Energiaa ja hard rock nostalgiaa: Lahden Yöt 15.7.2017

MAINOS:



Kaksipäiväinen Lahden Yöt -tapahtuma Lahden torilla tarjosi kattauksen niin popin kuin raskaan rockin ystäville.

Metalliluolan katseet kohdistuivat vähemmän yllättäen lauantain raskaampaan osastoon. Tarkasteluun pääsivät ikiliikkuja Michael Monroe, Vanha jyrä Nazareth ja legendaarisen Thin Lizzyn nimeen vannova Black Star Riders. Yleisöä olisi torille mahtunut enemmänkin ja kuuleman mukaan edellisillan pop-kattausta oli ollut kuuntelemassa huomattavasti suurempi väkimäärä.

Michael Monroe bändeineen oli Lahden illassa totutun energinen. Kuultiin hyvä läpileikkaus herran soolotuotannosta maustettuna parilla Hanoi Rocks -vedolla. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita nähtiin lavalla ja sen ulkopuolella, Monroen kiipeillessä yleisöaidalla ja korkealla lavan rakenteissa. Yhtyeen vakiobasisti Sami Yaffa oli samaan aikaan toisaalla Hellacopters-bändin matkassa, mutta tuurajana toiminut Bobby Nieminen oli mies paikallaan. Keikan aikana Monroe lauloi pätkän Nazareth-kappaletta ”Dream On”, kunnioituksena illan seuraavalle esiintyjälle ja setissä kuultiin myös Nazareth-katalogista monien unohtama “Not Fakin’ It”.

Nazarethin kokoonpanossa on mukana enää yksi alkuperäisjäsen, eli basisti Pete Agnew. Viimeisin muutos nähtiin vuonna 2015, kun laulaja Carl Sentance vakiinnutti paikkansa legendaarisen Dan McCaffertyn korvaajana. Nykyinen kokoonpano vaalii hienosti yhtyeen pitkää uraa ja toiminnan jatkamiselle on selkeät perusteet ja päämäärä, eli pelkästä nimellä rahastamisesta ei voida puhua. Lahden illassa bändi soitti todella kovaa ja tarjosi maukkaan klassikkokimaran. Setissä vahvimmin edustettuna oli vuoden 1975 ”Hair of the Dog” -albumi ja yhtyeen debyytiltä löytyvä ”Morning Dew” oli yllättävä, mutta tyylikäs valinta keikan päätöskappaleeksi. Nazareth on edelleen varsin vahva rockyhtye!

Legendaarinen Thin Lizzy lopetti toimintansa vuonna 1983 ja bändi pysyi manan majoilla pitkään, kunnes yhtyeessä soittaneet kitaristit Scott Gorham ja John Sykes jatkoivat jälleen legendan toimintaa viime vuosituhannen loppupuolella. Sykes lähti ja Gorham mietti uutta bändiä joka vaalisi Lizzyn perintöä unohtamatta uusia levytyksiä. Black Star Riders alkoi muotoutua. Kesään 2017 tultaessa bändi on julkaissut jo kolme pitkäsoittoa ja orkesteri pysähtyi kiertueellaan Lahden Öissä.

Vaikka kesäinen ilta Lahdessa oli aurinkoinen ja lämmin, oli Black Star Ridersin aloitellessa juhlapaikalla yllättävän vähän kuulijoita. Liekö samaan aikaan järjestetyt Kotkan Meripäivät ja Pori Jazzit verottaneet kävijöitä? Irlannista kotoisin oleva Black Star Riders ei yleisön vähyydestä ollut moksiskaan, vaan paiskasi paikalla olleita sellaisella adrenaliinipaukulla, josta kävi välittömästi ilmi, että miehistö antaa kaikkensa vaikka kouralliselle kuulijoita. Kokoonpanossa vaikuttaa viisi ammattitaitoista muusikkoa, joista varsinainen väriläiskä on mm. The Almightyssa aiemmin laulanut vokalisti Ricky Warwick. Mies jaksoi innostaa yleisöä mukaan ja soittaen myös kokoonpanossa kolmatta kitaraa antaen Gorhamille sekä toiselle kitaristille Damon Johnsonille tilaa sooloilla mielin määrin. Tätä optiota käytettiin bändin setissä hienosti ja varsinkin Johnson sai paljon aikaa soolo-osioissa Gorhamin pysytellessä setin aikana hieman enemmän takavasemmalla.

Irlantilaissävyt ja kitaraharmoniat kulkivat iloisesti ja kertosäkeitä tuli laulettua mukana antaumuksella kuten Warwick kehoitti yleisöä tekemään. Itse setti oli rakennettu taitavasti kolmen studioalbumin varaan, joista varsinkin kaksi viimeisintä levyä saivat paljon soittoaikaa. Komeita valopilkkuja olivat mm. “Soldierstown”, “When The Night Comes In”, “Testify Or Say Goodbye”, “The Killer Instinct” sekä “Finest Hour”. Thin Lizzyn kappaleita oli setissä vain kaksi, joista ”The Boys Are Back In Town” kuultiin jo setin keskivaiheilla, sekä koko keikan päätöksenä soitettu ”Whiskey In The Jar.” Showsta jäi lämmin mieli ja ammattimuusikoiden antama vaikutus, että hommaa tehdään toden teolla ja yleisöä kunnioittaen. Tämä antoi kovaa uskoa seurata bändin tekemisiä tarkkuudella jatkossakin.

Raportti: Hannu Juutilainen & Tomi Nousiainen-Gunnar
Kuvat: Hannu Juutilainen ©Metalliluola

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.