Kyllä aika on mennyt nopeasti, sillä Arch Enemykin on ehtinyt jo yli 20-vuotiaaksi. Uusi ”Will To Power” on vuonna 1995 perustetun yhtyeen 10. studioalbumi ja järjestyksessään toinen kanadalaisvokalisti Alissa White-Gluzin kanssa.Uutukaisella perustajajäsen Michael Amottin aisaparina kitarassa puolestaan debytoi Nevermoressa vuosina 1992-2011 soittanut Jeff Loomis. Vuodesta 2014 mukana ollut yhdysvaltalaiskitaristihan oli jo mukana ”Stolen Life”-ep:lla sekä ”As The Stages Burn”-livellä, mutta nyt on kyseessä albumidebyytti. Mies onkin loistolisäys yhtyeen vahvuuteen Nick Cordlen väistyttyä ”War Eternalin” jälkimainingeissa sivuun.
”Will To Power” lähtee lyhyen intron jälkeen vahvasti käyntiin ja albumi nappaakin kuulijan heti kyytiinsä, jonka jälkeen tämä voi nauttia huoletta seuraavat 50 minuuttia laadukkaasta melodeath-retkestä ruotsalaisbändin kyydissä.
Levyn alkupuolisko on todella komeaa kuultavaa: Soolot ovat timanttisia, biiseissä on energiaa sekä runsaasti koukkuja, joiden ansiosta ne jäävät soimaan kuulijan päähän. Erityisesti upea vitosbiisi ”The Eagle Flies Alone” lennähtää suoraan levyn parhaimmistoon yhdessä Alissan puhtaita lauluja sisältävän ”Reason To Believen” kanssa. Myös ensimmäisenä ennakkomaistiaisena tarjoiltu videobiisi ”The World Is Yours” on ehdottomasti levyn parasta antia.
Avauspuoliskolta jäädään siis plussalle reilusti, eikä toinenkaan puolisko petä, vaikkei kokonaisuus aivan alkupään tasoista ilotulitusta tarjoakaan. Mitään katastrofaalista sulamista tai rumia rimanalituksia ei koeta, vaan levyn alkupuoli on yksinkertaisesti niin onnistunut, että loppupää ei aivan pysty sitä haastamaan. Viimeisestä kuudesta biisistä parhaiten esiin nousevat tehokas perus Arch Enemy-pala ”Murder Scene” ja koko levyn todellinen helmi, loistava päätösbiisi ”A Fight I Must Win”. Komealla kertosäkeellä varustettu, reilut 6 min kellottava kappale nousee bändin ”parhaat biisit”-listalla korkealle, jos nyt ei ihan top vitoseen, niin kympin kärkeen ainakin.
Kokonaisuutena ”Will To Power” on raikkaalla soundimaailmalla varustettu vahva levy ja kovin tekele bändiltä pitkään aikaan. Pidän kyllä edellisistäkin levyistä ja esimerkiksi ”War Eternal” on asiallinen kiekko, mutta tässä osutaan kyllä maaliin pykälää kovemmalla prosentilla. Useiden kuuntelukertojen jälkeen levy tuntuu vain paranevan ja lähtisin tarjoamaan ”Will To Powerille” paikkaa jopa bändin diskografian neljän kärjestä ”Wages Of Sinin”, ”Doomsday Machinen” sekä Johan Liivan laulaman ”Stigmatan” jälkeen.
Levyn loppupuolella koetusta pienestä tasonlaskusta huolimatta jälki on vakuuttavaa, eikä fillereitä ole seassa. Kasaan on saatu useampi todellinen ässäbiisi, sekä näiden tueksi monta muuta todella hyvää sävellystä. Arch Enemy on hurjassa iskussa! Vierineet vuodet eivät näy veteraanibändin otteissa lainkaan, vaan kyseessä on edelleen viriili yhtye jolla on paljon tarjottavaa. ”Will To Poweria” voi siis ehdottomasti suositella bändin fanien lisäksi myös muille metallipäille, eikä vain tämän tyylisen murjomisen ystäville.
8½/10
Miika Manninen
1. Set Flame To The Night
2. The Race
3. Blood In The Water
4. The World Is Yours
5. The Eagle Flies Alone
6. Reason To Believe
7. Murder Scene
8. First Day In Hell
9. Saturnine
10. Dreams Of Retribution
11. My Shadow And I
12. A Fight I Must Win
Lappeenrannasta kotoisin oleva, nykyinen siilinjärveläinen, joka on hengittänyt ja syönyt metallimusiikkia 20 vuoden ajan. Tutustuminen "alaan" tapahtui perinteisen heavy metalin myötä ja myöhemmin musiikkimaku onkin laajentunut runsaasti metallin saralla. Elämääni runsasta lisäväriä musiikin lisäksi tuovat perhe, sekä jonkinasteinen urheiluhulluus.