Mikäli laitettaisiin hevimaailman kitaristeja paremmuusjärjestykseen, herra Alex Beyrodt sijoittuisi omalla listalla korkealle. Näin ollen miehen 10 vuotta sitten julkaistu neljäs täyspitkä Voodoo Circlen keulahahmona on paikallaan ottaa tarkastelun alle. Tämä kantaa nimeä “Whisky Fingers”.
Albumin nimi ei toki ole aivan tuulesta temmattu, vaan siihen liittyy pieni tarina siitä kuinka Eddie Van Halen aikoinaan soitteli pubeissa aivan ihmisten edessä ja oppi siitä huomattavasti enemmän kuin pelkästään makkarissa makoillessa. Lentävä lause meni kutakuinkin näin: “They all had whisky on their fingers”.
Albumin aloittaa kappale “Trapped In Paradise,” joka lähtee tunnustelevasti käyntiin mukavalla kitarariffillä. Laulu-osuuden tullessa mukaan tunnelma läsähtää kokonaan ja soolon kohdalla kappale kuulostaa aivan eri vedolta. Näistä on toki turha syytellä laulajaa, Pink Cream 69 -solisti David Readmania, joka tekee pääasiassa loistavaa työtä läpi levyn.
Kakkosraita on “Heartbreaking Woman” jossa myös alku on lupaava, mutta fiilis katkeaa kappaleen varsinaisesti alettua. Tästä jää paha maku suuhun, kun tuotannollisesti kaikki kuulostaa toimivalta ja kitarassa sekä vokaaleissa vaikuttavat huippumiehet. Ei pidä myöskään unohtaa Matt Sinneria, joka hieroo bassoa ja on vahvasti ollut mukana biisien teossa. On siis syytä kaivaa bändin esikoisalbumi “Voodoo Circle” vuodelta 2008 levylautaselle. Vahvasti melodista metallia tarjoilevaa levyä ei tarvitse kuunnella kovin pitkään havaitakseen roiman tyylilajin tiputuksen hard rockiin. Lajia oli kyllä tiputettu jo yhtyeen kolmannelle albumille “More Than One Way Home” (2013), mutta selkein muutos on havaittavissa ”Whisky Fingersilla”.
“Watch And Wait (I Got My Eye On You)”, on rauhallisempi, levyn tasaisin ja sitä myötä myös paras kappale. Alku on akustista kitarointia ja Readman pääsee vokaaleissa hyvin näyttämään kykyjään. Kappaleen lopussa on vielä turha akustisen kitaran rämpyttely, mikä katkeaa kuin veitsellä leikaten hyvään sähköisen mallin sooloon.
Odotettavissa oleva balladi “The Day The Walls Came Down” on sijoitettu viidenneksi. Tämä illan viimeinen nojailukappale on mitään sanomaton ruikutusraina, joten ennemmin nojailisin baaritiskillä viimeisen tuopin äärellä kuin tämän tahdissa tanssilattialla.
Suurimman ärsytyskynnyksen ylittämisen tarjoilee kappale “Heart Of Stone,” joka on todella vahvaa coverointia legendaarisilta rockyhtyeiltä 1970–80-luvuilta. Yhtyeiden nimiä tuntuisi pahalta mainita samassa tekstissä Voodoo Circlen kanssa. Tämä varmasti olisi ollut hitti 40 vuotta sitten, mutta muut ovat ehtineet ensin. Veto on muuten mukiin menevä, mutta vahva plagiointi ottaa liian suuren roolin, eikä siitä pääse eroon.
Jälleen tarjoillaan balladi “The Rhythm Of My Heart”, joka ei toimi lainkaan, kliseet eivät jää ainoastaan kappaleen nimeen. Harvoin sitä toivoo sydämen pysähdystä, mutta se käy vahvasti mielessä sydämen rytmien lyödessä läpi tämän lähes seitsemän minuuttisen kappaleen ajan.
Albumin päättää osuvasti “Been Said And Done”. Biisi lähtee rauhakseen käyntiin, mutta kertosäkeeseen saadaan onneksi vielä jostain kaivettua voimia. Kappale on levyn parhaimmistoa, mutta sen lopetukseen olisi kaivannut enemmän räväkkyyttä, koska kyseessä on päätösraita.
Syytä on vielä tutkiskella ”Whisky Fingersin” kansitaidetta. Kansi on lempeän miehekäs, siitä löytyy odotetusti kitara, stetsoni, vahvarilaukku sekä ilman muuta pöydältä viskipullo ja viskilasit. Hyvänä viskin ystävänä huomioni kiinnittyy viskipulloon joka on mitä ilmeisemmin Ballantine`s -merkkistä, mutta laseista löytyy Jack Danielsin leimat. Erityisen huvittuneet tunnelmat herättää laukku, jonka kyljestä löytyy Beyrodtin ja Sinnerin tuon aikaisen toisen työnantajan Primal Fearin nimi.
Albumista jää mieleen päällimmäisen selkeä tyylilajin muutos, joka ei ikävä kyllä toimi. Suurin kompastuskivi löytyy sovituksista, koska kavereitten osaamisalueella ei ole moitittavaa. Muutos on aina virkistävää, mikäli sen hallitsee, mutta jos muutosta ei saa toimimaan, niin olisi syytä pysytellä vanhassa ja tutussa. Harvemmin asiat paranevat vaihtamalla.
Saattaa olla kyse siitä, että Beyrodt-Sinner duolla oli yksinkertaisesti liian monta rautaa tulessa ja herroilla kommunikoinnin puutetta laulaja Readmanin välillä. Tämä kevyempi linja oli ollut huomattavissa jo Beyrodtin kolmannen yhtyeen Silent Forcen viimeisimmällä levyllä. Onneksi kapellimestari Beyrodt ei saanut ujutettua tohveliaan Primal Fearin korkeimmalle pallille, joten pelko uudesta albumista “Primal Fear Goes Unplugged” osoittautui turhaksi. Kaiken lisäksi Alex poistui riveistä vuonna 2024. Voodoo Circlen osalta pubeissa hengailun sijaan olisi ollut syytä viettää enemmän aikaa studiolla sekä muuttaa viskin tahriman levyn nimeksi huomattavasti osuvampi Rolling Stones -laina “Sticky Fingers”.
6½/10
Jussi Krannila
1. Trapped In Paradise
2. Heartbreaking Woman
3. Watch And Wait (I Got My Eye On You)
4. Medicine Man
5. The Day The Walls Came Down
6. Heart Of Stone
7. Straight Shooter
8. The Rhythm Of My Heart
9. Devil Takes Me Down
10. 5 O’Clock
11. Been Said And Done
Järvenpään Robin Hood, sijoittaa rahansa pienempien bändien fyysisiin levyihin. Genre suhteellisen laaja, aina rockista death metalliin. Parhaiten uppoaa perinteinen metalli tarttuvien melodioiden kera. Vapaa-aika ja harrastukset jotka ovat hyvinkin rajalliset kuluvat pääsääntöisesti mökillä kaikenlaiseen puuhasteluun, kalastuksesta puiden pilkkomiseen. Parasta mitä on: Kesäyöt, olut ja Heavy Metal! 🤘
 Metalliluolan arvio, Jussi Krannila.){kind=link}