Bruce Dickinson palasi metalliin ”Accident Of Birth”-levyllä 20 vuotta sitten

MAINOS:




Iron Maiden-keulamies Bruce Dickinson teki paluunsa heavy metalliin vuoden 1997 ”Accident Of Birth”-levyllä. Sen julkaisusta tulee tänään kuluneeksi 20 vuotta.

Dickinson oli poistunut Maidenista vähemmän positiivisessa hengessä vuonna 1993. Miehen ensimmäiset soololevyt merkitsivät siirtoliikettä pois entisen yhtyeensä laukkakompeista ja jylhistä kitaroista. Vuoden 1994 ”Balls To Picasso” oli melodisen metallin saralla kuitenkin vahva näyte, mutta vuoden 1996 ”Skunkworks” jakaa edelleen mielipiteitä. Grungen valtakauden hiipuessa levy oli toisaalta brohkea esitys ja osa aikaansa, mutta Dickinsonin fanikunnan se jätti kylmäksi. Paluu vanhaan tyyliin tehtiin yllättävän nopeasti ja vuoden 1997 ”Accident Of Birthille” mukaan saapui jo ”Balls To Picassolla” mukana ollut tuottaja ja heviguru Roy Z sekä Brucen vanha partneri Maidenista, kitaristilegenda Adrian Smith. He pelastivat vokalistin jonkinlaisesta luovasta lukkiutumisesta, joka oli seurannut Skunkworks-yhtyeen samaa tyrmäystä:

I’ll never forget the late-night phone call from Roy Z that got me moving again. I’d been pacing around my living room, with no idea what to do next. He played me the opening riff to “Accident Of Birth”, and before too long I’d come up with the words and a tune. I was on a plane the next day to see him in Los Angeles. We wrote half the album in five days. I invited Adrian Smith to come along and see if there was anything he liked and might want to play on. He did the whole album and tour!

Muun yhtyeen muodostivat Tribe Of Gypsiesista tutut basisti Eddie Cassilias sekä rumpali David Ingraham. Valtaosa materiaalista syntyi laulajan ja Roy Z:n yhteistyöllä. Smith kirjoitti Dickinsonin kanssa kaksi kappaletta, joista ”Road To Hell” valikoitui lsingleksi ja musiikkivideoksi. Kappale iski kehiin heti kärkeen riffin ja rankemman perinteisen heavy metallin saralla voimakkaan soundin, jota ei laulajalta oltu kuultu edellisen vuosikymmenen jälkeen. 1990-luvun osalta biisi kuuluu vuosikymmenen kovimpiin suorituksiin.

Kappaleet ”Darkside Of Aquarius” sekä ”Starchildren” olivat eeppisiä hyvin Maidenin mittapuusta veistettyjä, mutta samalla erilaisen modernimman näkökulman ottaneita sävellyksiä. ”Taking The Queen” lisäsi mukaan progressiivisia sävyjä ja ”Omega” kertoi tarinan maailman lopusta hyvin konkreettisella ja samalla mahtipontisella tavalla.

Dickinson kuvasi uutta levyä aikanaan ilman selittelyjä selkeäksi heavy metal-albumiksi:

It’s a heavy metal absolutely. It is 100% metal. It has powerful identity, but it’s not cartoonish in the Manowar sense. It’s far more serious than that, It’s also intensely musical.

Ensimmäisenä singlenä ja musiikkivideona ilmestynyt nimikappale oli Judas Priest-vokalisti Rob Halfordin kolme vuotta myöhemmin ilmestyneen ”Resurrectionin” kaltainen paluu perusasioiden äärelle.

”Accident Of Birth” was about a guy who should never have been born, but was. His family are all dead and they want him back.

Levyltä löytyy kappale nimeltä ”Man Of Sorrows”, jonka Bruce oli kirjoittanut ja levyttänyt jo vuosia aikaisemmin ”Chemical Wedding” -elokuvan soundtrackille. Biisi oli tunnelmallinen balladi, jossa oli kuitenkin voimaa ja kaupallista potentiaalia. Aleister Crowleysta kertonut tarina valikoitui toiseksi singlejulkaisuksi. Vuoden 2015 albumille ”The Book Of Souls” Steve Harrisin ja Dave Murrayn toimesta päätyi saman niminen biisi, jolla ei tämän Brucen selvästi mieleeen painuvamman aiemman tulkinnan kanssa ole mitään tekemistä. Dickinsonin ”Man Of Sorrows” on kuunneltavissa myös espanjankielisenä sekä orkesteriversiona.

Kansitaide oli Iron Maidenin klassikkolevyt piirtäneen Derek Riggsin käsialaa. Se aiheutti odotetusti kohua hirviömäisen pellehahmon syöksyessä ulos lihavan miehen vatsasta. Sensuroidussa versiossa tuhon kohde oli poistettu kokonaan. Tärkeimmän eli musiikin osalta ”Accident Of Birth” vangitsi raskaudessaan, melodisuudessaan sekä yltiöpäisessä eeppisyydessään jotain samaa kuin kuin parhaat Maidenin albumit ”Seventh Son Of A Seventh Son”, ” Powerslave” ja ”Somewhere In Time”.  Kaksikon Dickinson ja Smith lähtiessä kiertueelle setissä kuultiin jälleen Maiden-klassikkoja kuten ”Flight Of Icarus”, ”Powerslave” ja ”2 Minutes To Midnight”. Vuonna 1997 perinteisen metallin alkaessa jälleen nostaa päätään muutaman vuoden synkemmän jakson jälkeen, Dickinson eteni taistelun etulinjassa ja fanit palasivat ruotuun sankoin joukoin huolimatta kriitikoiden pessimistisestä asenteesta. Bruce eteni vielä syvemmälle seuraavan vuoden ”The Chemical Wedding”-teemalevyllä, joka jatkoi samaa nousujohdetta ja petasi lopullisesti tien Dickinsonin ja Smithin paluulle Iron Maideniin vuonna 1999.

Kaksi vuotta ”Accident Of Birthin” julkaisun jälkeen Bruce ja Adrian liittyivät jälleen Maideniin. Dickinsonilta on tämän jälkeen ilmestynyt ainoastaan yksi sooloalbumi, vuoden 2005 ”Tyranny Of Souls”.

”Accident Of Birth” on noussut arvostukseksi yhdeksi Dickinsonin parhaista tuotannoista, vaikka median osalta ”The Chemical Wedding” sai taakseen selvästi enemmän suosiota. Vuonna 2005 ilmestynyt remasteroitu julkaisu sisältää bonuslevyn, jossa mukana on demoja sekä bonuskappale ”The Ghost Of Cain”.

Teksti: Ville Krannila

Katso alta ”Accident Of Birth” kansitaidetta sekä levyltä lohkaistut musiikkivideot:

Profiili | + artikkelit

Hevimaailmassa vaellettu jo 1980-luvulta. Monipuolisen metallimusiikkiin syventymisen, perheen sekä työn ohella ajan vievät kolme koota; kirjoittaminen, koulutus ja kuntoilu.