Within Temptation Amerikan kiertueelle Iron Maidenin kanssa – Forsaken-biisi julkaistu uutena versiona

Hannu Juutilainen ©Metalliluola
MAINOS:




Hollannin metalliviennin ykkösnimi Within Temptation täydentää ensi vuoden keikkakalenteriaan, joka alkaa näyttää todella hyvältä: bändi lähtee ensi syksynä Yhdysvaltoja halkovalle kiertueelle legendaarisen Iron Maidenin kanssa. Hollantilaisten leirissä julkistuksesta ollaan luonnollisesti hyvin innoissaan, ja bändin laulaja Sharon den Adel kommentoi:

”Parin hiljaisemman vuoden jälkeen toivomme kovasti, että vuoden 2022 konsertit saadaan järjestymään. Varsinkin, kun keikkakalenteriimme saatiin kirsikaksi kakun päälle kiertue Iron Maidenin kanssa! Olemme kaikki olleet bändin intohimoisia faneja jo kauan, eikä ole olemassa suurempaa kunniaa kuin tulla kutsutuksi mukaan heidän kiertueelleen. Emme malta odottaa!”

Eivätkä uutiset lopu siihen. Ennen loppuvuoden kiertuetta Amerikassa, Within Temptation pääsee viimeinkin yhdistämään voimansa Evanescencen kanssa massiiviselle ”Worlds Collide” -kiertueelle, jota jouduttiin siirtämään koronan vuoksi. Karavaanin on määrä käydä läpi Euroopan tärkeimmät venuet, kuten Lontoon O2, Pariisin Accorhotels Arena, sekä Amsterdamin Ziggo Dome. Monet kiertueen keikoista on jo myyty loppuun. Katso kiertuekalenteri täältä. Vaikka Euroopan rundi ei Suomeen asti ylläkään, niin ei hätää, sillä Suomessa bändi nähdään seuraavan kerran ensi elokuussa Himos Metal Festivaaleilla.

Viime kesänä Kuopiorockissa nyrkkejä ilmaan nostattanut bändi on myös julkaissut ”The Silent Force” -levyltä löytyvän ”Forsaken” -kappaleen. Biisi on harvinaisuus Within Temptationin settilistoilla, mutta bändi soitti sen ylistystä keränneellä ”The Aftermath”striimikeikallaan, jolta uusi versio on lohkaistu. Faneja hemmotellakseen, bändi myös avaa tuon konsertin uudelleen katsottavaksi 24.–31.12. Lipun aikaisemmin ostaneet pääsevät katsomaan sen uudelleen ilmaiseksi. Muut voivat ostaa lippunsa täältä.

https://www.within-temptation.com/
https://www.facebook.com/wtofficial
https://www.ironmaiden.com/
https://www.facebook.com/ironmaiden


Kuva: Hannu Juutilainen ©Metalliluola
Lähde: Ginger Vine Management & PR

+ artikkelit

Metalliluolan uutistoimitus. Tällä hetkellä uutisia ja tiedotteita julkaisevat Ville Krannila, Pete Alander, Mikko Huuhka ja Joni Renko.