Kauhumetallia Riihimäeltä. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Tarkoitan nyt aivan oikeasti mielenkiintoiselta ilman sarkasmin häivääkään. Saatekirjeessä bändi vielä kertoo ammentavansa vaikutteensa 1980- ja 1990-lukujen hevimetallista ja sehän tässä osoitteessa nostaa odotuksia entisestään. Kuitenkin levyn puolenkymmentä kertaa läpi kuunnelleena on vaikea sanoa, mitä mieltä tästä Silver Bulletin debyyttialbumista olen. Tekisi hirveästi mieli kehua ja toisaalta esittää viiltävää kritiikkiä, mutta kun en oikein sitäkään saa tehtyä. Soitto kulkee ja puikoissa ovat ammattimiehet. Biisit ovat erittäin taidokkaasti sävellettyjä ja sovitettuja, mutta silti en oikein saa tästä koppia. Jokin tuntuu puuttuvan. Katsellaanpa tarkemmin.
”Screamworksia” kuunnellessa kultaisen 80-luvun isoista metalliakteista tulevat ensimmäisinä mieleen King Diamond ja Judas Priest. Tiukkaa riffittelyä ja melodista ”korkealta ja kovaa”-laulua aivan kuten pitääkin. Kitarat sahaavat ja rummut jyräävät. Bändi puskee eteenpäin kuin juna. Ehkä tässä piilee yksi asia, joka omaan korvaan hiukan särähtää. Kappaleiden perusilme on turhan yksitotinen. Totta kai biiseissä on nyansseja ja tempojen vaihtelua, mutta jotenkin samaa kaavaa ne silti noudattavat.
Laulaja Nils Nordling on kultakurkku. Se käy selväksi jo avausbiisi ”Slaughterhousen” ensikiljaisusta. Harvalla bändillä on riveissään näin moneen taipuvaa vokalistia. Siksi vähän harmittaa, että kaikesta osaamisestaan huolimatta Nordling laskettelee vähän liiankin turvallisia latuja ja ilmaisu tuppaa olemaan samaa kaavaa noudattavaa. Laulumelodioita monipuolistamalla kappaleista olisi kertaheitolla saanut mielenkiintoisempia. Nordlingin eläytyminen ja biisin sisällä oleminen sen sijaan on kympin tasoa. Tunnetta ja vivahteita laulussa on niin, että siitä voisi moni vokalisti ottaa mallia. Lisäksi kauhuteemaan sopivat kirkaisut lähtevät kuin se kuuluisa kuppa Töölöstä ja korostavat lyriikoita.
Kielisoitinosasto täyttää ruutunsa asiaan kuuluvalla tavalla. Kompit ja riffittelyt ovat painavia ja soolot lennokkaita sekä oikeissa paikoissa sopivasti maalailevia. Selvästi sävellyksiin ja sovituksiin on käytetty aikaa, eikä yhtään nuottia vedetä ”vasurilla”. Ammattitaitoista kitarointia on aina ilo kuunnella.
Kappaleiden kuorruttamiseen on käytetty kuoroja sekä orkestraatioita ja onneksi tämä on tehty hyvällä maulla sopivasti annostellen. Nämä mahtipontiset elementit eivät ota musiikista yliotetta vaan ovat pikantti lisä ja värittävät lopputulosta sopivan kokoisella pensselillä. Maailmassa on jo tarpeeksi yhtyeitä, joilla itsetarkoitus tuntuu olevan orkestraatiot ja maailmanlopun paisuttelu. Onneksi Silver Bullet perustaa ilmaisunsa perinteiselle bändisoitolle ja lisäykset toimivat vain satunnaisina tehokeinoina.
Kymmenestä perusbiisistä ja yhdestä bonuspalasta jotenkin ironisesti jäi mieleen nimenomaan levyn päättävä bonuskappale ”Burns Inside”. Näin ehkä siksi, että se alkaa seesteisesti ja rauhallisemman tunnelmansa ansiosta ei kulje aivan samaa uraa kymmenen edellisen biisin kanssa. Muita mainitsemisen arvoisia vetoja ovat jo alussa mainittu ”Slaughterhouse”, ”Tormentor”, ”Buried Alive” sekä ”Life Undone”. Toki jokainen ne omat suosikkinsa löytää, mutta omaan korvaani näissä mainituissa oli jotain, mikä erotti ne massasta. ”Screamworksin” suurin helmasynti onkin ehkä juuri se, että kappaleissa on periaatteessa kaikki tarvittava ja välillä liikaakin, mutta silti itselleni jotain jäi puuttumaan. Sille yhdelle – miksei useammallekin – ässäbiisille iskevine kertosäkeineen olisi ollut tilausta. Toivon mukaan Silver Bullet onnistuu sen/ne seuraavalle albumilleen sisällyttämään.
Jos ”Screamworksia” arvioisi pelkästään soiton ja osaamisen perusteella, olisi kyseessä helposti kiitettävä julkaisu. Kuitenkin musiikki on paljon muutakin kuin suorittamista ja taituruutta. Kuuntelijana toivon musiikin saavan aikaan tunteita ja myös herättävän kiinnostuksen esittävää artistia kohtaan. Debyyttialbumillaan Silver Bullet ei tässä kohdallani onnistunut. Olen kuitenkin varma, että maailmassa on paljon korvia, joita yhtyeen ulosanti miellyttää rutkasti enemmän. Ja kun perusasiat ovat kunnossa, uskon yhtyeen tulevaisuudessa saavan aikaan mielenkiintoisempia albumikokonaisuuksia ja sitä kautta yltävän mainetekoihin. ”Screamworksilla” ei vielä ollut sen aika.
7½/10
Teemu Kuosmanen
1.Slaughterhouse
2.Tormentor
3.The Rite
4.Buried Alive
5.More Than Meets The Eye
6.The Resurrected
7.Under The Spell
8.Life Undone
9.Soul Apart
10.Within The Dark
11.Burns Inside (bonus track)
40 ja plus vanhan liiton metallimies Kajaanista. Musiikkimaku juminut metallin osalta perinneheviin ja stadionkertseihin, mutta vanhemmiten korvaa alkanut miellyttää myös muunlainen musiikki. Pääasia, että kuulostaa hyvältä niin kuin esimerkiksi Popeda ja E-Type. Perheenisän velvollisuuksien lisäksi aikaa vievät kitaransoitto bänditouhuineen sekä intohimoinen suhde maailman kovimpaan metallibändiin ja maailman kovimpaan jalkapallojoukkueeseen. Scream for me Liverpool!
 Metalliluolan arvio, Teemu Kuosmanen){kind=link}