Volymian ilmoittaa kokoonpanomuutoksista ja julkaisee uuden kappaleen ”Project Alien”

Tiedote 19.7.2019

Kotimainen heavy rock -yhtye Volymian on julkaissut uuden singlen”Project Alien”. Kappaleessa vierailee Machinaen laulaja Mika Piipponen ja vokaaliosuudet jakavat Nitte Valo ja Tuomo Vänskä. Samalla yhtye ilmoittaa kokoonpanomuutoksista. Vokalisti Erik Karhatsu ja kosketinsoittaja Robert Leksis jäävät motivaatiohaasteiden vuoksi sivuun ja laulajan tehtävät hoitaa jatkossa kaksikko Valo sekä Tuomo Vänskä. Bändi valmistelee kaikessa rauhassa seuraavaa täyspitkää, eikä hae aktiivisesti uutta kosketinsoittajaa.

Rumpali Ville Velasco avaa uutta singleä ja yhtyeen tilannetta seuraavasti:

Olen aina ollut suuri alienfani ja halunnut tehdä biisin aiheesta. Biisin teeman takia halusimme mukaan vähän synkempää laulantaa. Joten kyselimme Machinaen Piipposta fiittaamaan biisille. Projekti hautui melkein vuoden ajaksi. Tässä kohti Erik alkoi olla paussin tarpeessa ja sen hänelle soimme. Yhteisellä päätöksellä sovimme, että biisi toteutetaan vierailevalla artistilla myös puhtaan laulun osalta. Biisi saatiin purkkiin. Tässä kohti kiipparisti oli hukannut motivaationsa ja jäi ulos bändistä. Minkä myötä myös Erik ilmoitti lopettavansa, kun motivaatio ei ole bänditouhuun palannut.

Me taas olimme projektin myötä päätynyt pisteeseen, että halusimme bändiin lisää dynamiikkaa tuovan ördelaulajan. Tämä biisi edustaa siis sitä, mihin bändiä lähdetään viemään. Sen verran tiesin, että Piipposella on sen verran monta rautaa tulessa, että täyden panoksen antaminen Volymianille lienee mahdotonta. Joten ensimmäinen nimi, joka tuli mieleen, oli Tuomo. Myös Nitte oli kiinnostunut tekemään lisää muusiikkia bändin kanssa. Pidimme palaverin Nitten ja Tuomon kanssa, jonka päätteeksi totesimme, että he ottavat bändin laulajan tontin yhdessä haltuun. Nyt ruvetaan hieromaan seuraavaa täyspitkää pikkuhiljaa. Uutta synistiä ei olla aktiivisesti etsimässä. Jos nyt joku hyvä tyyppi tulee vastaan, niin tietenkin asiaa katsotaan uudestaan. Muuten syna nauhalle hoituu sessiomiehellä. Kenties sama taikuri joka hoiti debyytin synat.

Kesän aikan lienee yksi keikka, jossa Erik tulee vetäämään osan biiseistä jäähyväisenä. Tuomo ja Nitte hoitavat sitten osan. Tämä toimii ns siirtymäriittinä eteen päin.

https://www.facebook.com/Volymian/

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here