden 1996 ongelmallisella ”Predator”-levyllä Baltes pääsi jälleen ääneen ja vastasi taas kerran yhdestä albumin kohokohdista ”Lay It Down”.

Jos Acceptin ensialbumi oli vielä kokeileva ja tyyliltään epätasainen, ”I´m A Rebel” oli tiiviimpi ja ennen kaikkea biiseiltään paljon parempi paketti. Myös lyhyellä vajaan 34 minuutin kestollaan se saatiin iskultaan terävämpään kuntoon ja ostavien metallipäiden mielenkiinto yhtyettä kohtaan heräsi. Levyä kestää kuunnella vielä neljä vuosikymmentä myöhemmin hyvillä mielin, eikä se häpeä aikalaistensa rinnalla. Accept tulisi lataamaan seuraavilla albumeillaan todella vakuuttavaa jälkeä ja raivasi polun, josta se tultaisiin tulevaisuudessa tuntemaan. ”Breaker”, ”Restless And Wild”,Balls To The Wall”, ”Metal Heart” sekä ”Russian Roulette” on sellainen levytyssuora, josta mikä tahansa yhtye voi olla ylpeä. Nämä albumit sinetöivät bändin kultakauden ja kymmenien metalliklassikoiden mittaisen suoran.

8/10

Tomi Nousiainen-Gunnar

1. I’m A Rebel
2. Save Us
3. No Time To Lose
4. Thunder And Lightning
5. China Lady
6. I Wanna Be No Hero
7. The King
8. Do It

+ artikkelit

Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.