Suomen heavyscene 1980-luvun puolessa välissä oli vielä lapsenkengissään, eikä bändejä ollut tälle rintamalle missään nimessä ruuhkaksi asti. Kuusamosta kotoisin oleva Zero Nine oli vuoteen 1985 mennessä yltänyt jo neljänteen levyynsä ja homma alkoi toimia toden teolla. Kuusimiehinen yhtye soi komeastii tällä legendaarisen T.T. Oksalan tuottamalla 35 vuoden takaisella albumilla.
Levyn kymmenen raitaa ovat malliesimerkkejä 1980-luvun soundimaailmasta Suomi-heavyn saralla. Kitarat ovat hienosti pinnassa laulun ohella ja koskettimilla kudotaan tunnelmiin sopivia seittejä. ”White Lines” oli albumi jolla Zero Nine aikoi räjäyttää potin, tai vähintään herättää suurempaa ryntäystä markettien levyosastoille. Albumin ainoasta pienestä hitistä ”Never Stop Runnin´” tehtiin jopa 12 tuuman maksisingle sekä musiikkivideo. Maailman lavoille ei vielä tämän levyn tiimoilta päästy, mutta ostavan yleisön mielenkiinto oli viimein herätetty.
Nimikappale ”White Lines” on sijoitettu albumin paalupaikalle ja se on ainoa mahdollinen paikka tälle tykkibiisille. Vauhdinvedosta ei tarinassa kerrota vaan elämästä tien ja valkoisten viivojen päällä. Upea ja kompakti sävellys. ”So Hot” päästää vokalisti Kepa Salmirinteen irti todenteolla ja myös kosketinvelho Iro Murto maalailee biisissä hienosti.
Kuumasta kissasta se Kepa tässä jorinoi. Usealla Zero Ninen albumilla on yksi coverbiisi, ja niin tälläkin. Nyt käsittelyyn on päässyt vanha Ike & Tina Turner -hitti ”River Deep, Mountain High,” jolle annetaan hieman vauhdikkaampi kyyti heavyn keinoin. Kyllä tätä kuuntelee, mutta ehkä jokin omaa genreä lähempänä oleva laina olisi toiminut paremmin.
”(You) Talk Like A Lover” on albumin 1980-lukulaisin biisi efekteineen ja koskettimineen. Kappale on hieno, mutta kärsii hieman tästä soundimaailmasta. Livenä tämä biisi on varmasti toiminut komeasti ja voi vain kuvitella monen hevarin iskeneen nyrkkiä ilmaan kappaleen soidessa. Sitten päästään esitykseen, joka sai arvostelijan tarttumaan täkyyn kirjoittaa arvio tästä levystä. ”Come An´ Get Me” on albumin raskain raita, joka toimii todella hyvin joka saralla! En tiedä miksi tunnen vetoa juuri tähän biisiin, mutta kitarariffi, jylisevät urut, kertosäekööri ja uhkaava tunnelma kohottavat tämän sovituksen albumin parhaaksi.
B-puoli starttaa singlebiisillä ”Never Stop Runnin´” ja onneksi näin, sillä tässä on jotain hyvin samaa kuin ”Come An´ Get Me”-kappaleessa. Komeat köörit ja melodiakulku laittavat salamaa tennariin siinä määrin, että odottaa jatkuuko voittokulku vielä seuraavaan biisiin. Näin ei tietenkään käy, sillä seuraavana tuleva ”Dream Of Me” on hidas kappale, joka on pilattu yli vedetyillä rumpusoundeilla ja pinnassa olevilla koskettimilla, joista tulee jollain kornilla tavalla Dingo mieleen. Tavallaan kaunista biisiä on kohdeltu kaltoin soundipoliittisilla ratkaisuilla. Siihen on sentään sijoitettu hieno B-osa, jota olisi kuunnellut mielellään enemmän.
”Don´t You Give An Inch” ja ”Do It To Me” palauttavat albumin heavy rock -raiteelle. Ensin mainitussa kappaleessa on hivenen paalujunttamainen ote basson neljäsosanuottien iskuista johtuen. Päätös ”Love Lost” nostaa onneksi albumin hieman valjua loppusuoraa hivenen tummanpuhuvalla soundimaailmallaan. Myös kappaleen kosketinsoolo on komea. ”Love lost is waiting for me down the road”. Kepa tietää rockmuusikon ilot ja surut. Sen minkä taakseen jättää sen edestään löytää.
Kaiken kaikkiaan tämä on hyvä levy. Ei Zero Ninen paras, mutta ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen. Olin kahden vaiheilla ottaako käsittelyyn tämä vai menestysalbumi ”Intrigue,” jolla bändi löi itsensä lopullisesti läpi ja onneksi päädyin tähän. ”White Linesilla” on todella kovia biisejä kourallinen, eivätkä ne loputkaan hullumpia ole. Zero Nine ei myöskään ole kuollut, eikä kuopattu vaan vaikuttaa edelleen. Jos bändi sattuu jossain liepeilläsi esiintymään, kehotan hankkiutumaan mestoille. Tuskin petyt!
8½/10
Tomi Nousiainen-Gunnar
1.White Lines
2.So Hot
3.River Deep Mountain High
4.(You) Talk Like A Lover
5.Come An’ Get Me
6.Never Stop Runnin’
7.Dream Of Me
8.Don’t You Give An Inch
9.Do It To Me
10.Love Lost
Alta katseluun vuodelta 1985 keikkataltiointi Amnesty International -showsta:
Kappalelista:
White lines
River deep, mountain high
Dream of me
Never stop running
Kokoonpano:
Keijo ”Kepa” Salmirinne, Vocals
Timo ”Iso-T” Käsmä, Guitar
Martti ”Mara” Mäntyniemi, Guitar & Backing vocals
Esa ”Elmo” Harju, Bass
Matti ”Iro” Murtola, Keyboards
Mikko ”Borno” Korpela, Drums
Video: Jari Behm
Raskaamman musiikin aktiivinen kuluttaja. Rumpujen soitto on seurannut mukana kesästä 1985 asti ja bänditouhuissa on vaikutettu mm. entisen AC/DC-vokalisti Dave Evansin Finnish Badasses-yhtyeessä. Vapaa-aikaan kuuluvat kalastus, koirat ja lukeminen.
 Metalliluolan arvio, Tomi Nousiainen-Gunnar.){kind=link}