The Shadow Tour – Kamelot, Leaves´ Eyes & Flat Earth @Nosturi, Helsinki 25.9.2018

Kamelot
Kamelot

Helsingin Nosturi joutuu väistymään asuin- ja liikekiinteistöjen tieltä ensi vuoden loppuun mennessä.

Koleana syyskuun iltana Suomeen saapunut Kamelotin johtama The Shadow Tour muistutti jälleen kerran, ettei pääkaupungin keikkatarjonta ole sama ilman tätä usean metallikonsertin näyttämönä toiminutta pyhättöä.

Kamelot veti tuvan täyteen Nosturissa 25.9.2018.
Kamelot veti tuvan täyteen Nosturissa 25.9.2018.

Vaikka raskaan musiikin iltamat eivät aina erityisesti tiistai keikkapäivänä huomioiden ole aina jaksaneet kiinnostaa kansaa, Kamelot veti kuitenkin lähes täyden Nosturin yläkerran salin verran faneja, moni toki tähtäsi vasta pääyhtyeeseen ja ovien auettua klo 19 jälkeen väkimäärä oli vielä vähäistä.

Kamelotin kosketinsoittaja Oliver Palotain kanssa vietetyn lyhyen juttelutuokion jälkeen oli aika tarkistaa merchandise -osasto, jota oli paitojen ja levyjen osalta tarjolla suhteellisen mukavasti kahdellakin eri myyntitiskillä. Tunnelma paikan päällä oli välitön ja yleisöä tuntui saapuneen useasta eri ikäryhmästä. Vaikka Kamelot on jo usean vuosikymmenen historian tehnyt bändi, oli mukava huomata paikalla olleen myös yhtyeen omaan fokukseen aikanaan tuoneen ”The Fourth Legacy” -levyn aikoihin syntyneitä faneja. Heti saliin saavuttua huomio kiinnittyi erikoiseen neliön muotoiseen catwalk-ratkaisuun, joka vajaan metrin lavaa alempana sijaiten vein tilaa yleisöltä. Toisaalta se toi bändit selvästi lähemmäksi katsojia Nosturin intiimissä tilassa.

Elina Siirala siirtyi Leaves´ Eyesin keulille yhtyeen pitkäaikaisen laulajan Liv Kristinen tilalle 2016.
Elina Siirala siirtyi Leaves´ Eyesin keulille yhtyeen pitkäaikaisen laulajan Liv Kristinen tilalle 2016.

Leaves’ Eyes esiintyi nyt ensimmäistä kertaa Helsingissä bändiin pari vuotta sitten liittyneen vokalisti Elina Siiralan kanssa. Yleisöä oli hävettävän vähän paikalla kuuntelemassa sinfonista metallia taidolla soittavaa ja folk-soundeista vaikutteita ottanutta norjalaislähtöistä yhtyettä, mutta kunnon ammattilaisina muusikot Elinan sekä toisen laulaja Alexander Krullin kanssa settinsä hoitivat. Tuoreen ”Sign Of The Dragonhead”  –albumin poiminnat nimikappaleen sekä ”Riders On The Windin” johdolla toimivat hienosti vanhan materiaalin rinnalla ja Siiralan aikanaan esitellyt ”Edge Of Steel” nousi keikan kohokohdaksi.

Leaves´ Eyes Nosturissa 2018.
Leaves´ Eyes Nosturissa 2018.

Yleisö alkoi loppua kohden lämmetä selvästi paremmin, mutta verrattuna elokuun alun Wackenissa nähtyyn riehakkaaseen miekkailuun, ei Nosturissa päästy kuin aavistus plussan puolelle. Musiikillisesti Leaves’ Eyes on kuitenkin yksi vahvimmista tämän tyylisuunnan edustajista mitä nykymusiikilla on tarjota, joten yhtye kannattaa ehdottomasti tarkistaa mikäli siihen vain mahdollisuus tulee.

Flat Earthin Anttoni Pikkarainen Nosturin lavalla 2018.
Flat Earthin Anttoni Pikkarainen Nosturin lavalla 2018.

Suomen keikoille erikoiskiinnityksen saanut Flat Earth oli kahden muun yhtyeen setteihin peilaten väärässä seurassa. Bändin juurekas hard rock repii otteensa 1990-luvulta, ja toimisi varmasti vaikka Alice In Chainsin lämmittelijänä selvästi paremmin. Kitaristi Linden riffit irtosivat välillä hyvillä soundeilla ja taidokkaasti, eikä rummuissa takoneen Kaasun suorituksessakaan ollut moittimista. Bassossa Niclas Etelävuori teki myös varmaa työtä.

Niclas Etelävuori Flat Earthin bassossa Nosturissa.
Niclas Etelävuori Flat Earthin bassossa Nosturissa.

Loppua kohden yhtyeen tulevan ”None For One” -levyn materiaalista kasattu materiaali näytti vain yhä enemmän puuduttavan kuulijakuntaa, jota tässä vaiheessa oli jo avausyhtyettä selvästi enemmän seuraamassa. Toiseksi viimeisenä kuultu ”Blunt” likaisine kitarakuvioineen toimi onneksi selvästi paremmin ja vokalisti Anttoni Pikkaraisen kiitokset Kamelotille otettiin lämpimästi vastaan.

Puolen tunnin odotuksen jälkeen Kamelotin taustanauha aloitti pauhunsa ja savun saattelemana yhtye saapui lavalle vain huomatakseen nauhan katkeavan kesken intron. Minuutin ihmettelyn jälkeen avauskappale ”Phantom Divine” laskettiin sisälle ja bändi kohtasi hyvin mukana heiluneen nyrkkimeren. ”Tämä ei nyt ole kovin rock’n’rollia” kuului yleisöstä, mikä ehkä summasi yhtyeen yhdistelmään pitkälle vietyä sinfonisen, progressiivisen ja teatraalisen metallin fuusiota ja sen suhdetta sovitusten teknisiin ratkaisuihin. Ero edellisen yhtyeen maanläheisyyteen oli ainakin mielenkiintoinen.

Kamelotin Tommy Karevikin lavakarisma ei jättänyt kylmäksi.
Kamelotin Tommy Karevikin lavakarisma ei jättänyt kylmäksi.

Ruotsalainen Tommy Karevik on taidokas korvaaja musiikkimaailmasta täysin vetäytyneelle Roy Khanille, vaikka levyllä hän ei omaa samaa tunteen syvyyttä, livenä Karevik todisti arvonsa. Paitsi laulusuorituksen osalta, esiintyjänä hän taidokkaasti tulkitsi yhtyeen kappaleiden draamankaarta. Myös karismaa mieheltä löytyi. Kun laulaja valmisteli yleisöä uuteen yhteishuutoon, salin etualalta kuulunut ”Mats Sundin!” -karjaisu sai vokalistin toteamaan hymy suupielessään ”Don’t disturb the master”. Muusikoina Kamelot on huippuluokkaa, mistä kertoi tuuraajana rumpujen takana istuneen Alex Landenburgin sekä Oliver Palotain yhteinen soolohetki, jonka aikana ei juuri vessajonoja muodostunut.

Koskentinsoittaja Oliver Palotai.

Biisimateriaali painottui ymmärrettävästi Kamelotin uudempaan tuotantoon. Viimeisin ”The Shadow Theory” sai useamman kappaleen settiin ja ainoastaan muutama veto kuultiin Khanin aikakaudelta. Yhtyeen selvästi omaksi suosikikseni nouseen ”The Fourth Legacyn” ohittaminen kokonaan kieltämättä kirveli, mutta toisaalta sitä aikanaan seuranneen ”Karman” nimikappale sekä ”Forever” saivat kyyneleet nousemaan silmäkulmiin. Myös ”The Black Halon” tähtihetki ”March Of Mephisto” toimi hienosti.

Normaaliviisikon ohella Once Humanin Lauren Hart on nähtävästi kiinnitetty mukaan koko kiertueelle. Nainen osasi villitä yleisön, mutta vokaalien osalta lisäarvo jäi kosmeettiseksi, Esimerkiksi Arch Enemyn Alissaan verrattuna naisen korahtelu oli melko vaatimatonta. Pari kappaletta Hart tuntui lisäksi viettävän ainoastaan taustalla mikki kourassa heiluen ja satunnaisesti nauhalta tulleiden kuorojen päälle laulaen.

Lauren Hart Kamelotin kanssa Nosturin lavalla.
Lauren Hart Kamelotin kanssa Nosturin lavalla.

Kotimainen vieras saatiin kappaleissa ”Sacrimony (Angel Of Aterlife)” sekä encorena kuullussa ”Liar Liar (Wasteland Monarchy)”, kun Battle Beastin Noora Louhimo valtasi lavan omalla selvästi tunnistettavalla raspiäänellään. Valitettavasti Nooran mikki oli turhan hiljaisella, jotta hänen ja Karevikin duetoista olisi saanut kaiken mahdollisen irti. Yleisö oli kuitenkin innoissaan ja viimeisten sointuen vaietessa suosionosoitukset olivat kohtalaisen voimakkaat. Muutenkin Kamelotin tarttuvat kertosäkeet saivat Nosturin mukaansa kiitettävän hyvin. Soundit olivat alun nikottelua ja satunnaisia vokaalien häipymisiä lukuunottamatta hyvissä kantimissa.

Nosturissa on vuosien varrella tullut koettua oman metallifanituksen parhaat keikkamuistot. Mikäli Kamelot kumppaneineen jäi omalta osaltani siellä juhlituksi viimeiseksi konsertiksi, ei voi kuin kumartaa ja kiittää hienoa salia ja sen henkilökuntaa elämää suuremmista hetkistä.


Teksti: Ville Krannila
Kuvat: Raisa Krogerus ©Metalliluola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here