[three_fourth]Jyväskyläläinen Inkvisitor lähestyy luolaa uunituoreella debyyttipitkäsoitolla “Doctrine of Damnationilla”. Historiaa yhtyeellä on vuodesta 2012 lähtien johon lukeutuu vuonna 2014 julkaistu EP “Delirious Tales” ja siihen liittyvää kotimaan keikkailua. Käsiteltävän pitkäsoiton teemojen kerrotaan liikkuvan laaja-alaisesti mm. yhteiskunnan rappiosta, apatiasta aina kreikkalaiseen mytologiaan ja kuolemanjälkeisen elämän pohdintoihin.
Allekirjoittaneen viimeaikaisilla kuuntelulistoilla olevien kiekkojen seassa ei juuri ole ollut thrash-levyjä, joten “Doctrine of Damnationin” pyöräyttämisessä on jopa nostaligisisia aspekteja läsnä. Akustisen intron jälkeen lähtevä “Damnation” tekee pian selväksi, että pojat ovat Exoduksensa ja Slayerinsa kuunnelleet ja varsinkin sitä seuraavalla “nataS ageM”-kappaleessa kuuluu Tom Arayamaisia vokaaleja ja sovituksia, tosin ei niin nerokkaasti rytmitettyjä. Levyä kuunnellessa eteenpäin on pakko todeta, että muutaman biisin jälkeen ei levyllä ole juuri tarjota mitään uutta, vaan riffit tuntuvat hieman muutetulta saman toistolta, pois luettuna hymnimäinen “J-Town Anthem”, joka lienee eräänlainen kunnianosoitus orkesterin kotikaupungille. Hymniosuuden jälkeisistä kappaleista parhaiten tämän kuuntelijan korvaan erottuu kahdeksas raita “Nothing to Live For”, muuten levyn loppupuolisko tarjoilee samaa väkivaltaan yllyttämistä vailla sitä viimeistä kiihoketta.
Bändin itsensä tuotetun levyn soundimaailma on selkeä ja tiukka sekä bändi itse kertookin hakeneensa luomua soundia nykyajan standardeilla. Soittokepit ja -kapulat pysyvät herroilla hyvin hyppysissä, mutta kokonaisuutena “Doctrine of Damnation” ei tarjoa mitään mielen räjäyttävää pakettia sillä osa riffeistä ja osioista tuntuvat liiaksi täytteiltä. Levyn tunnelmasta puuttuu se tarvittava sielu ja äkäisyys joka pitäisi otteessaan ja saisi kuuntelijan satunnaisesti hajottamaan paikkoja, vetämään lärvit tai ainakin ajattelevansa tekevänsä jompaa kumpaa edellä mainituista. Soundien osuutta sieluttomuuteen en osaa arvioida, mutta olisin tälle julkaisulle kaivannut hieman räkäisempää otetta ja vokaaleihin enemmän sitä paljon puhuttua ballsia.
Inkvisitorin “Doctrine of Damnation” on hyvin soitettua thrash-metallia, joka varmasti iskee paremmin livenä kuin levyltä. Levyltä kun uupuu se jokin joka saisi allekirjoittaneen kaivamaan takavuosien farkkutakkinsa, repimään siitä hihat ja lyömään juuri takista muodostuneen liivin täyteen legendaaristen thrash-pumppujen hihamerkkejä. Toki genren vannoutuneille faneille tämä julkaisu varmasti uppoaa.
7/10
Tore Pedersen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. MMXV A.D.
2. Damnation
3. nataS ageM
4. Abduction at Night
5. Three Phases of Disembodiment
6. J-town Anthem
7. Eine Box (Mobile shredding unit)
8. Nothing to Live For
9. Hellbound for Carnal Knowledge
10. Claim what is yours
Bonus:
11. The Crusade (bonus)[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
 Metalliluolan Tore Pedersenin arviossa.){kind=link}