Jalometalli 2015 festivaaliraportti

jalometalli

Jalometalli 2015 – Paluu syntyjuurille.

Alkujaan varsin pienimuotoisena tapahtumana aloittanut ja nyt jo neljättätoista kertaa järjestetty Jalometalli on vuosi vuodelta kasvanut ja kehittynyt suuremmaksi tapahtumaksi, kävijämäärän tasoittuen noin 4000 festarivieraan tasolle muutama vuosi sitten. Oulun Kuusisaaressa aloittanut festari siirtyi vuonna 2006 Oulun Teatrian yhteyteen, ”vieraili” viime vuonna Oulun Raksilan urheilupuistossa ja palasi tänä vuonna takaisin syntyjuurilleen Oulun Kuusisaareen. Festareiden pääesiintyjäksi oli täksi vuodeksi buukattu Legendaarinen Saxon ja Death metal-jyrä Dark Tranquillity. Festareilta löytyi myös paljon muuta tuttua ja hieman tuntemattomampaa esiintyjää kolmella eri lavalla, joten Metalli- viikonloppuun mahtui monenlaisia tunnelmia. Jälleen kerran joku lava jäi tämän reportterin käsittelyssä alakynteen ja tällä kertaa se oli sisälava, jolta ehdin bongata viikonlopun aikana vain 3 bändiä. Pahoittelut tästä, mutta nyt kävi näin. Mutta jaarittelu sikseen: Jalometalli 2015, olkaa hyvä.

Perjantai 

Perjantaina festarifiilistä hidasti hieman siviilityöt, jotka tunnetusti häiritsevät harrastuksia. Tällä kertaa siviilitöiden uhriksi jäi yhtä aikaa aloittaneet sisälavan Encrypted ja päälavan Battle Beast, josta ehdin kuulla alueen ulkopuolella viimeisestä biisistä noin 30 sekuntia. Pressi-passin lunastamisen ja turvatarkastuksen jälkeen alueella oli jo käynnissä päivän ensimmäinen turpaanveto, eli kakkoslavalla sulosointujaan tarjoileva puoli kuudelta aloittanut Sotajumala. Mynni & kumppanit olivat Jalometalli_Hellmainiossa iskussa ja saivat tässä vaiheessa jo kohtuullisen kokoiseksi kasvaneen yleisöjoukon piestyä varsin mainioon meininkiin. Sotajumalan vajaan tunnin mittaisen keikan jälkeen päälavalle kapusi monien odottama brittihevilegenda Hell. Päälavan eteen kerääntyi sankka joukko katsojia ja he saivatkin todistaa mainiota keikkaa, sillä sen verran kovassa iskussa Hell oli tarjoten päivänvalossakin yllättävän teatraalisen ja dramaattisen show’n. Vokalisti David Bower (tunnetaan myös nimellä David Beckford) otti yleisön hyppysiinsä kuten vankan kokemuksen näyttelijänä niin draamoissa kuin musikaaleissa omaavan miehen voi olettaakin ottavan. Mies lauloi todella hyvin ja erään herra Andy Sneapin riveissään sisältävä orkesteri oli liekeissä. Hell olikin yksi mielestäni viikonlopun kovimmista bändeistä.

Hellin jälkeen suuntasin kakkoslavalle tsekkaamaan toista legendaarista brittihevibändiä, eli Satania. 1979 perustettu bändi oli yksi NWOBHM-liikkeen ensimmäisiä bändejä julkaisten 1980-luvulla kaksi levyä, hajoten, uudelleen kokoontuen, hajoten ja jälleen kerran uudelleen aloittaen vuonna 2011. Jotta orkesterin historia olisi vielä monimutkaisempi toimi bändi välillä kahdella muullakin nimellä. Viimeisimmän aktivoitumisen jälkeen bändi on julkaissut yhden levyn ja uutta materiaalia on odotettavissa vielä tänä vuonna. Satan oli minulle etukäteen nimenä tuttu orkesteri, mutta viimeisimmät kuuntelumuistoni orkesterista jäivät kultaiselle 80-luvulle C-kasettiaikaan, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Jalometallissa lavalle ponkaisi kuitenkin varsin terhakassa iskussa oleva veteraaniryhmä, jonka musiikista oli helposti poimittavissa vankat brittiheviperinteet, sekä varhaiset speed/thrash-vaikutteet, joita bändi oli itse ollut yhtenä esittelemässä monelle huomattavasti suurempaan maineeseen nousseelle bändille. Allekirjoittaneelle Satan putosi luokkaan ”Ihan jees”. Aiemmin esiintynyt Hell vei mielestäni selkävoiton tässä helvetillisessä kaksinkamppailussa, mutta toisaalta moni tuttavani kehui Satania melkoisesti, joten ehkäpä minä en vaan tajunnut tätä.

Seuraavana oli vuorossa päälavalla puoli yhdeksältä aloittava ja monien kovasti odottama Cradle of Filth, joka starttasikin settinsä intron jälkeen tiukalla kaksikolla Cthultu dawn ja A Dream of wolves in the snow. Meininki jatkui tiukkana Cradlen ollessa hyvässä iskussa Summer dying fastilla. Jos jotain negatiivista tästä keikasta hakee, niin miksauksessa koskettimet jäivät välillä hieman matalalle ja Danin kirkuminen ei ehkä saavuttanut niitä kaikkein mielipuolisimpia sfäärejä, mutta kaiken kaikkiaan CoF oli varsin viihdyttävä vieras.  Keikalla minulle iskivät parhaiten Nymphetamine ja keikan päättänyt From the cradle to enslave. Tuoreelta Hammer Of The Witches levyltä kuultiin vain yksi kappale Righ wing of the garden triptych

Jalometalli_CoF2

Cradle of Filthin jälkeen kakkoslavalle hyökkäsi todellinen Death metal-legenda, eli Obituary. Instrumentaalilla Redneck stomp settinsä aloittanut iso O teki heti pelin selväksi: Nyt ei todellakaan leikitä. Kitarat murisivat murhaavasti ja miehet olivat julmassa iskussa. Itse moshasin eka viisun photopitissä, joten tästä biisistä minulla ei ole kuvamateriaalia, joten toisen Centuries of liesin aikana pyrin räppäämään muutaman kuvan, mutta ei siitä oikein tullut mitään.  Sen verran Obituary vei tämän toimittajan mukanaan. Debyyttilevyn Intoxicated sekä Bloodsoaked iskettiin peräjälkeen ja olivatkin yhtyeen vanhemman materiaalin ystäville täyttä kultaa. Turpaanvetoa jatkettiin vielä reilu puolituntisen verran keikan huipentuessa kahteen viimeiseen ralliin Inked in blood ja Slowly we rot. Kiitoksia Obituary.

Jalometalli_Obituary

Obituaryn jälkeen suuntasin kohti päälavaa, jossa tulevasta varoitti PA:sta soiva AC/DC-klassikko It’s a long way to the top (If you wanna rock’n’ roll): Kotka oli laskeutumassa. Puoli yhdeltätoista aloittanut Saxon otti yleisön haltuun Motorcycle manilla, eikä jatkokaan ollut pidättelyä: Sacrifice, Rock ’n’ roll gypsy ja tulevan levyn eka sinkku Battering ram. Veteraanit eivät tunteneet väsymystä Saxonin tulittaessa biisejä vuosien varrelta. Miehet soittivat hyvin, mutta pakko on nostaa erityisesti esiin Biff Byfordin yhä mainiossa iskussa oleva ääni: mies kuulostaa yhä samalta kuin nuorena. Varsinaisen settinsä Saxon huipensi allekirjoittaneen kahteen suokkaribiisiin bändiltä, eli Eagle has landed ja Crusader. Tämän jälkeen bändi palasi vielä lavalle tarjoten kolme encorea, eli Princess of the night, Denim & leather ja Wheels of steel. Saxonin setti oli mainio kattaus kasariklassikoita, höystettynä muutamalla tuoreemmalla rallilla ja vierailipa bändin setin aikana lavalla myös Hra Andy Sneap nostamassa 20 000 feetin vielä piirun verran korkeammalle kitaroinnillaan.

Pakko tunnustaa: Kasarihevin kasvatille Saxon oli viikonlopun kuningas. Saxonin keikan jälkeen suuntasin vielä sisälavalle kuuntelemaan Jess and the Ancient Onesin fiilistelyä. Bändi soitti hyvin ja useammankin suusta kuului sanat: ”Tämähän on melkein kuin Blue Öyster Cult”. Mielestäni bändi ei ollut ihan sitä, vaan ihan oma itsensä ja mainio sellaisena. Samalla bändi oli sopiva orkesteri saattamaan Jalometalli-kansan kohti keskustaa ja baariin, tai minun tapauksessa kotiin.

Jalometalli_Saxon(2)

Lauantai 

Lauantai oli minulle ongelmallinen päivä, sillä minulla oli sovittu samalle päivälle oma keikka. Aamulla tapahtuneen roudauksen ja soundcheckin jälkeen ehdin paikalle vasta kakkoslavan eka bändin, eli Lost Societyn lopetellessa keikkaansa kellon ollessa Jalometalli_Annihilatorlähempänä puolta viittä. Ehdin nähdä vain pari viimeistä biisiä, joiden aikana nuoret miehet ehtivät ainakin tämän vanhan miehen vakuuttaa taidoillaan. Seuraavana bändivalinta tuotti minulle ongelmia: sisälavalla vuorossa oli hyvien ystävieni orkesteri Sadistik Forest ja päälavan valtasi Annihilator. Tällä kertaa päätin juosta lavalta lavalle, aloittaen Annihilatorista jatkaen Sadistikilla ja lopettaen Annihilatoriin. Annihilator aloitti settinsä kolmikolla Suicide society, No way out ja Creepin’ again. Orkesteri oli hämmentävän tiukka, soundit olivat viimeisen päälle ja soitto kulki. Suuntasin tämän jälkeen tarkistamaan missä kunnossa Sadistik Forest on. Oulu-Iisalmi-Tampere-akselilta ponnistava Dödis-pumppu iski kuin se kuuluisa miljoona volttia. Soitto oli tiukkaa ja vihaista, josta oli aistittavissa sopiva määrä raivoa ja vitutusta. Sadistisen metsän keikalta suuntasin vielä tarkistamaan Annihalatorin keikan lopun, joka huipentui Alice in hell ja Human incecticide-kaksikkoon. Kaksi mainiota keikkaa osuivat nyt päällekkäin. Näitä sattuu festareilla aina, joten mitäpä tässä nillittämään.

Annihilatorin jälkeen kakkoslavan valtasi Porometallin sanansaattajat, eli A.R.G. Tänä vuonna mainion Redemption from refaim-levyn julkaissut orkesteri taitaa olla tällä hetkelle uransa parhaassa iskussa. Bändin soitto oli sopiva sekoitus kokemusta, intoa ja vitutusta. A.R.G:n lopetellessa keikkaansa jouduin poistumaan festarialueelta omalle keikalleni reiluksi kolmeksi tunniksi, joten missasin muutaman esiintymisen. Paikalla oli kuitenkin pari hyvää ja (yllättäen) oluesta tykkäävää ystävääni, joten seuraavat  sensuroimattomat keikkatunnelmat tarjoavat Metalliluolan vierailevat toimittajat, eli Herrat Antti Heikkinen (Sadistik Forest) ja Markus Makkonen (Sadistik Forest ja Hooded Menace) olkaapa hyvä:

The Shining. Päälava klo 18.30

– Vakuuttavaa perussuorittamista bändiltä, joka on kotonaan isoilla lavoilla. Vangitsevaa settiä, jota oli helppo jäädä seurailemaan ilman että kävi tylsäksi. (MM)

Mie näin vain pätkän. Näin sen jo Wackenissa, joten ei nyt niin kiinnostanut, kun piti olutta juoda. (AH)

Inquisition. 2.lava klo 19.30

Minä katoin koko keikan. Oli itelle yks Jalometallin parhaita vetoja. Kun en ollut aiemmin nähnyt niin vähän yllätyin siitä, että vetivät ihan kahdestaan toinen rummuissa ja toinen kitarassa ja laulussa. Homma toimi kyllä tosin hyvin noinkin. Loppua kohden meininki kävi ehkä vähän puuduttavaksi, kun oli hitaampia biisejä ja junnaamista. Loppupeleissä se ei niin haitannut, koska niitä nopeitakin vetoja riitti. Näillä on sen verran hyviä ja omalaatuisia riffejä, että niitä on kyllä jaksaa kuunnella.  Ois ehkä vähän paremmin pitänyt tuntea tuotantoa, kun aina ei välttämättä tunnistanut mitä biisejä vetivät. Meininki olisi saattanut kolista vieläkin paremmin, mutta tuolla festarilla kyllä ainakin meikää piristi kuulla kunnon blakkistäkin. (AH)

Candlemass. Päälava klo 20.30

Ison lavan parhaat soundit! Hyvä biisivalikoima myös. Hieman tästä varamiehisestä Candlemassista tuli olo, että onko tämä nyt Candlemass vai maailman paras Candlemass-cover pumppu, mutta hyvin vetivät joka tapauksessa. (MM)

-Juu, ihan hyvä oli tuo Candlemass. Tykkäsin Mats Levenistä laulussa. (AH)

Tyranex. Sisälava klo 21.00

Hyvällä sykkeellä mentiin. Lavaesiintyminen nyt varmempaa, ei niin kauheaa kaahausta kuin ennen. Ehkä killeribiisejä saisi olla enemmän kuitenkin, kun As The Cross Crumbles erottui niin selkeästi muusta biisimassasta. Basistin viikset olivat jotain koomisuuden tuolla puolen olevaa. (MM)

Olikohan se se tyyppi joka siellä bäkkärillä vaelsi? Kunnon mursut! (AH)

– Joo. Judas Priest-liivi, laiha kuin pajukeppi ja karmeat mursut! (MM)

Kiitokset Herroille Heikkinen & Makkonen näistä loistavista kommenteista. Muistakaapa  tsekata Herrojen orkesterit. Molemmilta bändeiltä on tulossa uutta materiaalia viimeistään ensi vuonna.

Palatessani alueelle kakkoslavalla tykitti ruotsalainen Tribulation. Orkesterin Death metal meni minulta hiukan ohitse, mutta meininki lavalla oli muutaman biisin perusteella varsin ärhäkkää. Päälavalla illan päätti lauantaina toinen ruotsalaisvieras, eli 22.30 aloittanut Dark Tranquillity. Bändistä minun on todettava, että orkesteri ei ole koskaan minulle kolahtanut, eikä tämä keikka muuttanut mielipidettäni bändistä. Soitetuista kipaleista mieleeni jäivät The Silence in between, State of trust ja Final resistance. DT oli tiukka ja ammattitaitoinen, mutta minun makuuni hieman liian monotoninen.  Muu yleisö tuntui kuitenkin tykkäävän, eli ehkäpä orkesterin tuotanto pitäisi ottaa itsekin hieman parempaan tarkasteluun.

Jalometallin viimeinen bändi oli sisälavalla esiintynyt Hooded Menace. Toimittaja oli itse tässä vaiheessa rehellisesti sanottuna melkoisen kuitti. Onneksi Huppuveikot eivät olleet väsyneitä, vaan tarjosivat raskaan synkistelynsä sellaisella asenteella, että väsyneempi kaverikin piristyi. Hieno päätös Jalometallille vuosilukua 2015.

Jalometalli 2015 oli jälleen kerran loistava paketti äärimetallia ja perinteisempää heviä. Mukana oli tuoreita kykyjä ja alan legendoja. Järjestelyt toimivat mainiosti ja tunnelma oli taas kerran mahtava. Kauan eläköön Jalometalli 2015! Tervetuloa Jalometalli 2016!

Teksti & kuvat: Ilkka Järvenpää (c)Metalliluola
ilkka

———————————————————————————————————————————————————

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here