[three_fourth]Tanskalainen Volbeat ampaisi koko kansan tietoisuuteen viimeistään kolmannella albumillaan nimeltä Guitar Gangsters & Cadillac Blood. Kahden edellisen levyn toimesta tehdyt kiertueet nostivat yhtyettä yhä suurempaan suosioon. Ensimmäisen kerran Volbeatiin törmäsin Helsingin jäähallilla vuonna 2008 kun olivat lämppäämässä Megadethia. Se keikka teki suuren vaikutuksen ja yhtyeen livekuntoa on tullut todistettua tämän jälkeen useamman kerran.
Edellinen albumi Rock The Rebel / Metal The Devil (2007) oli suuri menestys ja fanit odottivat kieli pitkällä uutta materiaalia. Ilmestyttyään Guitar Gangsters & Cadillac Blood nousikin Suomessa heti listakärkeen. Singlejä julkaistiin useampia ja Volbeat siirtyi pikkuhiljaa klubeilta suuremmille areenoille ja päätähdeksi.
Volbeat otti kolmannella levyllä vielä suuremman askeleen kohti populaarimusiikkia. Vaikka levyllä löytyykin tiukempia biisejä, niin soundeiltaan ja yleisolemukseltaan albumi on siistimpi kuin kaksi edellistä. Myös kontrasti kappaleiden välillä on suurimmillaan. Albumilta löytyy Volbeatin mittakaavassa niinkin huonot kappaleet kuin ”Broken Man And The Dawn” sekä ”Find That Soul”. Levyltä julkaistu ensimmäisen single ”Maybelenne I Hofteholder” on myös toisen singlebiisin ”Hallelujah Goatin” kanssa surullisen keskinkertaisia, vaikka jälkimmäisessä ihan kivaa riffipoljentaa esiintyykin.
Onneksi kumminkin 14 kappaleesta löytyy sitä takuuvarmaa hittiä, joista parhaimmistoa edustaa duettona Pernille Rosendahlin (The Storm) kanssa vedetty ”Mary Ann`s Place”, jossa palaset loksahtavat paikoilleen suoremman runttauksen sekä herkempien osuuksien välillä. Iloisempaa ja reippaampaa sävellystä tarjoilee 50-luvulle peilaava ”Back To Prom” tai rytmikäs ja hyvän kertosäkeen omaava ”We”. Tähän kun lisätään vielä Metallicalle velkaa oleva riffijyrä ”Wild Rover of Hell” sekä raskaita osioita ja melodioita yhdistelevä ”Still Counting” niin levy alkaa olemaan hyvissä kantimissa.
Guitar Gangster & Cadillac Blood on omissa kirjoissani Volbeatin heikoin tekele, mutta ei sitä voi huonoksi moittia. Vaikka muutamat täydelliset ohilaukaukset vedetäänkin, niin kokonaisuus on kumminkin paremman puolella. Yhtyeen soundi on miellyttävää ja tämäntyylistä musiikkia jaksaa kuunnella, vaikka skip-nappi tuleekin tällä levyllä tutuksi. Lakerikengät jalkaan ja rasvaa tukkaan, bileet Volbeatin tahdissa voi alkaa.
8- / 10
Juha Karvonen
[/three_fourth]
[one_fourth_last]
1. Intro/End Of The Road
2. Guitar Gangsters & Cadillac Blood
3. Back To Prom
4. Mary Ann’s Place
5. Hallelujah Goat
6. Maybelenne i Hofteholder
7. We
8. Still Counting
9. Light A Way
10. Wild Rover Of Hell
11. I’m So Lonely I Could Cry
12. A Broken Man And The Dawn
13. Find That Soul
14. Making Believe (Bonus track)[/one_fourth_last]
Levylautasella soi raskaamman musiikin osalta lähinnä black metal, Volbeat sekä Metallica. Läheinen suhde myös 90-luvun death metaliin. Levyhyllyjä täyttävät myös itärannikon hip hop - albumit. Työstä ja musiikista jäävä vapaa-aika kuluu kuntosalilla, lätkäkaukalossa, fudiskentän reunalla sekä customoidulla harrikalla kruisaillessa. Harrastuksiin lukeutuvat myös elokuvat, tv-sarjat, vinyylit ja lukeminen. - Fire Walk With Me-
